tiistai 30. elokuuta 2016

Juhlapaikan look

Kun aloitin hääblogin pitämisen päätin, että en sitten lopeta sitä heti häiden jälkeen, koska sellainen on ärsyttävää. 

Mutta huomaan nyt, että olen kovaa vauhtia luisumassa kohti sitä. Tuntuu, että tuo meidän tärkeä päivä oli meille niin ainutlaatuinen, etten haluaisi jakaa sitä muille. Huomaan, että jos joku tuttu kysyy, miten häät menivät, vastaan jotenkin hyvin yleisluontoisesti ja tuon vain pari pieleen menneyttä asiaa ilmi. En halua kertoa niitä ihania hetkiä, jotka menivät täysin putkeen. Jotka kuuluvat vain meille ja vieraillemme.




Tästä ajatusmaailmasta huolimatta yritän nyt hieman jakaa häitämme myös tänne blogin puolelle ja aloitan jostain helposta, eli juhlatilan yleisilmeestä. 




Juhlatilamme oli hirsinen ja toin sinne koristeilla ripauksen valkoista, kultaa ja kanervaa. Olin todella helpottunut, kun kanervia löytyi todella helposti ja ne kukkivat juuri oikeaan aikaan! Minulla ei nimittäin ollut mitään kaiken kattavaa B-suunnitelmaa...

Lisäksi meillä oli iltajuhlia varten sellainen ulkokatos, jossa jatkoimme juhlia tanssien, nauraen ja hölmöjen juttujen parissa aamun pikkutunneille asti. Siitä ei vain ole kuvia, joissa ei näkyisi vieraitamme. Kuitenkin hämyisä tunnelma, ledvaloja ja hallaharsoa. 



Me luovutimme puoli kolmen aikaan, mutta kuulema viimeiset vieraat istuivat saunan lauteilla vielä viideltä aamulla. Ihan mahtavaa!

7 kommenttia:

  1. Ihanan tunnelmallisen näköistä! Täälläkin havaittavissa vähän samaa trendiä bloggaamisen suhteen, tahti on kyllä selvästi hiipunut. Ajattelin silti käydä häämme läpi blogissa ja kertoa ne asiat, jotka hyvältä tuntuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, itsekin aion juuri sillä periaatteella mennä, että ne asiat kerron, mitkä tuntuvat "jaettavilta" asioilta. :)

      Poista
  2. Juhlapaikan look näyttää todella onnistuneelta! Ymmärrän hyvin, jos haluat pitää häiden ihanat yksityiskohdat vain teidän omina juttuina, vaikka näin omia häitä odotellessa (haha, ihan kuin tässä enää ehtisi juurikaan vain tyynesti odottelemaan :D) olisikin ihana lukea muiden häistä. Toinen juttu mikä kiinnostaa, niin käytännön vinkit - siis sellaiset, miten esimerkiksi aikataulut pitivät ja juomat riittivät. Olisiko niistä helpompi kirjoittaa? Voisivat nimittäin olla yleisempiä eivätkä niin henkilökohtaisia tekstejä. En siis halua mitenkään painostaa, ajattelin vain, että jos kuitenkin jotain haluaisit kirjoittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä jotain tulen varmasti bloggaamaan. :) Tuohon juomapuoleen on huono jakaa vinkkejä, meillä oli paljon alkoholitonta juomaa (limpparia) varmaan joku 6 x 24 tölkkiä, neljä mietoa alkoholijuomaa per nenä, yksi mukillinen boolia ja ruokaviinit. Kaikkea paitsi boolia jäi yli. :D

      Katsotaan jos jotain vinkkipostausta saisin kehiteltyä. :)

      Poista
  3. Tunnelmallisen näköistä! Häänne ovat siis olleet menestys, kerta vieraita on vielä viidenkin aikaan ollut saunassa. :D

    VastaaPoista
  4. Ois kyl ihana jos juhlapaikal olis sauna! kyl se varmasti lämmittää sydäntä jos ihmiset on noinkin kauan viihtynyt vaikka juhlakalut ite on jo poistunu paikalta - eli onnistuneet kekkerit kaikin puolin :)
    muakin kiinnostaa sellainen yleismaailmallinen vinkkikikkakolmos postaus..

    VastaaPoista