torstai 28. huhtikuuta 2016

I Do & Me Too

Tänään on kyllä taas yksi vähän erityisempi päivä muiden joukossa. Ensinnäkin nyt on 100 päivää häihimme (oli ehkä paras idea hankkia laskuri puhelimeen, tekee odotuksesta jotenkin todellisempaa) ja toisekseen tänään tuli maistraatista esteiden tutkinta. Nyt meillä on se todellinen naimalupa!

Muistaako muut, kun rippikoulun suorittamisen jälkeen ne suositut tyypit hehkuttivat, että nyt on naimalupa? Minusta tuntuu, että nyt meillä on huomattavasti konkreettisempi naimalupa.


Olemme kyllä siis kirkossa menossa naimisiin, mutta päätimme mennä siitä, mistä aita on matalin, ja tehdä esteiden tutkinnan verkon kautta. Luulimme olevamme nohevia. Mutta kun kyselimme vihkipapilta, mitä tulisi huomioida ennen vihkimistä, niin hän pyysi olemaan omaan seurakuntaan yhteydessä, että saamme vihkiraamatun. Että se siitä sitten, ettei tarvitisisi (yrittää ehtiä) käydä seurakunnassa virastoaikaan. Tämä suunnitelma olisi toiminut paremmin, jos meidät vihittäisiin omassa seurakunnassamme. Tuon esteiden tutkintatodistuksen otamme sitten mukaan, kun tapaamme vihkipappimme puolitoista viikkoa ennen vihkimistä. 

Lisäksi eilen postista kolahti pikkuiset höpsötykset, jotka tilasin. Eli kenkiimme "I Do" ja "Me Too" -tarrat. Jos joku ei tiedä, niin nämä on siis tarkoitus liimata kenkiemme pohjiin. Mietin kyllä, että näkyykö omat tarrani helmani alta, joten varalta aion tehdä niin päin, että mies ottaa nuo "I Do" -tarrat ja minulle tulee Me Too.

kuva
Toinen pohdinnan aihe on, että miten päin nuo nyt laitan kenkiimme. Laitammeko niin, että ne näkyvät oikein päin, kun polvistumme alttarille, vai niin päin, että jos istuessa nostamme jalat suoraan eteen, niin ne näkyvät (tämä voisi olla kuvissa hauskempi). En tiedä vielä. Täytyy pohtia.

Nämä tarrat saavat myös olla omalla kohdallani "jotain sinistä". En ole kyllä yhtään miettinyt toteutanko tuon kuuluisan mantran (uutta, vanhaa, sinistä, lainattua), mutta koska sininen on "minun" värini, niin sitä haluan ripauksen päivään.

Että tällainen sillisalaattipostausta tällä kertaa.

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Flower things

Blogi on ollut viimeaikoina hiljainen, mutta se ei (onneksi) tarkoita, etteikö hääsuunnitelmat olisi edenneet. On itseasiassa ollut jopa hyvä tohina päällä. Mutta kun siinä sivussa on sitten tullut se muukin elämä, niin blogille ei ole ollut aikaa. Vaikka olisi monta aihetta, mistä haluaisin kirjoittaa. 

Joten tänään päätin kirjoittaa hääkukista. 

kuva
Meidän häämme ovat melko pienellä paikkakunnalla, jossa emme itse asu. Eikä myöskään kukaan tuttu. Löysimme vain sieltä meille sopivan hääpaikan ja siihen perustui paikkakuntavalinta. Kuitenkaan paikkakunta ei ole kuin 50km päässä kotoamme. 

Laitoin sitten sille kylän ainoalle kukkakaupalle viestiä hääkukistamme. Sähköpostiini vastattiin niin paljon myöhemmin, että unohdin jo koko asiaa kysyneeni. He kuitenkin tiedustelivat tarkemmin, millaista kimppua olen ajatellut ja se pisti minut itsenikin visioimaan vähän lisää.

kuva
Eli kanervaa, ehkä jotain muitakin lunnon kukkia ja kenties vaikka väriteemaan sopivia ruusuja seassa? Ei mitään blongiä sekaan, rennon boheemi muoto. Ei narulla kieputettua vartta. Tämän lisäksi samaan sarjaan vieheet. Tosin niistä kysyinkin teillä, kun omassa sivistyksessäni aukko: kenelle kaikille viehe kuuluisi tulla? Olin ajatellut, että se tulee sulhasella ja bestmanille. Kaasolla ja morsiusneidoilla on kanervia hiuksissa. Mutta kuuluisiko vieheet joidenkin säännösten mukaan olla myös joillain muilla? Olen tässä asiassa ihan kujalla.

kuva
Vastasin siis kukkakaupalle kimppukysymykseen, mutta taaskaan vastausta ei ole kuulunut ja tässä alkaa vähän hihat ja kävyt palaa odotellessa. Työpäivien aikana on myös vaikea soitella kukkakauppaan ja he ovat lähinnä sesonkiluontoisesti auki. Matkaakin kertyy niin paljon, ettei asioikseen kannata lähteä ajelemaan ja kokeilemaan, jos olisi auki. 

Niinpä aion marssia omaan lemppari kukkakauppaani ja kysellä kukka-asioita tarkemmin. Lähinnä mietityttää, miten saan kukat hääpäivänä juhlapaikalle, mutta tähänkin on jo yksi ajatus viritteillä. Itsehän menemme juhlapaikalle jo perjantaina ja samoin lähipiirimme. Ongelman muodostaa eniten se, että kukat pitäisi saada jo potretteihin, jotka otetaan ennen vihkimistä. Ei siis riitä, että joku vieraistamme toisi ne kirkkoon. 

En halua kimpun olevan valtava, en liian säntillinen. Vähän rönsyilevää, rentoutta, eriparisuutta ja harmoninen väriyhdistelmia. Muuta en tahdo.

Hyvin muuten taas pyörrän sanani, kun alunperin aioin sitoa kimppuni itse. Mutta menee aikataulu vähän turhan tiukille, jos pitää alkaa sitojan taitoja kokeilemaan. Vieheiden väkertämisestä puhumattakaan..

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Pöytänumerot

Haluan juhlapöytiimme ripauksen kultaa. Yksi ripaus on paikkakortit ja toinen pöytänumerot. Olemme ilmeisesti nyt kallistumassa siihen, että meillä meille tulee neljä pitkää pöytää juhlatilaan. Minä olisin halunnut katkoa ne muutamaan osaan, että olisi helpompi kulkea, mutta mieheni ilmoitti, että ei mahdu. Hyvä kun nyt saamme pöydät mahtumaan. Ok. Siis neljä pöytää.


Jokaisen pitkän pöydän siihen päähän, mistä ihmiset tulevat juhlatilaan, laitetaan pöytänumerot. Ajattelin, että jo ennen saliin tuloa aulassa olisi pöytäkartta, josta oman pöytänsä voi tarkistaa. 

Pinterestistä nappasin tämän idean kultaisiksi spraymaalatuista viinipulloista. Reippaana tyttönä kokeilin jo ensimmäisillä pulloilla ja täytyy myöntää, että en ole lopputulokseen aivan tyytyväinen. Vaikka kuinka varovasti ja kaukaa suihkutin maalia, niin se lähti valumaan. Joten jokaisessa pullossa on tasaisesti valumajälkiä. Mieheni on sitä mieltä, että ne luovat vain ilmettä, mutta itse en ole varma.. Kauempaa pullot näyttävät kyllä todella hyviltä ja eihän siinä pöydän päädyssä istui kuin kaksi ihmistä, joka voi pulloa paremmin tiirata. Pitää valikoida nämä ihmiset niin, että he eivät ole liian tarkkoja. ;)


Numero on tässä kiinnitettynä paerinarulla, mutta tämä ratkaisu ei toimi. Pitää keksiä jotain muuta. Luulen, että yritän löytää viinipullon korkkeja, joihin viilletään lovi ja painetaan numerokortti niihin. Numerokortit ostin Ikeasta ja ne taitavat olla oikeasti pakettikortteja?

Loput pullot maalaan vasta, kun on lämpimämpää. Turhan innokkaana maalailin ulkona, kun lämmintä oli hieman. Ei ehkä se maali tartu kaikista parhaimmiten kylmään pintaan. Mutta malttamaton mikä malttamaton. Onneksi sentään vanhasta kantapään kautta opitusta kokemuksesta muistin, että sisällä EI kannata maailailla.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

The Pen

Etsin kynää, jolla voisin kirjoittaa tekstiä lasipintaan. Minulla on sitä varten parikin käyttötarkoitusta ja tässä nyt esittelen ainakin tämän yhden idean. Kynän tilasin sitten Ebayn ihmeellisestä maailmasta, kun hintaa oli huimat 80 senttiä. Hyvä hinta siihenkin nähden, että olin aika paljon skeptinen kynän toimivuudesta. Katselin myös kotimaisista verkkokaupoista kynää, mutta kun postituksineen sille olisi tullut hintaa 10 euroa, niin jätin välistä. 

Pari viikkoa sitten postiluukku kopsahti ja kynä saapui. Minä etsin välittömästi mahdollisimman arvottoman lasipinnan ja kokeilin siihen tuota kynää. 


Kynän jälki näyttää ensin aika hailakalta, mutta kun sen antaa hetken olla paikoillaan, valkoinen syvenee ja erottuu selkeämmin. Tein kaksi testiä. Ensin kokeilin, miten kynä lähtee välittömästi irti purkista. Tulos: helposti. Pyyhin sormella ja se irtosi nätisti. Sen jälkeen kirjoitin tekstiä uudelleen pintaan ja annoin sen olla jonkin aikaa. Lähti edelleen yhtä nätisti. Tiesin kyllä, että sen pitäisi lähteä, mutta epäileväinen, mikä epäileväinen. Ja jos nyt en ihan väärin käsittänyt, niin tämä on liitutaulukynä, jolla voi kirjoittaa myös liitutauluun. 

kuva
Tällainen visio minulla on kynää varten. Saamme vanhan ikkunan, johon aion kirjoittaa istumapaikat pöytäryhmittäin. En kylläkään ole vielä nähnyt tuota ikkunankehystä, joten ei aavistustakaan millainen se on, mutta toivottavasti pystyn toteuttamaan tämän idean edes jollain tavalla. Vaikka muuten en aio tuoda juhliimmi maalaisromanttisuutta, niin tämän verran kuitenkin. Juhlatilamme hirsiseen tunnelmaa se sopii erittäin hyvin.

maanantai 11. huhtikuuta 2016

It´s party time!

Se tapahtui täysin suunnittelematta. Jotkut asiat täytyy aloittaa puolustuksen puheenvuorolla ja niin tämäkin postaus. Seuraavaksi tulee tunnustus: kyllä, menin Class Ohlsonille häät mielessäni,  mutta (puolustus jälleen), minä halusin vain katsoa, minkä hintaisia paperivalaisimet ovat. Etsi niitä valo-osastolta, mutta en löytänyt.



Sitten silmäni vain vahingossa harhautuivat huomaamaan discopallo-setin. Huokaisin ehkä ääneen, koska olisihan sellainen ihan törkeän upea lisä meidän juhlien tanssihuoneeseen. Miettikää nyt, peilipallo katossa, ympärillä tunnelmavaloja ja lisäksi sitten vielä värivalo, jonka säteet kimpoutuvat peileistä joka puolelle tilaa. 

Tämän mielikuvan kanssa kurkkasin hintaa ja sen nähtyäni nostin paketin syliin ja marssin kassalle. 

Sempituinen se. Kyllä, toimin impulsiivisesti. Kyllä, en harkinnut pitkään. Mutta en kyllä kadukaan yhtään sitä, miten tuli käytettyä 25 euroa. 



Paketin mukana tuli siis peilipallo, sitä pyörittävä moottori, sekä yksi valo, johon voi valita, minkä väristä valoa se heijastaa. Patteri tuohon moottoriin pitää vielä hommata, mutta valo toimii ihan sähköllä. 


Kokeilin tätä tietenkin heti, kun tuli pimeä. Kuvia ei kuitenkaan oikein saanut kunnollisia. Mutta tunnelma huoneessa oli heti aivan erilainen. Jäin vielä miettimään, laitetaanko tanssilitaan vielä toinenkin valo eri suunnasta, mutta tällä suunnitelmalla mennnää nyt ainakin aluksi. Mies kyllä muisti jo, että meillä on parit spottivalot varastossa, joihin tarvitsee vain laittaa esim. silkkipaperia päälle, niin valon väri muuttuu. Tietenkin pitää katsoa, että laitetaan sellainen lamppu, joka ei kuumene, eikä ole liian kirkas.

Ja kyllä, olen tästä discomeiningistä aiva naurettavan innoissani.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Enää neljä jäljellä!

Häihimme on enää nelisen kuukautta. 

Ja tiedättekö, se tuntuu todella lyheyltä ajalta, kun häitä on alettu suunnitella heti kilautumisemme jälkeen, eli elokuussa 2014.

Viimepäivinä olen yllättänyt itseni miettimästä, ovatko häät, joita nyt suunnittelemme, juuri sellaiset, kun haluamme. Tietyllä tavalla olen palannut alkuperäisiin ajtuksiimme. En tiedä, kuinka moni teistä muistaa, mutta alunperin suunnittelimme simppeleitä juhlia, joissa vihkimiseen tulisi vain perheet ja heidän kanssaan kävisimme syömässä ja toisena päivänä pitäisimme  puutarhajuhlat ystäville.

kuva
Ajatus edelleen viehättää minua, mutta olen ihan tyytyväinen, että luovuimme tästä suunnitelmasta. Koska meillä ei ole enää sitä pihaa, missä juhlat piti viettää. 

Kaikista eniten olen miettinyt hääpukuani. Alunperin halusin hyvin yksinkertaisen mekon. Nyt minullla on pitsiunelma appivanhempien luona odottamassa hääpäivää. Ja silti mietin, onko puku liikaa? Toisaalta tiedän, että minua saattaisi jäädä harmittamaan, jos en olisi hankkinut kunnon hääpukua. Mutta tämä alkaa kuulostaa siltä, että minun on parempi käydä sovittamassa pukua pitkästä aikaa, että muistan taas, miksi sen halusin. Muistaakseni maksoin siitä pienen omaisuuden, vaikka löysinkin puvun käytettynä. Ei tee mieli heittää satasia hukkaan keksimällä nyt, että haluankin astella alttarille kotelmekossa. Täytyy siis käydä sovittamassa pukua ja muistaa, miksi haluan juuri se päällä astella kirkon käytävää pitkin. Ja onneksi minulla on toinen mekko iltaa varten, joka vastaa alkuperäisi haaveitani. ;)

kuva
Muistelen hieman kaiholla myös kartanosuunnitelmiamme. Kartano olisi ollut törkeän upea. Mutta omistajan kanssa yhteistyö oli kohtuuttoman vaikeaa, eikätkä kaikki vieraat olisi mahtuneet yöpymään juhlapaikalla. 

Joten ehkä tulevat häämme ovatkin kompromissi näistä kahdesta ensimmäisestä suunnitelmasta. On luonnon läheinen juhlapaikka, vesi ja metsät ympärillä. On myös selkeä hirsinen juhlatila, jossa on katto ja seinä, jos sattuu satamaan vettä. Saamme kaikki läheiset todistamaan vihkimistämme ja juhlimaan kanssamme samana päivänä. Tai oikeastaan viikonloppuna, sillä varmasti hyvä osa vieraista saapuu jo perjantaina ja on sunnuntaihin asti. 


kuva
Juhlat tulevat olemaan rennot. Varmasti vedämme muutamia perinne mutkia suoriksi. Minulla on kutina, että olemme saaneet suunniteltua juurikin sellaiset häät kuin haluamme.

Mutta on tässä ollut työmaata! Onneksi on tämä blogi, niin voi hieman palata menneisiin vaiheisiin. Kävimme katsomassa varmaan lähemmäs kymmenen hääpaikkaa, pariin meillä on ollut varauskin. Olemma arponeet, soutaneet ja huovanneet. Olen ihastunut rustiikkisiin koristeisiin, sitten miettinyt minttua ja graafista ilmettä sekä kuparia. Ja lopulta löysin meidän tyylin. Jonka mieskin hyväksyi (tämä on niitä asioita, jotka hän mielellään delegoi minulle).

Että neljä kuukautta enää jäljellä. Ja en millään malttaisi odottaa, mutta toisaalta toivon, ettei aika mene liian nopeasti. On ihana fiilistellä ja haaveilla. Tunnelmoida. Odottaminen on puolet ilosta.

Kuvituksena Pinterestiin keräämiäni kuvia, joiden avulla olen selkeyttänyt meidän häidemme visuaalista ilmettä.

Kuinka monella teistä suunnitelmat ovat eläneet? Vai oletteko heti tienneet, millaiset häät haluatte?

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Kakkosmekko

Niinhän siinä nyt kävi, että hankin itselleni varalta vaihtomekon illaksi. Pohdiskelin tätä ajatusta jo tammikuussa. Minullahan on siis aivan ihana hääpuku tuolle päivälle. Voi olla, että haluan juhlia siinä koko päivän ja illan. Mutta haluan varautua siihen, että haluankin joskus puolen yön tietämillä vaihtaa kevyempää ja rennompaa päälle. Meillähän yöpalana on suunnitteilla mm. makkaranpaistoa, joten en ehkä halua savustaa tuota varsinaista hääpukuani. Lisäksi meillä tulee lämpenemään sauna illan pimetessä ja jos saan päähäni, että lähtisin saunomaan (ja tuhoaisin meikkini ja kampauksen.. tosin ei niitä muutenkaan voi yöksi jättää), niin sen jälkeen ei varmasti tekisi mieli enää laittaa hääpukua päälle. Joten jotain rennompaa piti löytää vaihtoehdoksi!

Ajatuksenani on, että jos tämä mekko nyt jää hääpäivänä käyttämättä, niin pistän sen sitten häiden jälkeisenä päivänä ylleni.



Mekko on ihana. Se ei ollut todellakaan kallis ja kyllä, se on ihan perus H&M. Kun pohdin tuota kakkosmekko asiaa aiemmin, minulle kommentointiin, että jos hankin rennon kakkosmekon, niin en erotu enää vieraista ja että vierailta saattaisi unohtua kuka on morsian. Minua ei tällainen pelota yhtään. Eiköhän jokainen muista kenen häissä ollaan. Olen ollut häissä, joissa morsiamella oli valkoinen kotelomekko hääpukuna ja kenellekään ei kyllä jäänyt selväksi kuka on morsian. Hänen onnellinen hymynsä ja hellät katseet sulhaseen eivät jättäneet epäilyksen varaa. Sen jälkeen harkitsin itsekin lyhyttä ja yksinkertaista pukua, mutta lopulta päätin, että hääpuku on kuitenkin once in a lifetime juttu, johon haluan satsata.

Perusteluna tällaiselle simppeille kakksomekolle on, että haluan tuossa vaiheessa päivää mennä jo mukavuus edellä. Meidän on tarkoitus muutenkin järjestää rennot häät, eikä mitään pönötyspirskeitä. Tiedän, että monien häissä ei varmasti ole sauna kuumana tai kesäkeittössä tarkoitus laittaa yöpalaa, mutta ei se mitään. Me olemme aiemminkin olleet tällaisissa häissä ja toteutus oli ihana. Vieraatkin vaihtoivat rennompaa päälle yön pimetessä, tanssittiin rannalla spotify-musan tahtiin ja paistettiin lettuja. 

Eli jokainen tyylillään. Ehdottomasti olen sitä mieltä, että jos morsian kokee jäävänsä valjuksi liian arkisessa mekossa, niin ei missään nimessä kannata laittaa sellaista päälle. Mutta minulta sellainen ratkaisu ei lopulta tuntunut. Pohdiskelin tätä kyllä hyvän aikaa (ja melkein sain kriisin aikaiseksi). 

Mekko on rento, siinä on rakastamaani pitsiä ja se on kevyesti vartalonmyötäinen, mutta ei tiukka. Pituus on passeli, hihat lämmittävät, kun yö viilenee ja voin jo kuvitella, miten tarvittaessa heitän vaikka nahkatakin vielä niskaan, kun hiippailen juhlapaikkamme pihalla, katselen ulkoroihuja, tähtitaivasta ja olen mielettömän onnellinen. 

Mietin myös, että tällaiselle vaalealle pitsimekolle minulla on myös jatkokäyttöä. Valkoiselle juhlamekolle sen sijaan tuskin olisi. Olkoon tämä nyt yksi pieni turhakehankinta hääpäivään, annan sen itselleni anteeksi. :D

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Häämeikki

Meidän juhlapaikkamme on keskellä ei mitään. Luonnon helmassa, mistä pidän kyllä todella paljon. Meidän vieraamme tulevat myös kaukaa, joten tulemma majoittumaan varmaan suurimman osan kanssa juhlapaikalle jo perjantaina. 

Minä en halunnut käyttää hääpäivänä aikaa ajamiseen paikasta toiseen, eli kampajaalle ja meikkiin, vaan säästää aikaa. Joten etsin itselleni meikkaajan, joka suostuu tulemaan juhlapaikalle meikkamaan minut ja kaason sekä äitini. Ei ollut muuten helppo homma, sillä pari kosmetologia ei vastannut koskaan ja yksi ilmoitti, että ei onnistu ja alkoi lisäksi ladella, mitä kaikkia hoitoja ja kauneusjuttuja minun tulisi heiltä hankkia ennen suurta päivääni. Tuolle "asiakaspalvelijalle" en viitsinyt vastata, koska tuli niin paha maku suuhun tuollaisesta tyrkyttävästä joustamattomuudesta.

kuva
Mutta onneksi lopulta löytyi tekijä, joka oli todella joustava ja asiakaspalveluhenkinen. Koemeikin sovimme jo pari kuukautta ennen häitä, sillä hääviikolle en halua meikkiä jättää (mitä jos se onkin ihan hirveä, pitää jättää aikaa tehdä uusi päätös?!) ja kosmetologi pitää heinäkuulla lomaa. Viimeaikoina olenkin pohtinut, millaisen meikin hääpäiväkseni haluan?

Meikkaan arkisin melko kevyesti, joten en halua juhlapäiväksikään meikkiä, jonka alta en tunnista itseäni. Muilla tummat sumusilmät näyttävät upeilta, mutta itse näyttäisin vain naurettavalta. 
kuva
Joten olen kerännyt kosmetologilleni pinterestiin vähän suuntaviivoja. Luonnollinen kuulas meikkipohja ja kevyt meikin painopiste silmiin. Aion kesällä kokeilla ripsienpidennyksiä ja jos pidän niistä, ne tulevat osaksi meikkiä. 

Kevyt ja ryhdikäs meikki, joka korostaa parhaita kasvojeni piirteitä, mutta joka ei ole liian voimakas. Ylärajaukset ja ehkä kevyesti alhaalta rajattua, mutta ei voimakkaasti. Joku huulien omaa sävyä lähellä oleva puna voisi olla sellainen lisä, joka saa ilmeen näyttämään huollitellulta. 

Tavallaan olisi kiva lähteä kikkailemaan huulipunalla, koska tykkään käyttää punaa. Mutta toisaalta jotenkin hääpäivä ei ole se, jolloin haluan kikkailla. Silloin mennään perusvarmoilla linjoilla.

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Vieraskirja

Nykyään on niin valtavan paljon erilaisia tapoja, miten toteuttaa vieraskirja. Vaihtoehtojen suohon on helppo hukkua. Voi olla purkkiin jätettävät terveiset, jonkinlainen lomake, jonka jokainen vierastäyttää, sormiväreillä ja sormen jäljillä toteutettu puu, polaroidkamerakuvat jne. Mitä näitä nyt on. Tässä vain muutama ehdokas, jotka tulivat mieleeni.

Me päätimme olla perinteisiä. Meille tulee ihan vanhanaikainen vieraskirja, johon jokainen vieras saa käydä jättämässä terveisensä. Ajatuksenamme on, että häiden jälkeen kirja jää meillä muutenkin käyttöön, kun meillä käy vieraita. Pidän ajatuksesta, että voimme myöhemmin palata kirjan viesteihin ja katsoa, miten samat ihmiset ovat myöhemmin käyneet luonamme. Pidän myös siitä, että kirjalle on olemassa jatkokäyttöä, eikä se ole vain yhtä päivää varten hankittu.


Katselin alustavasti netistä erilaisia häävieraskirjoja, mutta ne olivat omaan makuuni aivan liian krumeluureja. Niinpä olinkin helpottunut, kun löysin kerran Suomalaisessa kirjakaupassa asioidessani vieraskirjan, joka miellytti omaa silmääni. Täytyy tunnustaa, että koska sulho ei ollut mukana eikä tavoitettavissa, niin ostin kirjan ilman hänen hyväksyntäänsä ja pidin sormia ristissä, että ei tule noottia! Onneksi se sitten meni myös hänen seulansa läpi.

Kirja on hieman kullanhohtoinen pinnastaan. Kuvassa se ei tietenkään toistu oikein (varmaan siksi, että en poistanut vielä kirjaa pakkauksesta, hups). Kuitenkin sävy on myös todella hillitty, joten en usko meidän kyllästyvän siihen vuosienkaan aikana. Toisaalta se sopii hyvin häidemme teemaan. Win-win -situation.

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Servettitaskut

Mieheni ei pitänyt minua ihan normaalina, kun ilmoitin alkavani taitella servettejä häihimme. Ei kyllä ne pari muutakaan ihmistä, joille asiasta mainitsin (kuten äitini). Kyllä, tiedostan, että häihimme on vielä yli neljä kuukautta aikaa.

Mutta. Servettitaskut ovat asia, jonka voin tehdä etukäteen. Joten teen sen etukäteen. Olen jo nyt kauhuissani siitä, mitä kaikkea on pakko jättää häitä edeltävään viikkoon ja sitä, miten väsynyt olen kaikesta hulinasta. Minä uskon siihen, että kun teen pikkujuttuja jo nyt alta pois, minusta ei tule hullua stressaantunutta bridezillaa. Eikä minun toivottavasti tarvitse tehdä häitä edeltävänä yönä muuta kuin nukkua (ihan niin kuin saisin nukuttua).

Narun väri ei toistu näissä kuvissa valitettavasti oikein
Joten tadaa! Tässä meidän servettitaskut. Idean taskuihin sain Always walk beside you -blogista. Ensin ajattelin vain tehdä pelkät taskut valkoisista serveteistä (huom! Nämä Pirkka juhlaliinat olivat ainakin tänään Citymarketissa tarjouksessa, en tiennyt sitä, kun kävin ne ostamassa, mutta olipa iloinen yllätys!). Mutta kun kävin askarteluliikkeessä ihan muut askartelut mielessä, kiinnittyi katseeni paperinarukerään. Ja siitä se ajatus sitten lähti. 

Mieheni auttoi alkuun liinojen taittelussa ja neuvoi minulle, miten kannattaa taitella, että lopputulos on paras. Oma avaruudellinen hahmotuskykyni on nollan luokkaa. Täydellisiä näistä ei tullut, sillä servetit eivät olleet täydellisen suoria lähtökohtaisesitkaan. Mutta kyllä lopputulos on ihan hyvä ottaen huomioon, että vieraat katsovat niitä varmaan kaksi sekunttia, ennen kuin ottavat käyttöönsä. Kaiken kaikkiaan taittelussa ja paperinarun laittamisessa meni pari tuntia. Taittelu itsessään oli melko nopeaa, kun tajusi, miten tasku toteutetaan. Hitainta oli paperinarun avaaminen tuollaiseksi rusettimaiseksi kiinnityskohdassa. 


Ja tiedättekö, minä nautin. Olin onnellinen omassa pikkuisessa hääkuplassani taitellessani lautasliinoja. En usko, että tällaista onnellisuuden tunnetta olisin saavuttanut hääviikolla kiiressä ja paineen alla työskennellessä. 

Joten jes, positiivisin fiiliksin jälleen yksi to do -asia listalta tehty!