Stoppi kertakäyttöisyydelle: calluna edition

Hommasin pihallemme viikonloppuna hieman lisää kaikkea kivaa. Ostin uusia ruukkuja ja niihin callunoita. Edelliseen kanervapostaukseeni Miss P vinkkasi, että häissä voi käyttää myös callunoita (löytyy siis eri värisinä). Niitä meillä on ollutkin jo parina vuonna ruukuissa syys/talvikukkina. Nyt siis puuhailin pihalla ja jokin lamppu syttyi päässäni. 

Vähänkö näitä olisi kiva käyttää myös hääpaikan koristeina! Hääpaikan pihan on aika laakea hiekkakenttä, joka ehkä saattaa kaivata hieman jotain piristystä yleisilmeeseen. Toki näin pienet koristukset hukkuvat sinne, mutta esimerkiksi tuo "tervetuloa" -ruukkukyltti (johon voi kirjoittaa mitä tahansa muutakin) olisi ihan laittaa ulko-oven eteen. En siis muuten kuvittele, että nämä kanervat pysyvät hengissä hääpäivään asti, mutta ruukkujen pitäisi kaiken järjen mukaan olla käyttäkelpoiset monen vuoden ajan. 

Minua hieman ahdistaa häihin liittyvä kertakäyttöisyys. Haluaisin, että sitä varten ei tehdä kovinkaan paljon  hankintoja, joita ei enää koskaan käytetä. Tiedän, että monet hääjutut ovat omalla kohdalla kertakäyttöisiä, mutta sen vuoksi haluankin kierrätää asioita. Tehdä hankintoja käytettynä tai pistää oman käytön jälkeen eteenpäin. Nyt kuitenkin voin todeta, että nämä ostokset tehtiin pihaan ajatellen, mutta vitsit miten kivaa on voida käyttää näitä myös häissä! Pitäisi tehdä enemmänkin inventaariota kotona, mitä sellaista meillä jo on, mitä voimme hyödyntää häissä.

Ei minua vaivaa, miten muut häänsä järjestävät. Jotenkin vain omiin nurkkiini en haluaisi valtavasti hamstrata kaikkea häiden varjolla. Tietenkin, jos "ne kaikki" ovat tärkeitä ja tulevat todella käyttöön, niin sitten. Mutta sellaista "tämä voisi olla kiva" -osastoa en halua meidän kaappeihin järjestää. 

Tosin kyllähän työhuoneesta voisi tehdä häähuoneen? (Voin kuvitella, mikä olisi mieheni mielipide tähän, eh.)

Ostetaan huntu

Siitä huolimatta, että mieheni on linjannut hunnun olevan rätti päässä, haluaisin saada hunnun häihin. En vain pääse yli siitä, että huntu ja minä kuulumme samaan pakettiin kirkon käytävällä. 

kuva

Joten. Etsintä kuulutan hunnun! Onko sinulla myynnissä/joutavana/tarjolla/jotain sinnepäin ivoryn värinen pitkä/puoli pitkä huntu? Eli nilkkapituinen tai vähintään polvien korkeudelle yltävä.

kuva

Huntu saisi olla tyllinen ja pitsireunuksesta plussaa. Jos sinulla tällainen löytyy, niin laita viestiä: keijukaismorsian@gmail.com, mieluiten kuvan  ja hinnan kera.

Eipä minulla muuta. Palataan huomenna linjoille muissa mietteissä!

Ruoka tekee juhlan

Minä tykkään ruuasta. Mielestäni juhlien parhaita puolia on, kun saa herkutella kaikella hyvällä. Enkä nyt tarkoita niinkään makeaa, kuin että ruoka on hyvää. Vaikka tietenkin makeatkin herkut ovat mieleeni. 

Niinpä lähdin innokkaasti kilpailuttamaan pitopalvelua häihimme. Me kävimme kyllä ennen sitä keskusteluita ruuasta. Mies olisi ehkä ollut valmis tekemään ainakin osan ruuista itse, mutta minä ilmoitin, että en kyllä aio stressata ruuasta ennen häitä. Menetän hermoni ja olen vain kiukkuinen eukko. Sellainen ei ole kovin viehkeä näky morsiamena. Mies totesi, että hänen vanhempansa varmasti auttaisivat mielellään. Kuten varmasti tekisivätkin. Mutta minä toivoisin heidän ennemminkin nauttivan juhlasta kuin viettävänsä sitä ennen viikon patojen ja pannujen äärellä niskalimassa. Saattaisi mieli muuttua sen suhteen, että ihan ok, että heidän poikansa avioituu. Miniäntekelekin voisi saada pitkän liudan miinuksia peräänsä. En missään nimessä halua ottaa tällaista riskiä. (Minulla on kyllä siis oikeasti ihan hyvät välit appivanhempiini, toim.huom)

kuva

Joten tämän keskustelun jälkeen aloin kilpailuttaa pitopalveluita. Pistin muistaakseni kolmeen paikkaan kyselyä (täällä päin ei oikein ollut mieluisia pitopalveluita - tai en vain löytänyt niitä). Kaikki kyllä lopulta vastasivat, mutta osalla meni siihen monta viikkoa. Niinpä päätimme valita sen, joka vastasi nopeimmin, oli ystävällisin, palvelualttein ja josta olemme kuulleet kehuja. Minä en halua joutua murehtimaan ennen häitä sellaisesta pitopalvelusta, jonka kanssa yhteistyö on hankalaa. Pitopalvelu tulee toiselta paikkakunnalta, mutta maksamme kyllä kilometrit mielellämme, kun muu paketti vaikutti hyvältä. Vaikutuin viimeistään siinä vaiheessa, kun omista ehdotti, että he voivat leipoa meille lähempänä häitä olevaan tapaamiseemme maistiaskakkuja, että meidän on helpompi päättää, millaiset kakut haluamme. 

Annan muuten hurjasti pisteitä siitä, että tässä pitopalvelussa kakkujen hintoja ei lasketa euroa per nenä, vaan kakulla on kiinteä hinta (mielestäni erittäin kohtuullinen n. 35e) ja siitä riittää kahdellekymmenelle herkuttelijalle. Muissa paikoissa kakut olivat 4-6e/henkilö muun menun hinnan päälle. 

kuva

Ruokahan on juhlien isoin menoerä. Mutta kuka jaksaa juhlia, jos ei saa syödäkseen? Ja minusta ainakin tulee aivan järkyttävän kiukkuinen ja rasittava ihminen nälkäisenä. Luulen, että äitini antaisi vinkiksi miehelleni, että ruoki nainen tarpeeksi usein, jos hän saisi antaa vain yhden vinkin avioliittoamme varten. Mutta hänen ei tarvitse. Mies on kyllä huomannut sen jo.

No niin, lätinät nyt sikseen. Tässä siis tämän hetkinen suunnitelma tulevasta menustamme. 

• Vihersalaattia kauden aineksista
• Punasipulista tomaatti-mozzarellasalaattia
• Laivurin lohi-perunasalaattia

• Kylmäsavulohta
• Pielisen savumuikkuja
• Pippurista kalkkunan fileetä ja tsatsikia

• Karelian savuhärkää fileenä
• Metsäsienikastiketta
• Mustapekkakastiketta
• Uunissa paahdettuja rapeita perunalohkoja
• Paahdettuja sesongin kasviksia

• Kotikaljaa, maitoa ja limevettä
• Karjalanpiirakoita ja munavoita
• Rosmariinifocacciaa ja yrttilevitettä

• Kahvia, haudutettua teetä ja marjamehua
• Hääpikkuleivät 

Tämän lisäksi siis vielä kakut. Menussa on ruokia, joita itse en niin fanita (muikut ja perunasalaatti..), mutta joista mies pitää. Joten sen vuoksi vähän tasapainottelua makunystyröiden mieltymysten mukaan. Sienikastike oli ehdoton, mitä halusimme, mutta tiedämme, että kaikki eivät siitä pidä ja sen vuoksi haluamme tarjota myös vaihtoehtoisen kastikkeen. Ruoka on tarjolla buffetista. Ja aion yrittää kaikkeni, että ruuan saisi katettua kahdelle sivustalle. Olimme tänä kesänä häissä, joissa oli vain yksi jono ja kieltämättä kävi mielessä, että toinen jono olisi nopeuttanut tilannetta paljon. Toki tuossa tilassa ei ollut oikein mahdollisuutta saada ruokaa tarjolle molemmin puolin. Lisäksi meidän häämme ovat pienemmät.

Olen niin fiiliksissäni, että saimme juuri tämän pitopalvelun (vastausviestissä oli, että eiköhän vielä yhdet häät tuolle meidän päivämäärälle heidän pitopalvelulleen mahdu, eli läheltä liippasi, ettemme saaneet haluamaamme) ja että meillä on nyt sopimus siitä, ettei häissämme tarvitse kärsiä nälästä!

Se yksi ja ainoa

Tiedättehän. Meidän piti mennä vain katselemaan sormuksia. Eräänä lämpimänä syksyisenä lauantai-päivänä. Silloin myös teimme niin: ainoastaan kävimme katsomassa sormuksia. Sovittelin vaikka minkälaisia, tosin vain kahdessa liikkeessä, mutta kuitenkin. Enköhän saanut varmuuden siitä, mitä haluan ja haen. Toisin kuin kihlasormuksen kohdalla. Toisessa liikkeessä oli vähän laiskaa palvelua ja vaikka sanoin, että en halua massiivista sormusta, niin minulle tarjottiin vain sellaisia sovitettavaksi. Toisessa liikkeessä oli ihana palvelu: myyjä tuki omaa ajatteluani ihanasti, vaikka tarjosi myös muita mahdollisuuksia. Kun hän kuitenkin huomasi, että linjani oli pitävä, hän todella teki parhaansa löytääkseen minulle täydellisen sormuksen.

Tuosta toisesta liikkeestä (joka muuten ei ollut ketjuliike, kuten laiskanmyyjän-liike) löytyikin yksi aika ihana, mutta ainoastaan keltakultaisena. Avulias myyjä lupasi, että voi koittaa tilata minulle sormuksen valkokultaisena sovitettavaksi. Seuraavana tiistaina minulle tulikin viesti, että sormus on nyt sovitettavissa. Ja minähän menin. Ehkä olin jo sisäisesti päättänyt, että tässä se on. Koska sellainen fiilis minulla oli, kun laitoin sormuksen sormeeni, että siihen se kuuluu. 

Me olimme jo sovittelukierros-viikonloppuna keskustelleet, että sormus ostetaan vasta myöhemmin. Olin ehdottanut miehelleni, että maksaisimme sen puoliksi, koska minullehan se tulee. Mutta ei. Minun miehinen mieheni totesi, että miehen tehtävä on maksaa sormus - mutta mielellään vasta loppu vuodesta. Mutta niin vain siinä sormusta mallaillessani (sitä oli tilattu kahdessa koossa, että varmasti saisin sovittaa oikean kokoista) mies sitten totesi, että jos olen varma päätöksestäni, niin samahan sormus on ottaa nyt. Leukani loksahtivat lähes sijoiltaan ällistyksestä. Yritin mumista (myyjän katseen alla), että eikös me sovittu, että vasta myöhemmin. Myyjä sitten kiirehti vakuuttamaan, että voi kyllä antaa meille hyvän tarjouksen, jos nyt otamme sormuksen. Mieheni toisti kysymyksen: olenko varma, että haluan tämän sormuksen. Jahkailtuani hetken vastasin, että kyllä. Olen varma. 

Ja niin me teimme kaupat.

En tiedä olenko täysin toipunut ällistyksestäni vieläkään. Sormus on nyt majaillut miehen hoiteissa jo tovin (etten koko ajan olisi ihastelemassa sitä), mutta eilen kysyin vienosti, jos saisin edes kuvata sen tänne blogiin. Lupa heltisi ja kuvailin sormuksen. Pysyin kuitenkin vahvana, enkä kokeillut sitä sormeen. 

Vaan kun tytöllä on hääpuku ja vihkisormus, niin tämä todella alkaa tuntua häiltä! 

Jälleen yksi asia pois "to do" -listalta. Tosin tämä ei ollut muutenkaan kaikista kiireellisin. Siis kampaaja. Olin arponut, laittaisinko hääpäivänä hiukset itse. Mutta sitten kuitenkin epäröinyt tätä ajatusta. Selailin jo juhlakaupungin kampaamoja, mutta jotenkin epäilytti antaa hiuksensa tärkeänä päivänä jonkun aivan vieraan ihmisen käsiin. Kunnes jotain tapahtui aivoissani ja muistin, että veljeni vaimo on kampaaja.

Tähän väliin pikkuisen nolo virnistys.

kuva

Niin. Kysymällähän tuo selvisi: laittaa hiukseni ja ilmeisesti mielellään. Ilmoitin, että maksan hänelle kyllä erittäin mielelläni ammattitaidosta, jota hänellä on, mutta ainakaan vielä hän ei suostunut ottamaan palkkiota vastaan. 

Nyt sitten vain hääkampausideoita kehittelemään! Tällä hetkellä olen aika varma, että haluan sileän niskanutturan. Yksinkertaisen ja simppelin ja sileän. Joka ei näytä kuvissa vanhentuneelta millään vuosikymmeneltä. Alunperin jopa harkitsin hiusten pitämistä auki, mutta mieli on muuttunut. Hikiset hiukset niskassa eivät ole kivat. Ennemmin tyylikäs nuttura, joka kestää, kestää ja kestää.

kuva

Ja tällä hetkellä yksi nuttura-idoleistani on herttuatar Catherinen nutturat. Pitääkin välittää kuvia kälylleni. ;) Hääpukuni on sen verran juhlava ja näyttävä, että kampauksen ja asusteet saan pitää hyvin yksinkertaisina, ettei kokonaisuus mene överiksi. 

Jos teille tulee muita julkisuuden hahmoja, joilla on tyylikkäitä sileitä nutturakampauksia, niin saa vinkkailla! Tiedän, että heitä on, mutta aina kun alan miettiä asiaa, mieleeni tulee vain Jennifer Lopez, enkä nyt tarkoita hänen kampauksiaan. :D

Ollakko vaiko eikö olla teemaväri?

Teemaväri. Tai värit. Niin. Kyllähän minä tiedän mitä ne ovat. Mutta jotenkin se ei ole tuntunut missään vaiheessa ajankohtaiselta. Siis miettiä ja päättää, millä väripaletilla häissämme lähdetään liikkeelle. Toisaalta vähän mietin sitäkin, että mihin koko värejä tarvitaan. Mutta ehkä siihen, ettei kaikki häihin liittyvä ole väritykseltään eriparista keskenään. 

Sen tiedän, että häissämme tullaan näkemään valkoista. Koska valkoinen väri vain jaksaa viehättää minua vuodesta toiseen. Hääpaikkamme on hirsinen, joten valkoinen raikastaa kokonaisuutta ihanasti. Lisäksi jotain rustiikkista, kuten juuttia tai vanhaa paperin sävyä tullaan mahdollisesti näkemään esim. kutsuissa (tai sitten ei). Hiekka ja kivetkin saattavat olla elementteinä mukana.

 kuva

Eli kaiken kaikkiaan hyvin luonnonläheisissä sävyissä liikumme. Mutta haluaisin sinne mausteeksi yhden "kunnon värin". En vain tiedä, mikä se olisi. Häitämme juhlitaan elokuussa, joten mitkään hempeät pastellisävyt eivät tunnu elää loppukesän juhlassa ajankohtaiselta. 

Mieheltäni tiedustelin ideoita teemaväriin ja hän vastasi, että sen saan minä päättää. Kiusasin häntä, että mitä jos päädyn vaaleanpunaiseen? Hän vastasi, että antaa mennä. (Tietää, että minä en ole erityisen vaaleanpunainen ihminen.) Kun mietin tämän kesän juhlia, niin ensimmäisissä värinä oli valkoinen ja lime, toisissa turkoosi ja pinkki ja viimeisissä pinkki. Joten meille ei ainakaan pinkkiä.

kuva

Nappasin pinterestin auki ja oletin, että sieltä hyökyy niin paljon ihania väri-ideoita esille, että pääni menee sekaisin. Mutta ei. Selailin vielä lisää. Pähkäilin ja mietin. Mutta ei mitään. Sen jälkeen aloin miettiä, mitä muuta juhlatilaan on tulossa: ja muistin. Kanervat! Olen siis kallistunut vahvasti siihen, että juhlapöytiin tulee kukiksi kanervia. Idea leimahti lenkkipolulla jo yli kuukausi sitten, kun katselin kanervia. Tämän jälkeen joku muukin bloggaaja pohti kanervien käyttöä, mutta en muista yhtään kuka (ilmianna itsesi! :D). 

kuva

Joten muutin pinterestin hakusanoja ja etsin kanerva-kuvia. Olisiko kanervan violetti mahdollisesti meidän piristävä teemaväri? Näin kanervat sopisivat kokonaisuuteen paremmin. Mitään suuria määriä tuota väriä en ajatellut joka paikkaan tunkea, mutta ripauksella. Miltä tämä teistä kuulostaa? Tai jos tulee uusia hyviä ideoita, niin saa jakaa. Tämän morsiamen pää on tällä hetkellä vähän sekaisin.

Liebster Award x kolme

Mitähän tähän alkuun sanoisi. Ehkä vaikkapa kiitos. Täällä blogeissa on viikonlopun aikana kiertänyt Liebster award -palkinto. Olen ollut koneen ääreltä poissa koko viikonlopun luonnon helmassa mökkeilemässä, mutta sen verran puhelimen näytöltä olen tirhustanut, että tällainen täällä on pyörinyt. Ja omaksi ilokseni ja ällistyksekseni minun blogiani palkinnolla muistivat Wedding Emilia -blogin Emilia, Miss Murphy menee naimisiin -blogin Miss Murphy ja lisäksi vielä Miehensä vaimo -blogi. 

Tämän palkitsemisen säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.

2. Laita palkinto esille blogiisi.

3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.

4. Nimeä 5 - 11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 1000 lukijaa. 

5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat. 

6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.

7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät, mistä on kyse. 

Ihan ensimmäiseksi haluan vielä kiittää kaikkia tästä kunniasta. Olen rehellisesti sanottuna aika ällistynyt. Tämän haasteen myötä pääsen myös päivittämään omaa lukulistaani, joka muuten näkyy blogini vasemmassa sivulaidassa. Koska tämä haaste on tainnut jo kiertää lähes kaikissa blogeissa joita luen (tai ainakin luulen lähes kaikkien tulleen haastetuksi jo mukaan), niin en ehkä enää haasta ketään. 

Sen sijaan edessäni olisi savotta nimeltä "vastaa esitettyihin kysymyksiin". Eli seuraavaksi luvassa kolmen eri bloggajan esittämät kysymyspatteristot vastauksineen. 

Aloitetaan ensin Emilian kysymyksistä. 

1. Mikä on etunimesi tarina? (Jos etunimesi on blogimaailmassa salainen, kerro toisen nimesi tarina)

Etunimeni ei ole esillä täällä blogissa, mutta voin kertoa, että se on peräisin yhdestä biisistä.

2. Mitkä neljä tuotetta kauppakassistasi useimmiten löytyy ja miksi?

Maitoa, leipää, jugurttia ja omenoita. Koska maitoa ja leipää pitää aina olla ja töihin kannan eväinä mukana jugurttia ja omentoita kahvitauoille. Kuolen nälkään, jos yritän selvitä pelkillä lounaseväillä. 

3. Mikä saa ihosi kananlihalle?

Kylmä. Okei, tälllä kysymyksellä ei ehkä tarkoitettu sitä. :D En tiedä. Joskus joku biisi saattaa vetää kylmät väreet kulkemaan.

4. Kerro jokin kommellus, joka sinulle on joskus tapahtunut.

Mielestäni minulla on aina joku tarina kerrottavana, mutta nyt ei tule yhtään mitään mieleen. 

5. Mikä on turhin esine, joka kotoasi löytyy?

Omasta mielestäni kenkälusikka, koska en käytä sitä ikinä. Mieheni puolestaan käyttää sitä päivittäin, joten sen vuoksi kenkälusikka pysyy osana talouttamme. 

6. Ketä ihailet ja miksi?

Äitiäni. Hän on näyttänyt, miten elämän vaikeat hetket voi kääntää voimavaraksi. 

7. Mikä on kaunein näkemäsi maisema?

Perjantai-iltana istuin nuotiolla pimeässä. Tuli loimotti ja heitti liekkien kuvat myös ihan vieressä olevaan järven veteen, jonka aallot löivät rytmikkäästi rantaan. Pelkkä liekkien loimotuksen katsominen oli ihmeellistä, mutta kun kohotti katseen taivaalle, niin näki miljoonittain tuikkivia tähtiä. Siinä kokonaisuudessa oli jotain maagista ja niin paljon sellaista, minkä enemmän vaistosi kuin todella näki. 

8. Minkä asioiden tekemistä aina välttelet/et saa aikaiseksi tehdä?

Vien säälittävän harvoin roskat. Mieheni ehtii aina ennen minua (koska itse välttelen sitä viimeiseen siniseen saakka).

9. Oletko kalenteri-ihminen? Perinteinen kirjakalenteri, kännykän kalenteri vai jokin muu?

Olen. En selviäisi ilman kalenteria. Töissä käytän sähköista kalenteria, mutta vapaa-ajalla perinteistä paperista kalenteria. Meillä on myös kotona yhteinen kalenteri seinällä, johon merkkaamme yhteiset ja erilliset menomme. 

10. Mikä on vuoden paras päivä ja miksi?

Joulu. Olen vain jouluihminen. :)

11. Mikä on paras neuvo, jonka olet saanut?

"Älä koskaan suutele otsalle, jos voit suudella suoraan suulle" - Tommy Tabermann.

Ja seuraavaksi Miss Murphyn kysymykset:

1. Mikä oli lapsuutesi unelma-ammatti?

Opettaja. Halusiin aina opettajaksi. Mutta arvaattekos mitä? En ole opettaja. :D

2. Oletko aamu- vai iltaihminen?

Luonnostani olen enemmän iltaihminen. Mutta kun pitää herätä aamulla arkisin töihin, niin unirytmistä on tullut niin säännöllinen, että viikonloppuisin pilkin silmät ristissä viimeistään klo 23.00 ja haaveilen sänkyyn ryömimisestä. 

3. Voisitko kuvitella osallistuvasi Satuhäät -ohjelmaan?

En. Minulle häät on niin henkilökohtainen asia, etten haluaisi niitä reposteltavan mediassa. Blogiini voin valita, mitä haluan kertoa ja mitä en. Televisioon menisi varmasti paljon sellaista, mitä en haluaisi jakaa. Toisaalta: tykkään kyllä katsoa kyseistä ohjelmaa!

4. Mikä on puolisosi paras ominaisuus?

On vaikea valita vain yhtä. Hän on uskomattoman kannustava ja tsemppaava ihminen, joka tukee minua kaikessa, mihin haluan ryhtyä. Hän ei koskaan sano sellaista, mitä ei tarkoita ja hän on äärimmäisen luotettava. Lisäksi arvostan hänen kykyään heittäytyä ja hassutella. Etten tunne olevani ainoa hassu tässä parisuhteessa. 

5. Minkä kappaleen valitsisit juuri nyt Youtubesta?

En tiedä. Ei tee mieli kuunnella mitään. Ehkä joku meditatiivinen aaltojen kohina - se pitäisi minut vielä hetken kiinni menneessä mökkiviikonlopussa. 

6. Mikä on ollut mieleenpainuvin lomareissusi?

Jokainen lomareissu on mieleenpainuva ja ainutlaatuinen. Ehkä Pariisi, koska se oli minulle niin iso ja toteutunut unelma (ja vielä ylitti kaikki odotukseni) sekä Kroatian loma, joka oli minun ja mieheni ensimmäinen yhteinen lomamatka. Me harrastemma reissaamista, joten olemme ehtineet jo aika moneen paikkaan niin Suomessa kuin maailmalla. 

7. Mistä haaveilet?

Että työt jatkuisivat, seuraavista matkoista, hääpäivästä ja kauniin kuulaasta syksystä. 

8. Kuka on esikuvasi?

Äitini.

9. Kuuluuko juusto voileivässä kinkun alle vai päälle?

Alle!

10. Mikä asia saa sinut ärsyyntymään/suuttumaan välittömästi?

Nälkä. Jos olen nälkäinen, niin yleensä kaikki mahdollinen ja mahdoton tässä maailmassa saa minut hyvin kiukkuiseksi.

11. Mikä on pahinta, mikä hääpäivänä voisi mennä pieleen?

Olisi aivan hirveää, jos joku saisi vakavan sairaskohtauksen. 

Ja viimeiseksi Miehensä vaimon kysymykset:

1. Onko häillänne teemaa jos on niin mikä se on?

Ei oikeastaan. Ainakaan en ole vielä keksinyt mitään ja en koe teeman olevan mikään pakon sanelema. Ei meillä vielä ole mitään erityisiä värejäkään. :D

2. Kuinka päädyit valitsemaan häidenne värit?

En muuten lukenut tätä kysymystä ennen kuin vastasin edelliseen. Minulla ei ole aavistustakaan, millaisella väripaletilla tulemme pelaamaan. Valkoista tulee varmasti olemaan ja ehkä jotain rustiikkishenkisiä sävyjä (hääpaikka on hirsinen).

3. Tahdotko mielummin perinteitä vai jotain muuta?

Haluan sellaisia juttuja, jotka tuntuvat meistä molemmista hyviltä. Varmasti joitain perinteitä tulee olemaan, mutta esimerkiksi kakun kohdalla polkaisut kyllä jätetään väliin. 

4. Miten sinua kosittiin vai kositko sinä?

Minua kosittiin niin, että mies "piirsi" sormella selkääni kysymyksen, "mennäänkö naimisiin". Tietenkään en aluksi tajunnut yhtään, mitä hän kirjoittaa ja kysyin sitä. Hän vastasi, että enkö oikeasti saa selvää? Minä jo kiukustuin vähän ja sanoin, että EN! Mutta voi apua, miten sulin, kun hän sitten sanoi ääneen, mitä oli juuri kirjoittanut (kävisikö tämä muuten ensimmäisen kysymyspatteriston kommellukseksi?).

5. Mitä häiden jälkeen, valtaako/valtasiko tyhjyys?

Varmasti siinä vaiheessa, kun viimeiset vieraat lähtevät, tulee haikea olo. Olen vähän sellainen, että minulle se haikea olo iskee usein ja helposti. Voihan siitä pieni tyhjyyskin iskeä, mutta se on vain luonnollista. Ja sitten minun miehen on siinä ja lohduttaa minua ja vakuuttaa, että keksimme kyllä jotain muuta odotettavaa tilalle. <3

6. Muuttaisitko jotain puolisossasi jos voisit?

En. Rakastan häntä sellaisena kuin hän on. Ja se, että hän ei ole täydellinen, tuntuu helpottavalta. Silloin minunkaan ei tarvitse yrittää esittää täydellistä. Meidän suhteessa on mukana meidän hyvät ja huonot puolet ja niiden kaikkien kera meidän on hyvä olla yhdessä.

7. Kuinka tapasit puolisosi?

Ensimmäisen kerran tapamisemme yhdessä kokouksessa (vapaa-ajan harrastus, ei siis mikään työpaikkaromanssi). Mieheni ei muista minua sieltä, mutta hän jäi minun mieleeni.

8. Uskotko rakkauteen esisilmäyksellä?

Uskon, vaikka omalle kohdalle sitä ei olekaan osunut. Olen kyllä ihastunut vahvasti ensisilmäyksellä, mutta lopputulos ei ole yleensä ollut mikään paras mahdollinen. :D Kuitenkin maailmassa on niin monia tarinoita siitä "ensisilmäyksestä", että pakkohan siihen on uskoa. 

9. Pahin hääpainajaisesi?

Että jollekin läheiselle tapahtuu juuri hääpäivänä jotain kamalaa. 

10. Paras vinkkisi hääjärjestelyihin?

Stressaaminen ei vie asioita yhtään eteenpäin.

11. Näkyykö ammattinne häissänne?

Ei - onneksi. :D

Että tällainen maraton tällä kertaa. Minulla on jo ensi viikolle pari postausaiheitta mielessä, nyt vain toivon, että joku ilta ehdin istahtaa koneen ääreen purkamaan ajatukseni virtuaalimaailmaan. 

Say Yes to the Dress

Tiedättekö sen ihanan kutkuttavan tunteen mahanpohjassa, värinää sydänalassa ja idioottimaisen riemun virneen huulilla, joka on siellä, kun menet nukkumaan ja joka palaa huulille heti herätessä. Tuntuu siltä, että jokin asia on vain täydellisen oikea. Minulla oli tällainen tunne mieheni kanssa. Ja nyt näköjään myös hääpukuni kanssa! 

Kyllä. Minulla on hääpuku (tai ainakin kohta on) ja olen oireista päätellen rakastunut pukuuni. Minua on ärsyttänyt jo vuosia se, miten ihmiset rakastavat lapsiaan, kenkiään, uutta laukkuaan ja miestään samalla sanalla. Aina ollaan niin rakastuneita. Mutta nyt täytyy huvittuneena tunnustaa, että kyllä - olen rakastunut materiaan. 

Niin, pitäisikö aloittaa alusta? Tosin tarinahan on aika lyhyt. Kävin keväällä sovittamassa yhtä hääpukua, mutta se ei ollut sopiva, eikä hyvä, eikä oikeastaan sellainen kuin halusin. En oikeastaan tiedä, miksi siitä huolimatta sovitin sitä ja olin oikeastaan helpottunut, kun se ei ollut hyvä.

Olen kytännyt tori.fi -sivustoa ja hääkirpputoreja jo pitkän aikaa. Useimmiten puvut ovat olleet aivan väärällä suunnalla tätä Suomen länttiä ja sen takia kuolailut ovat jääneet vain tietokoneeni/puhelimeni ruutuun. Kunnes tuli täällä omilla kotikonnuilla käytetty puku myyntiin, jota kävin katsomassa lähes päivittäin reilun kuukauden ajan. Se oli vähän budjettini suhteen yläkanttiin. Eikä kuvista ehkä saanut kunnon käsitystä, millainen puku olisi päälläni. Mutta se kaiveli ja kutkutti mieltäni, kunnes totesin, että parempi käydä sovittamassa, että saan tämän kutkan ja syyhyn pois.

Mutta sen sijaan, että olisin saanut syyhyn pois, totesinkin sovittaessa, että puku on täydellinen. Se istui kuin unelma, korosti vartaloni parhaita puolia ja oli vain törkeän kaunis. Itsellekin tuli kaunis olo, vaikka en ollut yhtään laittautunut. Ja se virne, joka puhkesi naamalleni, oli aika muikea (ja näköjään aika kestävää sorttia). Kaasoni totesi, että tässä se on: puku on minulle täydellinen ja juuri sellainen, mistä olen koko ajan puhunut. Laitoin sovituksesta kuvia vielä hyvälle ystävälleni ja äidilleni. Molemmat totesivat, että se on siinä. Ystäväni jopa totesi tämän "say yes to the dress".

Nukuin yön yli varmistuakseni päätöksestäni ja heräsin siis se typerä hymy naamallani. Joten kai se on uskottava. Toinen hääpuku, jota sovitin, on vain Se Oikea. Ilmoitin myyjälle jo ennen aamu seitsemää (soriiiiii), että ostan puvun ja sovimme, että kunhan minulla koittaa seuraava palkkapäivä, niin puku vaihtaa omistajaa. 

Eli vielä minulla ei ole fyysisesti pukua, mutta luotan kyllä myyjään. Hänen intressinsä oli saada puku myytyä ja minun intressini löytää täydellinen puku käytettynä (mihin en kyllä täysin uskonut). Se on pitsinen, se on puolimerenneito, se on ihana! Niin ja vaikka se oli budjetissani yläkanttiin, niin sain yli tuhannen euron puvun alle puoleen hintaan pesetettynä. Sounds like a deal!

Olen niin innoissani, ilahtunut ja onnellinen (=pähkinöissäni), että tekisi mieli hyppiä tasajalkaa ja taputtaa käsiä yhtäaikaa.

MINULLA ON HÄÄPUKU!!!