keskiviikko 9. joulukuuta 2015

26

En ole koskaan miettinyt, minkä ikäisenä menen naimisiin. Edes lapsena en ajatellut, että jonkin tietyn ikäisenä minusta tulee rouva. Jotenkin olen aina ajatellut, että se tapahtuu, kun on tapahtuakseen. Kun tuntuu oikealta. Asioita ei pidä yrittää kiiruhtaa eikä niitä voi hidastaa (tämän huomasin, kun mieheni päätti tulla elämääni, mikä määrätietoinen tahti!).


Tänään täytän 26 vuotta. En tiedä, onko se paljon vai vähän? Juuri nyt se tuntuu sopivalta iältä. Jos en ole häitä koskaan suunnitellut iän puitteissa, niin se minulla on ollut ajatuksena, että tämän ikäisenä haluan olla valmistunut ja mielellään töissä - niin kuin olenkin. Taloa ei ole, mutta farmariauto kyllä seisoo stereotypisesti pihassa. Ja 26 -vuotiaana avioidun rakkaan mieheni kanssa.

Minusta tuntuu, että olen siinä iässä, että on hyvä mennä naimisiin. Se tuntuu luonnolliselta ja oikealta. En epäile miestäni tai valintaamme tippaakaan (tiedän kyllä senkin tunteen, joten on mihin verrata), Koen tuntevani itseni niin hyvin, että voin tehdä tällaisen päätöksen. Toisaalta, en koe, että minulla olisi mitään paineita mennä naimisiin. Hassua kyllä, kukaan ei alkanut etukäteen udella, milloin menemme kihloihin tai aiomme aivoitua. Sen sijaan lapsilisäyksestä on jo kysytty (murr vaan, tästä voisinkin avautua kilometrin verran). 


Jos nyt kukaan ei ehtinyt kysyä, milloin aiomme naimisiin, niin toisaalta kukaan ei ole myöskään ihmetellyt ratkaisuamme tai kritisoinut sitä. Viimeksi eilen ystäväni totesi, että me vain sovimme toisillemme, olemme niin samankaltaisia. Ja siltä minustakin tuntuu. Tuntuu kuitenkin hyvältä, että läheiset tukevat päätöstämme.

Ja niin. Tänään vanhenen, eikä se tunnu pahalta. Vähän olen viime vuosina pohtinut, koska se ikäkriisi iskee päälle, mutta ei ainakaan vielä. Tässä ja nyt on hyvä olla. Nuoruuden pahin mustavalkoisuus on sulanut pois ja on oppinut huomaamaan, miten paljon ihminen kestää. Ja jos kuvitellaan, että nyt puhaltaisin kynttilät ja saisin toivoa, niin toivoisin elämääni paljon rakkautta ja läheisillini roppakaupalla onnea.

Ettei menisi liian vakavaksi, niin lopuksi on pakko tunnustaa, että ei tässä enää ole sitä samaa fiilistä kuin nuorempana vuosia täyttäessä. :D 

Ps. Kahdeksan kuukautta meidän häihin!!

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Pöytäkoristeita

Pitkästä aikaa taas täällä. Huh, onpahan vain taas olla tekemistä ja kiireitä, niin että hää-pohdinnat ovat jääneet vähemmälle. Toisaalta olen vähän petollisesti tuudittautunut siihen, että kun suuret linjat ovat kunnossa, niin eihän niillä muilla ole niin kiirettä. Eh. Nyt kuitenkin olen jo hieman alkanut orientoitua myös näihin pienempiin osa-alueisiin, kuten koristeluihin. Tällä hetkellä olen kohdistanut katseeni pöytäkoristeluun.

Muistan, kun aloin suunnitella häitämme ja selasin pinterestiä: kaikki pöytäkattaukset näyttivät ihanilta ja sellaisilta, mitä itsekin haluan. Nyt kun lähes vuotta myöhemmin tein saman uudelleen, niin yllättäen moni asia ei ollutkaan enää niin kiva. Toki kiva, mutta ei sellainen, mitä meidän häihin haluan. Ja vaikka mieheni kanssa suunnittelemme häitä yhdessä, niin koristelut saan kuulema päättää omin nokkineni. Mies luottaa, että valitani miellyttävät myös häntä. 

Aiemmin viehätyin rustiikkisesta ja maalaisromanttisesta. Nyt tuntuu, että olen saanut siitä yliannostuksen. Kesän häissä oli tällaista maalaisromanttisuutta hyödennetty koristeluissa runsaasti, Se näytti kyllä hyvältä, mutta jotenkin ei vain tunnu omalta. 

Omaa silmääni hivelee tällä hetkellä yksinkertaisuus. Tiedän, millaisia elementtejä häihimme haluan, mutta tuntuu hankalalta yhdistää niitä viehättäväksi kokonaisuudeksi. Haluan ehdottomasti kirkasta lasia, kanervia ja kanervan sävyä sekä valkoista. Paljon kynttilöitä ja tuikkuja. Ehkä ripauksen kultaa, ettei mene liian tylsäksi kokonaisuus. Lähimpänä ajatusta on tämä alla oleva kuva.


Haluan juuri tällaista eriparisuutta ja korkeuseroja. Kukiksi vain tulee kanervia. Pitää miettiä, miten saan tämän näyttämään hyvältä, vaikka pöydässä on valkoiset liinat. Ettei kokonaisuus mene liian aneemiseksi. Olen myös pähkäillyt, millaisia paikkakortteja ja pöytänumeroita käyttäisin, mutta niistä voisin tehdä omat postauksensa, kunhan saan asiaa vielä vähän pohdittua. Tietenkin, jos jollain on hyviä ideoita, niin saa jakaa. 

Aina välillä haaveilen hääsuunnittelijasta, joka kuuntelisi toiveitani ja tekisi niiden pohjalta ehdotuksia, jotka olisivat yhteneväisiä kokonaisuuksia. Tunnustan suosiolla, että en ole erityisen hyvä keksimään, mitkä koristeet toimisivat harmonisesti yhdessä. Mutta näillä täytyy mennä, koska hääsuunnittelijaan emme ole valmiit sijoitttamaan. Joten itsenäinen suunnittelu jatkukoon! Onneksi se ei ole maailmanloppu, jos kaikki ei ole harkittu viimeiseen pilkkuun asti tai joku yksityiskohta on muihin nähden vähän hassu. Se on vain elämää. :)

maanantai 16. marraskuuta 2015

More bling bling?

En voi käsittää hurahtamistani kaikkeen kimaltavaan. En ole koskaan ollut kimaltavan perään. En ole hullaantunut paljeteista tai muista krumeluureista. Siitä huolimatta esimerkiksi hääpuvussani on hieman blingiä. Ja siitä huolimatta iskin silmäni Sokoksella näihin Tamariksen korkokenkiin.

Yleensä en edes pidä tuon mallisista kengistä, joissa on nilkkaremmi ja pyöristetty kärki. Mutta jokin niissä vain veti minua kuumeisesti puoleensa. Jopa niin paljon, että jaksoin kokeilla niitä. Olivat muuten hyvät jalassa, vaikka korkoa oli (netin tietojen mukaan) 9,5 senttimetriä.


Tässä siis käyn sisäistä keskustelua itseni kanssa. Onko tämä vain hetken hullaannus, vai olisiko tässä minulle hääkengät? Plussaksi voisin laskea, että jos hankin kengät nyt, voisin käyttää niitä myös pikkujouluissa. Nämä olisivat todella sellaiset "katse kenkiin" -kengät. Huutomerkkikengät. Eivät ne paljon hääpuvun helman alta näkyisi, mutta kyllähän minä itse tiedän, millaiset kaunottaret jaloissa keikkuisivat. Tulevaisuuden juhlissa muun asun voisi jättää todella simppeliksi ja antaa kenkien viedä huomion (mielettömän hyvä idea, jos sattuisi olemaan huono naama -päivä).


Hyvä puoli kengissä on myös hinta. Mielestäni 50 euroa ei olisi lainkaan kohtuuton, kun olin budjetoinut kenkiin 100 euroa. Olin sitä mieltä, että en vain voi löytää edullisemmin kenkiä, jotka sopivat hankalan kokoiseen jalkaani.

Ehkä teen itseni kanssa diilin. Jos kengät pyörivät edelleen mielessäni parin viikon päästä, saan hankkia ne. Joululahjaksi itselleni. Etukäteen, että saan ne pikkujouluihin. En tiedä. On kovin hämmentävää huomata ihastuvansa blingiin, kun yleensä asenne kaikkee on "less is more". 

Tosin nyt alkoi myös pelottaa, jos oma kokoni myydään loppuun ja jäänkin ilman? Vaikeaa. Hyvin vaikeaa. Kannattaa tehdä tällaisista asioista suuria kysymyksiä elämässä.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Hääyö

Minä tunnen itseni. En jaksa useinkaan valvoa pitkään ja olen viimeistään yhdentoista aikaan illalla yleensä aivan poikki. Varsinkin, jos takana on jännittävän, ihana ja uuvuttava häitä edeltävä viikko. En siis varsinaisesti näe syytä satsata hurjasti hääyöhön tai ottaa siitä minkäänlaisia paineita. 

Monet viettävät hääyön hotellissa ja pakettiin kuuluu kuohuviiniä ja mansikoita. Me aiomme yöpyä juhlapaikalla, toivottavasti sinne jää yöksi myös mahdollisimman moni vieras, että saamme nauttia heidän seurastaan vielä seuraavanakin päivänä. 


Meille on toki oma pieni "yksiömme" varattuna häitä varten, kun taas vieraiden täytyy jakaa huoneita useamman hengen kanssa. Huoneet ovat isoja. En kuitenkaan ole ajatellut, että koristelisimme tai laittaisimme yksiötämme sen kummemmin. Todennäköisesti olen siis aivan poikki hääjuhlamme jälkeen. Kriteereinä on päästä mahdollisimman pian puvusta ja päästä nukkumaan. Ehkä lähinnä jotain pientä yöpalaa voisi varata, jos sattuisi nälkä iskemään. Tietenkin ajatuksen tasolla olisi suloista, jos paikalla olisi vaikkapa kynttilöitä ja tuoreita kukkia, mutta rehellisesti sanottuna: en usko, että jaksaisin nauttia niistä.

Onneksi mieheni on yleensä vielä huonompi valvomaan kuin minä.

Tosin hän oli se, joka viime kesän häissä palautui huoneeseemme vasta puoli  viideltä aamulla, kun itse olin väsähtänyt jo kahdelta suunnannut nukkumaan.


Lisäksi yövymme tuossa yksiössämme jo häitä edeltävän yön (emme siis aio viettää sitä eri osoitteissa, se tuntuisi vähän hassulta, kun kuitenkin olemme käytännössä asuneet yhdessä siitä alkaen, kun päätimme, että pariskunta tässä ollaan). Huone on siis varmasti kaaottinen jo valmiiksi. Enkä todellakaan halua ketään läheistäni siivoamaan jälkiämme ennen hääyötä. Pitääkin muistaa sanoa kaasolle, että se ei ole hänen tehtävänsä. En todellakaan toivo kaason toimivan siivoajana.

Taidan olla tämän asian suhteen tylsän realisti. Mutta romanttisia hotelliöitä ihanien aamupalojen kera voimme viettää sitten häämatkalla, jolloin niitä varmasti osaa arvostaa enemmän kuin pitkän päivän jälkeen uupuneena. Minä satun tuntemaan itseni. Vaikka varmasti päivän aikana en tunne väsymystä, niin aivan yhtä varmasti puolenyön jälkeen alkaa silmäluomia painaa. :D

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Mietteitä ja odotuksia

Olen paljon miettinyt häitä ja niihin liittyviä tuntemuksia, joita osallisilla on. Olen miettinyt paljon omaa suhtautumistani häihin ja naimisiin menoon. Jonkinlaisella tajunnan virtaisella oksennuksella ajattelin tuoda ajatuksiani esiin myös tässä postauksessa. Mielipiteeni ovat täysin omiani.

Haluan mennä naimisiin, koska rakastan miestäni, koska haluan sitoa meidät yhteen papin edessä ja palalla paperia. Lisäksi haluan oikeudellista turvaa, jos toisella tapahtuu jotain. Mitä tietenkään ei kukaan koskaan toivo, mutta elämä on arvaamatonta. 

Olen miettinyt paljon sitä, miten hääpäivä on vain "yksi päivä elämässä". Naimisiin halutaan mennä vain kerran elämässä, mikä on luonnollista. Minäkin haluan mennä vain kerran elämässäni naimisiin ja toiminnallani siihen pyrin, mutta edelleen. Elämä on arvaamatonta, eikä sitä voi suunnitella hautaan asti.


Tuolla ajatuksella, "yksi päivä elämässä" ja "kerran elämässä", on erilaiset kaiut ihmisten suussa, kun mietitään rahaa ja odotuksia. Toisille se on perustelu sille, että saa unelmia myös rahallisesti suurella panostuksella, koska se on yksi päivä elämässä. Toiset taas näkevät hulluna laittaa suuria summia rahaa yhteen päivään elämässä. Monilla näkökulma tuntuu olevan vähän joko tai.

Eniten olen pohdiskellut, miten suuria odotuksia hääpäivälle luodaan. Haluan uskoa ja toivoa, että minä kestän ja vain nauran, jos aivan kaikki ei mene hääpäivänä täydellisesti ja suunnitelmien mukaan. Tietenkin toivon, ettei kakku tipu esimerkiksi juhlapaikan lattialle, mutta en repisi hirveitä raivareita, vaikka niin tapahtuisi. Koska eihän sille enää siinä vaiheessa voi mitään.

Mekin olemme suunnitelleet häitä lähes pari vuotta ennen hääpäivää. Siitä huolimatta toivon, että emme aseta hääpäivälle kohtuuttomia odotuksia. Jos jotkin tuntemukset tai tapahtumat eivät tapahdu, niin päivä on pilalla. Hope not. Yritän säännöllisesti muistuttaa sitä itselleni. Onneksi tässä on myös sellainen pikkujuttu kuin Elämä, joka varmistaa, ettei ajatukset pyöri pelkästään häiden ympärillä. Vaikka tietenkin iloisen siitä, että hääpäivä lähestyy. Haluan sanoa tahdon miehelleni. En malttaisi odottaa, että olen rouva. Ei sillä, että statuksella olisi suurta merkitystä, mutta olisi ihana sanoa, että mieheni on aviomieheni. Lisäksi odotan sitä, että mieheni kutsuu minua vaimoksi. Veljeni meni vasta naimisin ja hän muistaa aina kutsua rakastaan vaimoksi, kun puhuu tästä. Minusta se on ihanan suloista.



Kysyin kerran, mitä titteliä mieheni käyttää minusta, jos puhuu minusta jollekin joka ei tunne minua. Tiedättehän, sanooko hän "tyttöystäväni", "kihlattuni", "avopuolisoni", vai mitä? Hän vastasi, että puhuu yleensä puoliskosta, koska tyttöystävä kuulostaa vähättelyltä ja olen enemmän kuin vain kihlattu, mutta avopuolisi on pitkä sana. Minä tykkään tuosta puoliskosta. Haluan olla hänen toinen puoliskonsa (vaikka tietenkin olen myös oma kokonainen itseni, minä vain ajattelen meitä aina myös palapelinä, jossa täydennämme toisiamme ja muodostamme yhdessä yhden kokonaisuuden).

Olette varmaan huomanneet, että minä puhun rakkaastani aina "miehenäni". Avioitumisenkaan jälkeen tuskin jaksan alkaa jatkuvasti korostamaan, että "aviomieheni". Mutta onhan se ihana tietää itse, että hän on juuri sitä. 

Hääpäivässä odotan eniten kahta hetkeä. Sitä, kun katson miestäni alttarilla ja tahdomme. Sekä sitä, kun hääjuhlan jälkeen saamme hengähtää kahdestaan, todennäköisesti äärimäisen väsyneinä, mutta onnellisina. Huokaista, pysähtyä ja nauttia siitä, että olemme todella naimisissa ja saamme jakaa päälimmäiset tunteemme ilman muita. Ihan kahdestaan.

Niin. Vajaat yhdeksän kuukautta enää jäljellä.

tiistai 20. lokakuuta 2015

Vieraslista

En olekaan tainut täällä blogin puolella avata, ketä häihimme tullaan kutsumaan ja millä periaatteilla. En tiedä, olenko mihinkään edes maininnut häidemme kokoluokkaa? Aiomme siis pitää noin 50 hengen häät. Tässä kohtaa joku kauhistelee, että että oma suku jo kattaa tuon 50 henkeä. Ja kyllä, minunkin sukulaisistani saisi aikalailla jo 50 henkeä kasaan. Mutta eihän sukulaisuus tarkoita, että ketään vielä täytyy kutsua. 

Meille on ollut alusta alkaen selvää (jo siitä kun alun alkaen suunnittelimme läheisimmelle pientä kahvihetkeä ja kavereille puutarhapirskeitä), että haluamme kutsua juhlimaan kanssamme vain tärkeimmät ihmiset. Tiedämme, että hääpäivänä aikamme on kortilla, mutta haluamme ehtiä nauttia näiden ihmisten seurasta. Olen kuullut monien sanovan, että ehtiihän sitä olla niiden tärkeimpiä kanssa, vaikka olisi isot häät. Niin. Mutta. Minä olen aina ihmetellyt, miksi joku kutsutaan, jos hän ei ole tärkeä?


Me linjasimme, että kutsumme ne, joiden kanssa vietämme oikeasti aikaamme. Ne sukulaiset, joiden luona vierailemme säännöllisesti tai pidämme muuten yhteyttä. Sukulaiset, joita näemme vain häissä ja hautajaisissa, eivät ole kutsulistalla. Eiväthän he ole osa arkeamme, miksi siis osa juhlaamme ja meille tärkeää päivää? Eikä tämä tarkoita, etten pitäisi sukulaisistani. Se vain, että jos heidän kanssaan ei ole tekemisissä muutenkaan, niin tuntuisi hassulta sitten kutsua häihin.

Ystävistä kutsumme läheisimmät. Eli emme kutsu kavereita, joiden kanssa hengaamme joskus. Kyllähän jokainen tietää, ketkä ovat ystäviä ja ketkä kavereita? Päätimme myös, että ne ystävien puolisot, jotka tunnemme, kutsumme myös. Omista ystävistäni suurin osa on jo naimisissa ja olemme olleet heidän häissää, joten on luonnollista kutsua heidät meidän häihimme. 

Jonkun mielestä meidän rajauksemme saattavat olla kovat tai tylyt. Sukulaiset voivat pahoittaa mielensä. Kyse on kuitenkin meidän häistämme. Lisäksi karu fakta on, että jokainen vieras kasvattaa budjettia. Mutta vaikka meillä olisi rajaton budjetti, kutsuisimme silti juuri nämä samat ihmiset. Siitä tietää, ketkä ovat tärkeitä.

On ihan huikeaa ajatella, että saa ainakin lähes kaikki rakkaat kerralla saman katon alle. Tärkeimmät ihmisemme ovat hajautuneet niin laajasti ympäri Suomen, että on todella ainutlaatuista saada heidät kerralla kokoon. En millään malttaisi odottaa!

maanantai 19. lokakuuta 2015

Elämän makuista

Kyllä tämä elämä on taas niin elämää, että huh huh! Tiedättehän, sellaista toiminnan täyteistä, koska elämä ei ole stabiilia, muuttumatonta, pysyvää. Niinpä mekin saimme kuulla reilu viikko sitten, että vuokrasopimuksemme irtisanotaan. Voin kertoa, että siitä seuraasi maaninen tori.fi -sivuston selailu. Kaksi päivää myöhemmin kävimme näytössä ja siitä muutaman päivän päästä solmimme vuokrasopimuksen.

Nyt on siis kaikki kunnossa! Paitsi. Yksi muutto pitäisi vielä tässä pyöritellä parin viikon sisällä.

Meillä olisi myös viime viikolla huima merkkipäivä: kaksi ja puoli vuotta seurustelua kasassa. Mutta sen sijaan, että olisimme juhlineet sitä menemällä ulos syömään, niin pysyimmekin kotona. Koska mies on flunssassa ja kuten hän asian ilmaisi: "sehän menisi aivan harakoille, kun en maista mitään". Mikä oli ihan hyvä näkökulma, sillä kun mies alkoi toipua, kaaduin minä petiin.



Edellä mainituista syistä hääkuplani on ollut vähän poksahtaneena. Sen sijaan, että tunnelmoisin kymmenen kuukauden päästä siinteleviä häitä kynttilän valossa teetä juoden, niin käyn raivopäisesti läpi kaappien sisältöä (mantra on: pidetään, kierrätykseen, roskiin) ja hyperventiloin varastoon kurkkiessa. 

Samalla on tullut kyllä hyvin inventoitua myös esim. kausivalot (joku muu kutsuisi jouluvaloiksi), joita voimme hyödyntää häissä. Löysin myös kirkasta lasia olevia tuikkukippoja (sieltä varastosta), jotka olin unohtanut kokonaan. Keräilin ne joskus, kun halusin olohuoneen pöydälle lajitelman erilaisia kirkkaita tuikkukippoja. Tajusin myös, että meillä on todella kivat isot syvät maljakot, joissa poltamme kynttilöitä (2kpl), nehän voisivat olla kivat buffetpöydässä (=kukaan ei voisi polttaa itseeän niihin, kun reunat ovat niin korkea).

Eli vaikka juuri nyt minusta tuntuu, että ehdin häitä ajatelle seuraavan kerran ensi vuonna (no kun ensin on muutto, sitten on ulkomaanmatka, sitten on joulu ja uusi vuosi..), niin näköjään sitä kuitenkin ajattelee lähes tiedostamattaankin.

Voihan elämä!

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Stoppi kertakäyttöisyydelle: calluna edition

Hommasin pihallemme viikonloppuna hieman lisää kaikkea kivaa. Ostin uusia ruukkuja ja niihin callunoita. Edelliseen kanervapostaukseeni Miss P vinkkasi, että häissä voi käyttää myös callunoita (löytyy siis eri värisinä). Niitä meillä on ollutkin jo parina vuonna ruukuissa syys/talvikukkina. Nyt siis puuhailin pihalla ja jokin lamppu syttyi päässäni. 


Vähänkö näitä olisi kiva käyttää myös hääpaikan koristeina! Hääpaikan pihan on aika laakea hiekkakenttä, joka ehkä saattaa kaivata hieman jotain piristystä yleisilmeeseen. Toki näin pienet koristukset hukkuvat sinne, mutta esimerkiksi tuo "tervetuloa" -ruukkukyltti (johon voi kirjoittaa mitä tahansa muutakin) olisi ihan laittaa ulko-oven eteen. En siis muuten kuvittele, että nämä kanervat pysyvät hengissä hääpäivään asti, mutta ruukkujen pitäisi kaiken järjen mukaan olla käyttäkelpoiset monen vuoden ajan. 


Minua hieman ahdistaa häihin liittyvä kertakäyttöisyys. Haluaisin, että sitä varten ei tehdä kovinkaan paljon  hankintoja, joita ei enää koskaan käytetä. Tiedän, että monet hääjutut ovat omalla kohdalla kertakäyttöisiä, mutta sen vuoksi haluankin kierrätää asioita. Tehdä hankintoja käytettynä tai pistää oman käytön jälkeen eteenpäin. Nyt kuitenkin voin todeta, että nämä ostokset tehtiin pihaan ajatellen, mutta vitsit miten kivaa on voida käyttää näitä myös häissä! Pitäisi tehdä enemmänkin inventaariota kotona, mitä sellaista meillä jo on, mitä voimme hyödyntää häissä.

Ei minua vaivaa, miten muut häänsä järjestävät. Jotenkin vain omiin nurkkiini en haluaisi valtavasti hamstrata kaikkea häiden varjolla. Tietenkin, jos "ne kaikki" ovat tärkeitä ja tulevat todella käyttöön, niin sitten. Mutta sellaista "tämä voisi olla kiva" -osastoa en halua meidän kaappeihin järjestää. 

Tosin kyllähän työhuoneesta voisi tehdä häähuoneen? (Voin kuvitella, mikä olisi mieheni mielipide tähän, eh.)

tiistai 29. syyskuuta 2015

Ostetaan huntu

Siitä huolimatta, että mieheni on linjannut hunnun olevan rätti päässä, haluaisin saada hunnun häihin. En vain pääse yli siitä, että huntu ja minä kuulumme samaan pakettiin kirkon käytävällä. 


Joten. Etsintä kuulutan hunnun! Onko sinulla myynnissä/joutavana/tarjolla/jotain sinnepäin ivoryn värinen pitkä/puoli pitkä huntu? Eli nilkkapituinen tai vähintään polvien korkeudelle yltävä.


Huntu saisi olla tyllinen ja pitsireunuksesta plussaa. Jos sinulla tällainen löytyy, niin laita viestiä: keijukaismorsian@gmail.com, mieluiten kuvan  ja hinnan kera.

Eipä minulla muuta. Palataan huomenna linjoille muissa mietteissä!

torstai 24. syyskuuta 2015

Ruoka tekee juhlan

Minä tykkään ruuasta. Mielestäni juhlien parhaita puolia on, kun saa herkutella kaikella hyvällä. Enkä nyt tarkoita niinkään makeaa, kuin että ruoka on hyvää. Vaikka tietenkin makeatkin herkut ovat mieleeni. 

Niinpä lähdin innokkaasti kilpailuttamaan pitopalvelua häihimme. Me kävimme kyllä ennen sitä keskusteluita ruuasta. Mies olisi ehkä ollut valmis tekemään ainakin osan ruuista itse, mutta minä ilmoitin, että en kyllä aio stressata ruuasta ennen häitä. Menetän hermoni ja olen vain kiukkuinen eukko. Sellainen ei ole kovin viehkeä näky morsiamena. Mies totesi, että hänen vanhempansa varmasti auttaisivat mielellään. Kuten varmasti tekisivätkin. Mutta minä toivoisin heidän ennemminkin nauttivan juhlasta kuin viettävänsä sitä ennen viikon patojen ja pannujen äärellä niskalimassa. Saattaisi mieli muuttua sen suhteen, että ihan ok, että heidän poikansa avioituu. Miniäntekelekin voisi saada pitkän liudan miinuksia peräänsä. En missään nimessä halua ottaa tällaista riskiä. (Minulla on kyllä siis oikeasti ihan hyvät välit appivanhempiini, toim.huom)


Joten tämän keskustelun jälkeen aloin kilpailuttaa pitopalveluita. Pistin muistaakseni kolmeen paikkaan kyselyä (täällä päin ei oikein ollut mieluisia pitopalveluita - tai en vain löytänyt niitä). Kaikki kyllä lopulta vastasivat, mutta osalla meni siihen monta viikkoa. Niinpä päätimme valita sen, joka vastasi nopeimmin, oli ystävällisin, palvelualttein ja josta olemme kuulleet kehuja. Minä en halua joutua murehtimaan ennen häitä sellaisesta pitopalvelusta, jonka kanssa yhteistyö on hankalaa. Pitopalvelu tulee toiselta paikkakunnalta, mutta maksamme kyllä kilometrit mielellämme, kun muu paketti vaikutti hyvältä. Vaikutuin viimeistään siinä vaiheessa, kun omista ehdotti, että he voivat leipoa meille lähempänä häitä olevaan tapaamiseemme maistiaskakkuja, että meidän on helpompi päättää, millaiset kakut haluamme. 

Annan muuten hurjasti pisteitä siitä, että tässä pitopalvelussa kakkujen hintoja ei lasketa euroa per nenä, vaan kakulla on kiinteä hinta (mielestäni erittäin kohtuullinen n. 35e) ja siitä riittää kahdellekymmenelle herkuttelijalle. Muissa paikoissa kakut olivat 4-6e/henkilö muun menun hinnan päälle. 


Ruokahan on juhlien isoin menoerä. Mutta kuka jaksaa juhlia, jos ei saa syödäkseen? Ja minusta ainakin tulee aivan järkyttävän kiukkuinen ja rasittava ihminen nälkäisenä. Luulen, että äitini antaisi vinkiksi miehelleni, että ruoki nainen tarpeeksi usein, jos hän saisi antaa vain yhden vinkin avioliittoamme varten. Mutta hänen ei tarvitse. Mies on kyllä huomannut sen jo.

No niin, lätinät nyt sikseen. Tässä siis tämän hetkinen suunnitelma tulevasta menustamme. 

  • Vihersalaattia kauden aineksista
  • Punasipulista tomaatti-mozzarellasalaattia
  • Laivurin lohi-perunasalaattia

  • Kylmäsavulohta
  • Pielisen savumuikkuja
  • Pippurista kalkkunan fileetä ja tsatsikia

  • Karelian savuhärkää fileenä
  • Metsäsienikastiketta
  • Mustapekkakastiketta
  • Uunissa paahdettuja rapeita perunalohkoja
  • Paahdettuja sesongin kasviksia

  • Kotikaljaa, maitoa ja limevettä
  • Karjalanpiirakoita ja munavoita
  • Rosmariinifocacciaa ja yrttilevitettä

  • Kahvia, haudutettua teetä ja marjamehua
  • Hääpikkuleivät 

Tämän lisäksi siis vielä kakut. Menussa on ruokia, joita itse en niin fanita (muikut ja perunasalaatti..), mutta joista mies pitää. Joten sen vuoksi vähän tasapainottelua makunystyröiden mieltymysten mukaan. Sienikastike oli ehdoton, mitä halusimme, mutta tiedämme, että kaikki eivät siitä pidä ja sen vuoksi haluamme tarjota myös vaihtoehtoisen kastikkeen. Ruoka on tarjolla buffetista. Ja aion yrittää kaikkeni, että ruuan saisi katettua kahdelle sivustalle. Olimme tänä kesänä häissä, joissa oli vain yksi jono ja kieltämättä kävi mielessä, että toinen jono olisi nopeuttanut tilannetta paljon. Toki tuossa tilassa ei ollut oikein mahdollisuutta saada ruokaa tarjolle molemmin puolin. Lisäksi meidän häämme ovat pienemmät.

Olen niin fiiliksissäni, että saimme juuri tämän pitopalvelun (vastausviestissä oli, että eiköhän vielä yhdet häät tuolle meidän päivämäärälle heidän pitopalvelulleen mahdu, eli läheltä liippasi, ettemme saaneet haluamaamme) ja että meillä on nyt sopimus siitä, ettei häissämme tarvitse kärsiä nälästä!

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Se yksi ja ainoa

Tiedättehän. Meidän piti mennä vain katselemaan sormuksia. Eräänä lämpimänä syksyisenä lauantai-päivänä. Silloin myös teimme niin: ainoastaan kävimme katsomassa sormuksia. Sovittelin vaikka minkälaisia, tosin vain kahdessa liikkeessä, mutta kuitenkin. Enköhän saanut varmuuden siitä, mitä haluan ja haen. Toisin kuin kihlasormuksen kohdalla. Toisessa liikkeessä oli vähän laiskaa palvelua ja vaikka sanoin, että en halua massiivista sormusta, niin minulle tarjottiin vain sellaisia sovitettavaksi. Toisessa liikkeessä oli ihana palvelu: myyjä tuki omaa ajatteluani ihanasti, vaikka tarjosi myös muita mahdollisuuksia. Kun hän kuitenkin huomasi, että linjani oli pitävä, hän todella teki parhaansa löytääkseen minulle täydellisen sormuksen.


Tuosta toisesta liikkeestä (joka muuten ei ollut ketjuliike, kuten laiskanmyyjän-liike) löytyikin yksi aika ihana, mutta ainoastaan keltakultaisena. Avulias myyjä lupasi, että voi koittaa tilata minulle sormuksen valkokultaisena sovitettavaksi. Seuraavana tiistaina minulle tulikin viesti, että sormus on nyt sovitettavissa. Ja minähän menin. Ehkä olin jo sisäisesti päättänyt, että tässä se on. Koska sellainen fiilis minulla oli, kun laitoin sormuksen sormeeni, että siihen se kuuluu. 


Me olimme jo sovittelukierros-viikonloppuna keskustelleet, että sormus ostetaan vasta myöhemmin. Olin ehdottanut miehelleni, että maksaisimme sen puoliksi, koska minullehan se tulee. Mutta ei. Minun miehinen mieheni totesi, että miehen tehtävä on maksaa sormus - mutta mielellään vasta loppu vuodesta. Mutta niin vain siinä sormusta mallaillessani (sitä oli tilattu kahdessa koossa, että varmasti saisin sovittaa oikean kokoista) mies sitten totesi, että jos olen varma päätöksestäni, niin samahan sormus on ottaa nyt. Leukani loksahtivat lähes sijoiltaan ällistyksestä. Yritin mumista (myyjän katseen alla), että eikös me sovittu, että vasta myöhemmin. Myyjä sitten kiirehti vakuuttamaan, että voi kyllä antaa meille hyvän tarjouksen, jos nyt otamme sormuksen. Mieheni toisti kysymyksen: olenko varma, että haluan tämän sormuksen. Jahkailtuani hetken vastasin, että kyllä. Olen varma. 


Ja niin me teimme kaupat.

En tiedä olenko täysin toipunut ällistyksestäni vieläkään. Sormus on nyt majaillut miehen hoiteissa jo tovin (etten koko ajan olisi ihastelemassa sitä), mutta eilen kysyin vienosti, jos saisin edes kuvata sen tänne blogiin. Lupa heltisi ja kuvailin sormuksen. Pysyin kuitenkin vahvana, enkä kokeillut sitä sormeen. 

Vaan kun tytöllä on hääpuku ja vihkisormus, niin tämä todella alkaa tuntua häiltä! 

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Jälleen yksi asia pois "to do" -listalta. Tosin tämä ei ollut muutenkaan kaikista kiireellisin. Siis kampaaja. Olin arponut, laittaisinko hääpäivänä hiukset itse. Mutta sitten kuitenkin epäröinyt tätä ajatusta. Selailin jo juhlakaupungin kampaamoja, mutta jotenkin epäilytti antaa hiuksensa tärkeänä päivänä jonkun aivan vieraan ihmisen käsiin. Kunnes jotain tapahtui aivoissani ja muistin, että veljeni vaimo on kampaaja.

Tähän väliin pikkuisen nolo virnistys.


Niin. Kysymällähän tuo selvisi: laittaa hiukseni ja ilmeisesti mielellään. Ilmoitin, että maksan hänelle kyllä erittäin mielelläni ammattitaidosta, jota hänellä on, mutta ainakaan vielä hän ei suostunut ottamaan palkkiota vastaan. 

Nyt sitten vain hääkampausideoita kehittelemään! Tällä hetkellä olen aika varma, että haluan sileän niskanutturan. Yksinkertaisen ja simppelin ja sileän. Joka ei näytä kuvissa vanhentuneelta millään vuosikymmeneltä. Alunperin jopa harkitsin hiusten pitämistä auki, mutta mieli on muuttunut. Hikiset hiukset niskassa eivät ole kivat. Ennemmin tyylikäs nuttura, joka kestää, kestää ja kestää.


Ja tällä hetkellä yksi nuttura-idoleistani on herttuatar Catherinen nutturat. Pitääkin välittää kuvia kälylleni. ;) Hääpukuni on sen verran juhlava ja näyttävä, että kampauksen ja asusteet saan pitää hyvin yksinkertaisina, ettei kokonaisuus mene överiksi. 

Jos teille tulee muita julkisuuden hahmoja, joilla on tyylikkäitä sileitä nutturakampauksia, niin saa vinkkailla! Tiedän, että heitä on, mutta aina kun alan miettiä asiaa, mieleeni tulee vain Jennifer Lopez, enkä nyt tarkoita hänen kampauksiaan. :D

tiistai 8. syyskuuta 2015

Ollakko vaiko eikö olla teemaväri?

Teemaväri. Tai värit. Niin. Kyllähän minä tiedän mitä ne ovat. Mutta jotenkin se ei ole tuntunut missään vaiheessa ajankohtaiselta. Siis miettiä ja päättää, millä väripaletilla häissämme lähdetään liikkeelle. Toisaalta vähän mietin sitäkin, että mihin koko värejä tarvitaan. Mutta ehkä siihen, ettei kaikki häihin liittyvä ole väritykseltään eriparista keskenään. 

Sen tiedän, että häissämme tullaan näkemään valkoista. Koska valkoinen väri vain jaksaa viehättää minua vuodesta toiseen. Hääpaikkamme on hirsinen, joten valkoinen raikastaa kokonaisuutta ihanasti. Lisäksi jotain rustiikkista, kuten juuttia tai vanhaa paperin sävyä tullaan mahdollisesti näkemään esim. kutsuissa (tai sitten ei). Hiekka ja kivetkin saattavat olla elementteinä mukana.


Eli kaiken kaikkiaan hyvin luonnonläheisissä sävyissä liikumme. Mutta haluaisin sinne mausteeksi yhden "kunnon värin". En vain tiedä, mikä se olisi. Häitämme juhlitaan elokuussa, joten mitkään hempeät pastellisävyt eivät tunnu elää loppukesän juhlassa ajankohtaiselta. 

Mieheltäni tiedustelin ideoita teemaväriin ja hän vastasi, että sen saan minä päättää. Kiusasin häntä, että mitä jos päädyn vaaleanpunaiseen? Hän vastasi, että antaa mennä. (Tietää, että minä en ole erityisen vaaleanpunainen ihminen.) Kun mietin tämän kesän juhlia, niin ensimmäisissä värinä oli valkoinen ja lime, toisissa turkoosi ja pinkki ja viimeisissä pinkki. Joten meille ei ainakaan pinkkiä.


Nappasin pinterestin auki ja oletin, että sieltä hyökyy niin paljon ihania väri-ideoita esille, että pääni menee sekaisin. Mutta ei. Selailin vielä lisää. Pähkäilin ja mietin. Mutta ei mitään. Sen jälkeen aloin miettiä, mitä muuta juhlatilaan on tulossa: ja muistin. Kanervat! Olen siis kallistunut vahvasti siihen, että juhlapöytiin tulee kukiksi kanervia. Idea leimahti lenkkipolulla jo yli kuukausi sitten, kun katselin kanervia. Tämän jälkeen joku muukin bloggaaja pohti kanervien käyttöä, mutta en muista yhtään kuka (ilmianna itsesi! :D). 


Joten muutin pinterestin hakusanoja ja etsin kanerva-kuvia. Olisiko kanervan violetti mahdollisesti meidän piristävä teemaväri? Näin kanervat sopisivat kokonaisuuteen paremmin. Mitään suuria määriä tuota väriä en ajatellut joka paikkaan tunkea, mutta ripauksella. Miltä tämä teistä kuulostaa? Tai jos tulee uusia hyviä ideoita, niin saa jakaa. Tämän morsiamen pää on tällä hetkellä vähän sekaisin.

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Liebster Award x kolme

Mitähän tähän alkuun sanoisi. Ehkä vaikkapa kiitos. Täällä blogeissa on viikonlopun aikana kiertänyt Liebster award -palkinto. Olen ollut koneen ääreltä poissa koko viikonlopun luonnon helmassa mökkeilemässä, mutta sen verran puhelimen näytöltä olen tirhustanut, että tällainen täällä on pyörinyt. Ja omaksi ilokseni ja ällistyksekseni minun blogiani palkinnolla muistivat Wedding Emilia -blogin Emilia, Miss Murphy menee naimisiin -blogin Miss Murphy ja lisäksi vielä Miehensä vaimo -blogi. 

Tämän palkitsemisen säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5 - 11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 1000 lukijaa. 
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat. 
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät, mistä on kyse. 



Ihan ensimmäiseksi haluan vielä kiittää kaikkia tästä kunniasta. Olen rehellisesti sanottuna aika ällistynyt. Tämän haasteen myötä pääsen myös päivittämään omaa lukulistaani, joka muuten näkyy blogini vasemmassa sivulaidassa. Koska tämä haaste on tainnut jo kiertää lähes kaikissa blogeissa joita luen (tai ainakin luulen lähes kaikkien tulleen haastetuksi jo mukaan), niin en ehkä enää haasta ketään. 

Sen sijaan edessäni olisi savotta nimeltä "vastaa esitettyihin kysymyksiin". Eli seuraavaksi luvassa kolmen eri bloggajan esittämät kysymyspatteristot vastauksineen. 

Aloitetaan ensin Emilian kysymyksistä. 

1. Mikä on etunimesi tarina? (Jos etunimesi on blogimaailmassa salainen, kerro toisen nimesi tarina)

Etunimeni ei ole esillä täällä blogissa, mutta voin kertoa, että se on peräisin yhdestä biisistä.


2. Mitkä neljä tuotetta kauppakassistasi useimmiten löytyy ja miksi?

Maitoa, leipää, jugurttia ja omenoita. Koska maitoa ja leipää pitää aina olla ja töihin kannan eväinä mukana jugurttia ja omentoita kahvitauoille. Kuolen nälkään, jos yritän selvitä pelkillä lounaseväillä. 


3. Mikä saa ihosi kananlihalle?

Kylmä. Okei, tälllä kysymyksellä ei ehkä tarkoitettu sitä. :D En tiedä. Joskus joku biisi saattaa vetää kylmät väreet kulkemaan.


4. Kerro jokin kommellus, joka sinulle on joskus tapahtunut.

Mielestäni minulla on aina joku tarina kerrottavana, mutta nyt ei tule yhtään mitään mieleen. 


5. Mikä on turhin esine, joka kotoasi löytyy?

Omasta mielestäni kenkälusikka, koska en käytä sitä ikinä. Mieheni puolestaan käyttää sitä päivittäin, joten sen vuoksi kenkälusikka pysyy osana talouttamme. 


6. Ketä ihailet ja miksi?

Äitiäni. Hän on näyttänyt, miten elämän vaikeat hetket voi kääntää voimavaraksi. 


7. Mikä on kaunein näkemäsi maisema?

Perjantai-iltana istuin nuotiolla pimeässä. Tuli loimotti ja heitti liekkien kuvat myös ihan vieressä olevaan järven veteen, jonka aallot löivät rytmikkäästi rantaan. Pelkkä liekkien loimotuksen katsominen oli ihmeellistä, mutta kun kohotti katseen taivaalle, niin näki miljoonittain tuikkivia tähtiä. Siinä kokonaisuudessa oli jotain maagista ja niin paljon sellaista, minkä enemmän vaistosi kuin todella näki. 


8. Minkä asioiden tekemistä aina välttelet/et saa aikaiseksi tehdä?

Vien säälittävän harvoin roskat. Mieheni ehtii aina ennen minua (koska itse välttelen sitä viimeiseen siniseen saakka).


9. Oletko kalenteri-ihminen? Perinteinen kirjakalenteri, kännykän kalenteri vai jokin muu?

Olen. En selviäisi ilman kalenteria. Töissä käytän sähköista kalenteria, mutta vapaa-ajalla perinteistä paperista kalenteria. Meillä on myös kotona yhteinen kalenteri seinällä, johon merkkaamme yhteiset ja erilliset menomme. 


10. Mikä on vuoden paras päivä ja miksi?

Joulu. Olen vain jouluihminen. :)


11. Mikä on paras neuvo, jonka olet saanut?

"Älä koskaan suutele otsalle, jos voit suudella suoraan suulle" - Tommy Tabermann.

Ja seuraavaksi Miss Murphyn kysymykset:

1. Mikä oli lapsuutesi unelma-ammatti?
Opettaja. Halusiin aina opettajaksi. Mutta arvaattekos mitä? En ole opettaja. :D

2. Oletko aamu- vai iltaihminen?
Luonnostani olen enemmän iltaihminen. Mutta kun pitää herätä aamulla arkisin töihin, niin unirytmistä on tullut niin säännöllinen, että viikonloppuisin pilkin silmät ristissä viimeistään klo 23.00 ja haaveilen sänkyyn ryömimisestä. 

3. Voisitko kuvitella osallistuvasi Satuhäät -ohjelmaan?
En. Minulle häät on niin henkilökohtainen asia, etten haluaisi niitä reposteltavan mediassa. Blogiini voin valita, mitä haluan kertoa ja mitä en. Televisioon menisi varmasti paljon sellaista, mitä en haluaisi jakaa. Toisaalta: tykkään kyllä katsoa kyseistä ohjelmaa!

4. Mikä on puolisosi paras ominaisuus?
On vaikea valita vain yhtä. Hän on uskomattoman kannustava ja tsemppaava ihminen, joka tukee minua kaikessa, mihin haluan ryhtyä. Hän ei koskaan sano sellaista, mitä ei tarkoita ja hän on äärimmäisen luotettava. Lisäksi arvostan hänen kykyään heittäytyä ja hassutella. Etten tunne olevani ainoa hassu tässä parisuhteessa. 

5. Minkä kappaleen valitsisit juuri nyt Youtubesta?
En tiedä. Ei tee mieli kuunnella mitään. Ehkä joku meditatiivinen aaltojen kohina - se pitäisi minut vielä hetken kiinni menneessä mökkiviikonlopussa. 

6. Mikä on ollut mieleenpainuvin lomareissusi?
Jokainen lomareissu on mieleenpainuva ja ainutlaatuinen. Ehkä Pariisi, koska se oli minulle niin iso ja toteutunut unelma (ja vielä ylitti kaikki odotukseni) sekä Kroatian loma, joka oli minun ja mieheni ensimmäinen yhteinen lomamatka. Me harrastemma reissaamista, joten olemme ehtineet jo aika moneen paikkaan niin Suomessa kuin maailmalla. 

7. Mistä haaveilet?
Että työt jatkuisivat, seuraavista matkoista, hääpäivästä ja kauniin kuulaasta syksystä. 

8. Kuka on esikuvasi?
Äitini.

9. Kuuluuko juusto voileivässä kinkun alle vai päälle?
Alle!

10. Mikä asia saa sinut ärsyyntymään/suuttumaan välittömästi?
Nälkä. Jos olen nälkäinen, niin yleensä kaikki mahdollinen ja mahdoton tässä maailmassa saa minut hyvin kiukkuiseksi.

11. Mikä on pahinta, mikä hääpäivänä voisi mennä pieleen?
Olisi aivan hirveää, jos joku saisi vakavan sairaskohtauksen. 

Ja viimeiseksi Miehensä vaimon kysymykset:

1. Onko häillänne teemaa jos on niin mikä se on?
Ei oikeastaan. Ainakaan en ole vielä keksinyt mitään ja en koe teeman olevan mikään pakon sanelema. Ei meillä vielä ole mitään erityisiä värejäkään. :D

2. Kuinka päädyit valitsemaan häidenne värit?
En muuten lukenut tätä kysymystä ennen kuin vastasin edelliseen. Minulla ei ole aavistustakaan, millaisella väripaletilla tulemme pelaamaan. Valkoista tulee varmasti olemaan ja ehkä jotain rustiikkishenkisiä sävyjä (hääpaikka on hirsinen).

3. Tahdotko mielummin perinteitä vai jotain muuta?
Haluan sellaisia juttuja, jotka tuntuvat meistä molemmista hyviltä. Varmasti joitain perinteitä tulee olemaan, mutta esimerkiksi kakun kohdalla polkaisut kyllä jätetään väliin. 

4. Miten sinua kosittiin vai kositko sinä?
Minua kosittiin niin, että mies "piirsi" sormella selkääni kysymyksen, "mennäänkö naimisiin". Tietenkään en aluksi tajunnut yhtään, mitä hän kirjoittaa ja kysyin sitä. Hän vastasi, että enkö oikeasti saa selvää? Minä jo kiukustuin vähän ja sanoin, että EN! Mutta voi apua, miten sulin, kun hän sitten sanoi ääneen, mitä oli juuri kirjoittanut (kävisikö tämä muuten ensimmäisen kysymyspatteriston kommellukseksi?).

5. Mitä häiden jälkeen, valtaako/valtasiko tyhjyys?
Varmasti siinä vaiheessa, kun viimeiset vieraat lähtevät, tulee haikea olo. Olen vähän sellainen, että minulle se haikea olo iskee usein ja helposti. Voihan siitä pieni tyhjyyskin iskeä, mutta se on vain luonnollista. Ja sitten minun miehen on siinä ja lohduttaa minua ja vakuuttaa, että keksimme kyllä jotain muuta odotettavaa tilalle. <3

6. Muuttaisitko jotain puolisossasi jos voisit?
En. Rakastan häntä sellaisena kuin hän on. Ja se, että hän ei ole täydellinen, tuntuu helpottavalta. Silloin minunkaan ei tarvitse yrittää esittää täydellistä. Meidän suhteessa on mukana meidän hyvät ja huonot puolet ja niiden kaikkien kera meidän on hyvä olla yhdessä.

7. Kuinka tapasit puolisosi?
Ensimmäisen kerran tapamisemme yhdessä kokouksessa (vapaa-ajan harrastus, ei siis mikään työpaikkaromanssi). Mieheni ei muista minua sieltä, mutta hän jäi minun mieleeni.

8. Uskotko rakkauteen esisilmäyksellä?
Uskon, vaikka omalle kohdalle sitä ei olekaan osunut. Olen kyllä ihastunut vahvasti ensisilmäyksellä, mutta lopputulos ei ole yleensä ollut mikään paras mahdollinen. :D Kuitenkin maailmassa on niin monia tarinoita siitä "ensisilmäyksestä", että pakkohan siihen on uskoa. 

9. Pahin hääpainajaisesi?
Että jollekin läheiselle tapahtuu juuri hääpäivänä jotain kamalaa. 

10. Paras vinkkisi hääjärjestelyihin?
Stressaaminen ei vie asioita yhtään eteenpäin.

11. Näkyykö ammattinne häissänne?
Ei - onneksi. :D

Että tällainen maraton tällä kertaa. Minulla on jo ensi viikolle pari postausaiheitta mielessä, nyt vain toivon, että joku ilta ehdin istahtaa koneen ääreen purkamaan ajatukseni virtuaalimaailmaan. 

torstai 3. syyskuuta 2015

Say Yes to the Dress

Tiedättekö sen ihanan kutkuttavan tunteen mahanpohjassa, värinää sydänalassa ja idioottimaisen riemun virneen huulilla, joka on siellä, kun menet nukkumaan ja joka palaa huulille heti herätessä. Tuntuu siltä, että jokin asia on vain täydellisen oikea. Minulla oli tällainen tunne mieheni kanssa. Ja nyt näköjään myös hääpukuni kanssa! 

Kyllä. Minulla on hääpuku (tai ainakin kohta on) ja olen oireista päätellen rakastunut pukuuni. Minua on ärsyttänyt jo vuosia se, miten ihmiset rakastavat lapsiaan, kenkiään, uutta laukkuaan ja miestään samalla sanalla. Aina ollaan niin rakastuneita. Mutta nyt täytyy huvittuneena tunnustaa, että kyllä - olen rakastunut materiaan. 

Niin, pitäisikö aloittaa alusta? Tosin tarinahan on aika lyhyt. Kävin keväällä sovittamassa yhtä hääpukua, mutta se ei ollut sopiva, eikä hyvä, eikä oikeastaan sellainen kuin halusin. En oikeastaan tiedä, miksi siitä huolimatta sovitin sitä ja olin oikeastaan helpottunut, kun se ei ollut hyvä.


Olen kytännyt tori.fi -sivustoa ja hääkirpputoreja jo pitkän aikaa. Useimmiten puvut ovat olleet aivan väärällä suunnalla tätä Suomen länttiä ja sen takia kuolailut ovat jääneet vain tietokoneeni/puhelimeni ruutuun. Kunnes tuli täällä omilla kotikonnuilla käytetty puku myyntiin, jota kävin katsomassa lähes päivittäin reilun kuukauden ajan. Se oli vähän budjettini suhteen yläkanttiin. Eikä kuvista ehkä saanut kunnon käsitystä, millainen puku olisi päälläni. Mutta se kaiveli ja kutkutti mieltäni, kunnes totesin, että parempi käydä sovittamassa, että saan tämän kutkan ja syyhyn pois.

Mutta sen sijaan, että olisin saanut syyhyn pois, totesinkin sovittaessa, että puku on täydellinen. Se istui kuin unelma, korosti vartaloni parhaita puolia ja oli vain törkeän kaunis. Itsellekin tuli kaunis olo, vaikka en ollut yhtään laittautunut. Ja se virne, joka puhkesi naamalleni, oli aika muikea (ja näköjään aika kestävää sorttia). Kaasoni totesi, että tässä se on: puku on minulle täydellinen ja juuri sellainen, mistä olen koko ajan puhunut. Laitoin sovituksesta kuvia vielä hyvälle ystävälleni ja äidilleni. Molemmat totesivat, että se on siinä. Ystäväni jopa totesi tämän "say yes to the dress".


Nukuin yön yli varmistuakseni päätöksestäni ja heräsin siis se typerä hymy naamallani. Joten kai se on uskottava. Toinen hääpuku, jota sovitin, on vain Se Oikea. Ilmoitin myyjälle jo ennen aamu seitsemää (soriiiiii), että ostan puvun ja sovimme, että kunhan minulla koittaa seuraava palkkapäivä, niin puku vaihtaa omistajaa. 

Eli vielä minulla ei ole fyysisesti pukua, mutta luotan kyllä myyjään. Hänen intressinsä oli saada puku myytyä ja minun intressini löytää täydellinen puku käytettynä (mihin en kyllä täysin uskonut). Se on pitsinen, se on puolimerenneito, se on ihana! Niin ja vaikka se oli budjetissani yläkanttiin, niin sain yli tuhannen euron puvun alle puoleen hintaan pesetettynä. Sounds like a deal!

Olen niin innoissani, ilahtunut ja onnellinen (=pähkinöissäni), että tekisi mieli hyppiä tasajalkaa ja taputtaa käsiä yhtäaikaa.

MINULLA ON HÄÄPUKU!!! 

maanantai 31. elokuuta 2015

Kuvaaja ja somettomat häät

Alunperin ajattelimme mieheni kanssa, että pyydämme jotain vieraistamme kuvaamaan häät. Kuitenkin kierrettyämme kesän häitä ja nähtyämme erilasia kuvauskäytäntöjä, hahmottui omamme. Emme halua somehäitä. Emme halua myöskään, että vieraamme vihkmisen aikana hyppivät penkeistään kuvaamaan meitä. Haluamme rauhoittaa vihkimisen itseasiaa varten. Emme myöskään halua häistämme mitään hästäg-juhlia, jossa vieraat naputtavat jatkuvasti kuvia sosiaaliseen mediaan. 

Tietenkin hästägillä saisi varmasti hauskoja kuvia meillekin muistoksi, mutta tämä ei vain tunnu meiltä. En oikeastaan halua, että minusta laitetaan hääpäivänä kuvia mediaan ilman lupaa. Julkaisen kylla itse esimerkiksi facebookissa kuvia, mutta siinä on se ero, että minä olen voinut päättää, minkä kuvan laitan ja minne. Eräissä häissä tänä kesänä morsian ja hänen isänsä olivat päätyneet heti vihkimisen aikana sosiaalisen median kuvavirtaan, enkä usko, että kukaan oli kysynyt kummaltakaan lupaa kuvan julkaisemiseen.


Haluamme häistämme kuvia, mutta emme halua velvoittaa ketään vieraista siihen. Oikeastaan olimmekin puhuneet tästä jo erään tuttavamme kanssa viime talvena. Hän kertoi harrastavansa kuvasta ja heti olin kärppänä kysymässä, että miltä kuulostaisi mahdollinen kuvauskeikka 2016. Tuollon hän kertoi kuvanneensa aiemmin häitä ja lupasi laitella kuvia näistä häistä, että voimme katsoa, millaisia kuvia hän ottaa. Asia kuitenkin unohtui sitten aivan kokonaan, kunnes tuossa kuukausi sitten tämä tuttu laittoi viestiä, että tästähän oli talvella puhetta, että jos vielä kiinnostaa, hän voisi laittaa kuvia. 


Kuvat tulivat ja pidin niistä, lisäksi hän lupasi, että tietenkin saamme esittää toiveita kuvien tyylin suhteen. Hänen taksansa oli erittäin kohtuullinen, sillä hän on tietenkin harrastelija, eikä mikään ammattilainen. Tämä tuntui meistä todella hyvältä ratkaisulta. Kuvaaja on meille molemmille tuttu, joka on mukava, mutta ei mikään niin hyvä kaveri, että olisi edes odottanut kutsua häihimme. Meidän ei tarvitse nakittaa ketään läheistämme kuvaajaksi ja voimme laittaa infokirjeeseen, että vihkimisen aikana kuvia ottaa ainoastaan kuvaaja. Ja että ylipäätään meillä on kuvaaja koko päivän menossa mukanan (sovimme, että hän ottaa potretit ja kuvaa vihkmisestä häävalssiin saakka koko päivän) ja nämä kuvat voimme jakaa vieraille häiden jälkeen. 

Nyt sitten vain pinterestiin hääkuva -kansiota luomaan, että voin esitellä kuvaajallemme ennen häitä, minkätyylisistä kuvista haikailen!

Nyt meillä on siis jo kirkko, juhlapaikka ja kuvaaja. Tästä se lähtee.

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Höperöbloggaaja

Heipparallaa pitkästä aikaa!

Olen ollut poissa blogista taas liian pitkän aikaa. Kun yritin eritellä, minkä takia, niin huomasin siihen mielessäni kaksi syytä. Ensimmäinen oli luonnollisestiki se, että minulla on ollut niin paljon muuta elämää. Töissä olen tehnyt aika pitkää päivää (ja itseasiassa nappasin itselleni vielä yhden lisäprojektin oman työn ohelle, hups), olen nähnyt ystäviäni, yrittänyt ehtiä liikkua (toimistotyö ja istuminen tappaa) ja sen lisäksi vielä ihan vain olla ja relata. Blogi on siinä hulinassa jäänyt priorisointilistalla häntäpäähän. 

Toinen syy on ollut pieni hääblogimaailma-ahdistus. Tuntuu, että kaikki suunnittelevat täydellisiä häitä. Siis tietenkin. Jokainenhan haluaa täydellisen päivän. Mutta sitten otan vaikuteita itseeni ja alan hourailla miehelleni, että "eikö meilläkin pidä olla tällainen asia x, kun kaikilla muillakin on". Mikä kuulostaa aivan pikkulapsen suusta tulleelta. Muistan kyllä mankuneeni pienenä äidiltä vaikka mitä sillä perusteella, kun kaikilla muillakin on. Ja nimenomaan se piti olla, koska kaikilla muillakin oli. Ei ehkä niinkään sen takia, että olisin alunperin itse ajatellut haluavani mitään sellaista. 


Jotenkin pääni siis meni sekaisin kaikkien mahdollisuuksien ristiaallokossa. Tuntui, että kadotin sen, mitä minä/me haluamme ja ajattelin liikaa, mitä muut tekevät/haluavat. Parhaimmillaan blogeista saa ihania hääideoita ja pahimmillaan lähden liikaa massasopuliksi, eli massan vietäväksi. 

Olen pohtinut tilannetta ja miettinyt, että kehtaanko edes kertoa omista hääsuunnitelmistani julkisesti, kun ne eivät monessa kohdassa ole samankaltaisia kuin muiden suunnitelmat. Teilataanko oma ajatusmaailmani sen vuoksi aivan täysin? Tässä kohdassa palautin taas mieleeni, miksi blogin perustin. Omaksi virtuaaliseksi muistikirjaksi ja paikaksi, jossa höyrytä meidän häistä. Olenko myöskään koskaan saanut tähän blogiin yhtään ilkeä kommenttia kanssamorsioilta? No en todellakaan. Kaikkea muuta.

Eli johtopäätöksenä: kirjoitan tätä blogia entistä enemmän itsenäni. Omista lähtökohdistani. Ja lopetan tällaiset höpöhöpöajatukset aivan kokonaan. Erilaisuus on rikkautta ja jokaisen häät on loppujen lopuuksi uniikit, vaikka niissä jotain samoja piirteitä olisikin. 

Jonkin verran suunnitelmat ovat taas nytkähtäneetkin eteenpäin ja niistä kirjoittelen lähiaikoina lisää. Jotenkin aivoihini on alkanut iskostua, että häihimme on enää reilut 11 kuukautta. Huh. Se tuntuu olevan niin pian!

perjantai 14. elokuuta 2015

Kesän toisten häiden jälkeen

Kokosin kesän ensimmäisistä häistä idea ja muistilistaa itselleni, sekä lukijoille. Viime viikonloppuna tanssiin kesän toisia häitä ja tässä vähän pohdintoja niiden jälkeen.

1. Morsiamen kaunein koristus on onnellinen hymy. Nykyään tuntuu, että jokaisen avioliiton satamaan aikovan pitää ennen suurta päivää laihduttaa, käydä suihkurusketuksessa, valkaista hampaat, lisätä karvaa päähän ja ripsiin sekä käydä meikkaajalla ja kampaajalla (manikyristillä, pedikyristillä, mitä näitä nyt vielä on), että näyttää täydelliseltä. Mutta todellisuudessa joskus yksinkertainen polvipituinen mekko, kaunis kukkaseppele päässä ja maailman onnellisin hymy huulilla vakuuttaa niin paljon enemmän kuin kaikki krumeluuri. Lisäksi morsian tanssahteli niin kevyesti lyhyessä helmassaan, että minäkin päätin, ettei minulle tule laahusta.


2. Talkoilla saa paljon aikaiseksi. Monet vieraat tulivat juhlapaikalle jo perjantaina (oli yöpymismahdollisuus) ja olivat auttamassa järjestelyissä. Varmasti jokaiselle apuna olleelle jäi tunne, että on edes hieman saanut omalta osaltaan olla auttamassa tekemässä hääparille ihanaa päivää. Sellainen saa häät tuntumaan jotenkin henkilökohtaisemmilta. 

3. Hääparin istui läheisimpiensä kanssa yhteisessä, eikä omassa pöydässä. Lisäksi pöytään oli jätetty pari paikkaa tyhjäksi, että vieraat saattoivat käydä helposti piipahtamassa ja vaihtamassa kuulumisia hääparin kanssa. Tästä ideasta pidin paljon!

4. Yksinkertaisista neilikoistakin saa kauniita kukka-astelmia. 

5. Juhliin saa parhaimmillaan uskomatonta yhteisöllisyyttä, kun ne tavallaan kestävät koko viikonlopun. Jos vieraat saapuvat jo perjantaina ja lähtevät vasta sunnuntaina, kestää häähumu pidempään ja tärkeiden ihmisten kanssa saa viettää enemmän aikaa. Näiden häiden jälkeen vitsailimme, että olimme olleet "hääleirillä", fiilis oli nimittäin kuin leirin loputtua. Haikeus siitä, että se yhteisöllisyys ja leiri ovat ohi.

6. Kahvikonjakit kannattaa napata kahvin jälkeen talteen, jos ei halua, että vieraat nauttivat niitä enemmänkin.
7. Viinin tarjoilu karahveissa on ehkä viehättävämpi kuin hanapakkaukset sivupöydillä.

8. Häät voi järjestää ilman hullua stressiä - ainakin jos sinulla sattuu olemaan tehokas kaaso. Tällainen tunne jäi ainakin näistä häistä. Hääpari ei vaikuttanut kertaakaan stressaantuneelta ja asiat vain tuntuivat hoituvan. Mutta kaaso oli auttanut todella paljon suunnittelussa ja huolehti, että asiat tapahtuvat. Itse en kyllä haluaisi jättää näin paljon oman kaasoni vastuulle. Ehkä hääpäivänä sitten, mutta en ennen sitä.

9. Vihkimisen aikana kuvauskielto. Kuvia otti ainoastaan valokuvaaja. Ensin vähän murmutin tästä, koska olisi ollut mukava napata kuva tai pari vihkimisestä. Mutta kyllähän se oikeasti on hääparille mukavampi, kun vieraat eivät pompi paikoiltaan kuvaamaan, vaan vastuu on hallitusti yhdellä kuvaajalla.  

Kaiken kaikkiaan oli todella ihana hääviikonloppu. Tuntui etuoikeutetulta olla mukana jakamassa hääparin tärkeää päivää.