Juhlapaikan look

Kun aloitin hääblogin pitämisen päätin, että en sitten lopeta sitä heti häiden jälkeen, koska sellainen on ärsyttävää. 

Mutta huomaan nyt, että olen kovaa vauhtia luisumassa kohti sitä. Tuntuu, että tuo meidän tärkeä päivä oli meille niin ainutlaatuinen, etten haluaisi jakaa sitä muille. Huomaan, että jos joku tuttu kysyy, miten häät menivät, vastaan jotenkin hyvin yleisluontoisesti ja tuon vain pari pieleen menneyttä asiaa ilmi. En halua kertoa niitä ihania hetkiä, jotka menivät täysin putkeen. Jotka kuuluvat vain meille ja vieraillemme.

Tästä ajatusmaailmasta huolimatta yritän nyt hieman jakaa häitämme myös tänne blogin puolelle ja aloitan jostain helposta, eli juhlatilan yleisilmeestä. 

Juhlatilamme oli hirsinen ja toin sinne koristeilla ripauksen valkoista, kultaa ja kanervaa. Olin todella helpottunut, kun kanervia löytyi todella helposti ja ne kukkivat juuri oikeaan aikaan! Minulla ei nimittäin ollut mitään kaiken kattavaa B-suunnitelmaa...

Lisäksi meillä oli iltajuhlia varten sellainen ulkokatos, jossa jatkoimme juhlia tanssien, nauraen ja hölmöjen juttujen parissa aamun pikkutunneille asti. Siitä ei vain ole kuvia, joissa ei näkyisi vieraitamme. Kuitenkin hämyisä tunnelma, ledvaloja ja hallaharsoa. 

Me luovutimme puoli kolmen aikaan, mutta kuulema viimeiset vieraat istuivat saunan lauteilla vielä viideltä aamulla. Ihan mahtavaa!

Rouva R.

Jestas, sitä ollaan naimisissa. Ja olen saanut kuulla joka suunnalta viimeiset päivät, että mitäs rouva R! Ja tiedättekö, se tuntuu niin hassulta. Vaihtaa sukunimeä ja olla rouva. Minulle oli todella iso pala vaihtaa nimeä ja kipuilinkin tätä päätöstä loppuun asti. Joku voisikin kysyä, miksi sitten vaihdoin nimeä. Mutta minä haluan, että meidän perheellä on yksi ja yhteinen nimi. 

Voisi kuvitella, että olisin täällä nyt aivan itkukurkussa ja maani myynyt, kun häät (joita suunniteltiin kaksi vuotta), ovat ohi. Mutta en ole. Sunnuntaina oli haikea olo, mutta samalla myös helpottunut. Vasta nyt jotenkin tajuan, miten valtavasti suunnittelu ja organisointi veivät minulta energiaa. Taisin häiden jälkeen todetakin, että en halua enää koskaan mennä naimisiin. :D Yksi kerta riittää.

Ei elämä vieläkään aivan uomissaan ole, kun häiden jälkeen maanantaina muutimme mieheni toiselle paikkakunnalle. Meillä alkaa arki, josta osa ollaan erillään. Mutta tällaisessa tilanteessa yhteinen sukunimi tuntuu ihanalta konkretialta, joka kertoo, että olemme kuitenkin edelleen yksi ja sama yksikkö. 

Aion tulla käymään häidemme yksityiskohtia läpi, kunhan saamme kuvaajaltamme kuvia. Nyt olemme saaneet vasta tämän ensimmäisen maistiaisen. Tosin jokä päivä tuijotan tuota kuvaa monta minuuttia ja olen mykistynyt.

Nyt taidan vielä jatkaa tämän kaiken sulattelua. Näköjään onnistuin keittämään kasaan harvinaisen sekavan postauksen.