tiistai 30. elokuuta 2016

Juhlapaikan look

Kun aloitin hääblogin pitämisen päätin, että en sitten lopeta sitä heti häiden jälkeen, koska sellainen on ärsyttävää. 

Mutta huomaan nyt, että olen kovaa vauhtia luisumassa kohti sitä. Tuntuu, että tuo meidän tärkeä päivä oli meille niin ainutlaatuinen, etten haluaisi jakaa sitä muille. Huomaan, että jos joku tuttu kysyy, miten häät menivät, vastaan jotenkin hyvin yleisluontoisesti ja tuon vain pari pieleen menneyttä asiaa ilmi. En halua kertoa niitä ihania hetkiä, jotka menivät täysin putkeen. Jotka kuuluvat vain meille ja vieraillemme.




Tästä ajatusmaailmasta huolimatta yritän nyt hieman jakaa häitämme myös tänne blogin puolelle ja aloitan jostain helposta, eli juhlatilan yleisilmeestä. 




Juhlatilamme oli hirsinen ja toin sinne koristeilla ripauksen valkoista, kultaa ja kanervaa. Olin todella helpottunut, kun kanervia löytyi todella helposti ja ne kukkivat juuri oikeaan aikaan! Minulla ei nimittäin ollut mitään kaiken kattavaa B-suunnitelmaa...

Lisäksi meillä oli iltajuhlia varten sellainen ulkokatos, jossa jatkoimme juhlia tanssien, nauraen ja hölmöjen juttujen parissa aamun pikkutunneille asti. Siitä ei vain ole kuvia, joissa ei näkyisi vieraitamme. Kuitenkin hämyisä tunnelma, ledvaloja ja hallaharsoa. 



Me luovutimme puoli kolmen aikaan, mutta kuulema viimeiset vieraat istuivat saunan lauteilla vielä viideltä aamulla. Ihan mahtavaa!

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Rouva R.

Jestas, sitä ollaan naimisissa. Ja olen saanut kuulla joka suunnalta viimeiset päivät, että mitäs rouva R! Ja tiedättekö, se tuntuu niin hassulta. Vaihtaa sukunimeä ja olla rouva. Minulle oli todella iso pala vaihtaa nimeä ja kipuilinkin tätä päätöstä loppuun asti. Joku voisikin kysyä, miksi sitten vaihdoin nimeä. Mutta minä haluan, että meidän perheellä on yksi ja yhteinen nimi. 

Voisi kuvitella, että olisin täällä nyt aivan itkukurkussa ja maani myynyt, kun häät (joita suunniteltiin kaksi vuotta), ovat ohi. Mutta en ole. Sunnuntaina oli haikea olo, mutta samalla myös helpottunut. Vasta nyt jotenkin tajuan, miten valtavasti suunnittelu ja organisointi veivät minulta energiaa. Taisin häiden jälkeen todetakin, että en halua enää koskaan mennä naimisiin. :D Yksi kerta riittää.



Ei elämä vieläkään aivan uomissaan ole, kun häiden jälkeen maanantaina muutimme mieheni toiselle paikkakunnalle. Meillä alkaa arki, josta osa ollaan erillään. Mutta tällaisessa tilanteessa yhteinen sukunimi tuntuu ihanalta konkretialta, joka kertoo, että olemme kuitenkin edelleen yksi ja sama yksikkö. 

Aion tulla käymään häidemme yksityiskohtia läpi, kunhan saamme kuvaajaltamme kuvia. Nyt olemme saaneet vasta tämän ensimmäisen maistiaisen. Tosin jokä päivä tuijotan tuota kuvaa monta minuuttia ja olen mykistynyt.


Nyt taidan vielä jatkaa tämän kaiken sulattelua. Näköjään onnistuin keittämään kasaan harvinaisen sekavan postauksen.

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Haaste vastaanotettu!

Sain hiljattain jopa kahdesta blogista haasteen jatkaa lauseita hääteeman ympärillä. Idean oli lifestyle -blogeista bongannut Always walk beside you -blogin Susanna M ja sen myötä haaste osui minuun myös Adventure Of A Lifetime -blogin Eveliinalta. 

En ymmärrä... miksi olin viime viikolla niin lähellä täydellistä häähermoromahdusta. Ensimmäinen laatuaan, eikä sille ollut mitään loogista syytä. Okei, ehkä väsymys. Onneksi tuo ihana mieheni lupasi ottaa hääohjaset käsiinsä, kun hänellä alkoi loma. 

Seuraavaksi ajattelin... alkaa tehdä kylttiä vohvelipaisto-ohjeista.

Viime aikoina... olen hieman murehtinut tulevaa. Meidän tulevaisuuden kuvamme on tällä hetkellä se, että heti häidemme jälkeen mieheni muuttaa toiselle paikkakunnalle työn perässä ja asumme viikot erillämme. Voi olla pikkuisen karu paluu ihanan häähumun jälkeen arkeen, kun maannataina tuore rouva jää vilkuttamaan nenäliina kädessä miehen perään. Tästä syystä odotan ristiriitaisin fiiliksin hääpäivää.

En osaa päättää... ostaisinko hääpäiväksi vielä uudet matalat kengät, jotka olisivat saman tyyliset kuin hääkorkkarit. Toisaalta hyvin voisin mennä vanhoillakin, mutta toisaalta tekisi niin mieli hankkia kengät. Ehkä tilaan yhdet sovitukseen ja jos ne ovat huonot, niin unohdan koko ajatuksen.



Hävetti... kun soitin kauneushoitolaan ja aloitin puhelun samalla litanialla kuin työpuheluita soittamalla. Kyllä hävetti. Vaikka sopertelin, että anteeksi kauheasti, kun menin sekaisin, vaikka yksityishenkilönähän tässä soittelen. Miten sekaisin olen muutaman viikon päästä, kun nimikin vaihtuu?!

Muistan ikuisesti... kun tapasin mieheni ensimmäisiä kertoja ja tuumasin, että siinä on todella huumorintajuttoman oloinen kaveri. Olin kyllä niin väärässä kuin ihminen voi olla, joten ei kannata aina luottaa siihen ensivaikutelmaan! :D

Päivän paras juttu... Mies vei meidän sormukset kaiverettaviksi!!

Noloa myöntää, mutta... sain jo aiheettoman kohtauksen siitä, että olisin laskenut hormonikiertoni ja että hääpäivänä olisi alkanut menkat. Sätin itseäni kaksi päivää siitä, miten olen voinut laskea ne väärin. Ja sitten tutkailin asiaa uudelleen ja totesin, että olin alunpitäen laskenut aivan oikein ja turhaan vuodattanut miehelleni siitä, että olen hääpäivänä turvonnut valas, jolla on naama täynnä näpyyjä ja joka oikuttelee ja kiukuttelee kaikesta. Ei terve.

Viikko sitten... Sain työkavereiltani etukäteismuistamisen tulevan rouviintumisen vuoksi. Olin todella otettu siitä. Ja onnistuivat yllättämään, koska olivat sen verran etuajassa. Moni oli jäämässä lomille ja he olivat läheisimpiä työkavereitani, niin halusivat olla muistamisessa mukana.

Kaikista pahinta on... epävarmuus. Pelkään ihan hulluna, että hääpäivästä tulee kaaottinen, jos jokaikista yksityiskohtaa ei ole pilkulleen suunniteltu ja kaasolle/bestmanille kirjallisena ilmoitettu. Pelkään, että unohdan jotain tärkeää päivän kulkuun liittyen. Ja kyllä, kaikki vakuuttavat minulle, että eihän kukaan tiedä, jos jokin ei mene suunnitellun mukaisesti. Ei niin, mutta jotenkin pelkään, että jostain kummallisesta syystä tilanne ajautuisi kaaokseen.



Salainen taitoni on... tehdä mistä tahansa asiasta excellin. En itsekään tiedä, kuinka monta excelliä minulla on tällä hetkellä häihin liittyen.

Jos saisin yhden toiveen, se olisi... että mieheni olisi saanut olla vielä häiden jälkeisen maanantain kanssani kotona onnellisessa hääkuplassa. Jos taas saisin oikeasti yhden toiveen, niin toivoisin oikeasti sitä maailman rauhaa. Otan vastaukseen häänäkökulman; Koska kieltämättä mietityttää varasimme pari viikkoa sitten häämatkan Nizzaan. Tuntuu hurjalta, miten ei voi yhtään tietää, mitä tapahtuu ja missä. Mutta ei voi antaa pelolle valtaa, koska silloin lakkaa elämästä. Mutta kieltämättä itkukurkussa luin Nizzan uutisointia viime viikolla.

Minulla on pakkomielle... hoitaa kaikki hääjärjestelyt yksin ketään muuta vaivaamatta. En ole raaskinut edes vuodattaa asioita kaasolleni, koska hänellä on niin paljon kaikkea omassa elämässäänkin. Onneksi on sulhaseni, joka ei anna minun hoitaa kaikkea yksin. Hän aikoo huomenna tehdä meidän kirkko-ohjelmat. Oonko jo varmasti tuonut tarpeeksi selvästi ilmi, että mieheni on ihana?

Söin tänään... Porkkanasosekeittoa. Ei ollut vuosisadan idea olla lomalla, kun häihin oli alle kaksi kuukautta. Terveisin, tykkään ruuasta. Vyötäröni näyttääkin siltä.

Ärsyttävintä on... että kaikki kyselevät, missä vaiheessa hääsuunnittelut ovat ja joko stressaa. Koska en minä tiedä. Mistä sen tietää missä kohdassa hääjärjestelyt ovat? Ei niille ole mitään kronologista linjaa tai prosenttimittaria, joka kertoo, että häät ovat nyt 87% valmiit. Vastaan sitten aina, että hyvällä. Ei ketään kiinnosta yksityiskohtaiset kuvaukset. Enkä jostain syystä oikein jaksa alkaa niitä selittämään ties kuinka monennetta kertaa. Välillä on (joo, uskokaa tai älkää) kiva puhua muustakin kuin häistä. :D Ja voisiko stressistä kyselyn lopettaa? Olin viime viikkoon asti ihan viilipytty, mutta kun vielä kerran kysyttiin, että stressaako, niin lopulta illalla iski epätoivoinen stressipiikki.



Lisäksi ärsyttää se, että olen hukannut hääkynsilakkani. Missä se on?!?!

Tekisi mieli... irrottaa jostain vuorokauteen kaksi listätuntia. Tuntuu, että tällä hetkellä painan mahdottomassa oravanpyörässä, kun yritän hoitaa työt, elämän, liikunnat ja sen lisäksi järjestää häät kunnialla maaliin. Niin ja jossain kohti piti kai levätäkin? Olen vakuuttunut, että jos vuorokaudessa olisi 26 tuntia, saisin kaiken hoidettua!

Nämä ovat niitä asioita, joita pallottelen tällä hetkellä mielessäni. Mietintää, mitä häiden jälkeinen elämä tuo tullessaan, rakkaus tuota omaa sulhoa kohtaan ja kevyt maailmantuska. Muutamalla excellillä ja koomisella säästämisellä maustettuna. ;)

Haastan lauseita jatkamaan Marrasmorsiamen ja Insinöörin morsiamen!

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Häälaukku

Minun ei todellakaan ollut aikomus ostaa laukkua häitä varten. Ajattelin, että pärjään kyllä aivan hyvin ilmankin. Mutta kun sopiva laukku hyppäsi silmilleni Tukholmassa Second hand -liikkeessä, niin en voinut vastustaa kiusausta. Köyhdyin laukusta vain 50 kruunua ja se oli sen tyylinen helmilaukku, mitä olin katsellut ennen kuin päätin, että en tarvitse laukkua.


Pientä tuunausta laukku kaipasi, sillä en erityisemmin ihastunut pikkuruisen kantokahvaan. Niinpä näppäränä tyttönä kaivoin työkalupakista pihdit esille ja nappasin kahvan irti. Aikaa meni minuutti ja ilme muuttui sellaiseksi, mitä hain.



Ja mikä parasta, laukkuun mahtuu helposti puhelin, huulipuna ja puuteripaperi. Muuta en taida hääpäivänä tarvitakaan. Enkä kyllä koe, että puhelintakaan varsinaisesti tarvitsisin, mutta kulkekoon nyt sitten tässä hienossa laukussa mukana! Onpahan ainakin tarvittaessa kamera käytössä.

torstai 7. heinäkuuta 2016

Still here!

Moikka! Onpas blogi ollut pitkään hiljaan. Johtuu ihan siitä, että ennen blogin hiljenemistä minulla oli maailman ihanimmat polttarit, sen jälkeen sain hirveän stressiväsymysflunssan, pinnistelin viimeiset päivät ja pääsin sitten kesälaitumille. Nyt olenkin ollut viimeiset pari viikkoa kesälomareissulla ja tietoisesti jätin hääsuunnitelukirjani kotiin. Päätin, että haluan pienen tauon hääsuunnittelusta ennen kotiin paluuta ja viimeisten viikkojen puuhailuja.

kuva
Polttareista en varmaan sen enempää kerro tänne blogiin, sillä en ole saanut niistä juurikaan kuvia itselleni. Lisäksi niissä kaikissa näkyy rakkaita tytsyjäni. Sen voin kertoa, että polttarit olivat aivan minun näköseni, pääsin kaunistautumaan, hevostelemaan, morsiussaunomaan (kuule ihan kaksi kananmunaa sain päähän hedelmällisyyden varmistamiseksi) ja uimaan sekä mökkeilemään. Ainoastaan yksi ystävistäni ei ollut päässyt paikalle ja olin todella yllättynyt ja kiitollinen, kun näin muut ystäväni ympärilläni. Monet matkustivat jopa 500 kilometria päästäkseen viettämään viimeisiä neiti-juhliani. 

kuva
Nyt ollaan siis siinä pisteessä, että häihin on on enää kuukausi aikaa. HUH! Tämä alkaa tuntua jotenkin todelliselta. Siltä, että aika ihan lentää. Ainakin tähän asti minulla on kuitenkin ollut rauhallinen ja stressitön olo. Häidemme ilmoittautuminen päättyi ja ainoastaan viisi henkilöä ei pääse tulemaan, eli juhlimme reilun 50 hengen voimin. 

Tänään pidin myös pienen tauon hääsuunnittelemattomuudessani ja vietin pilvistä päivää tekemällä alkoholi-ilmoituksen poliisille, suunnittelemalla sulhon kanssa majoituskuviot ja lisäksi sulho tiedusteli juhlapaikalta, milloin voisimme saada juhlapaikan avaimet (jo häitä edeltävänä päivänä klo 12.00, JES!).

kuva   
Muutamia pieniä häähankintoja olen vielä tehnyt ja niistä voisin kirjoitella, kunhan palaamme kotiin. Viikonloppu menee vielä reissussa, mutta viimeistään ensi viikolla yritän ehtiä paremmin blogimaailman äärelle!

Kaikkien ihanien hääblogeja olen kyllä lomallakin lukenut, mutta en ole ehtinyt kommentoida. Nettiyhteydet kun ovat olleet hyvin rajallisia. Tähänkin yritän ehtiä panostamaan lähiaikoina. :)

After all, enää 30 päivää!

torstai 9. kesäkuuta 2016

Meikkikriisi

Jotenkin tämä hääsuunnittelu onkin mennyt vähän liian kepoiseen. Jotain mutkia vain täytyy kuulua matkaan. Mutka on nyt nimeltään häämeikki. 

Kävin koemeikissä. Kun katsoin paikan päällä meikkiä peilistä (tosin oli huono valo, sateinen päivä, hämärää jne), niin meikki näytti kauniilta. Pieniä muutoksia toivoin ja kerroin ne meikkaajalle.

Mutta kun tulin kotiin, sää kirkastui ja katsoin peilistä, niin voihan lehmän häntä! Meikkipohja oli kalpealle iholleni aivan liian tumma. Varjostukset olivat niin jytkät ja kovat, että ne näki kilometrien päähän. Leukaperäni olivat aivan kummallisen väriset. Silmien alle meikkiä oli kertynyt niin, että näytin valovuosia vanhemmalta kuin todellisuudessa olen.

Siinä hetkessä olisin halunnut itkeä, minua harmitti niin vietävästi. Mietin, että minun täytyy ottaa yhteyttä meikkaajaan ja pyytää, että hän tekee meikkipohjasta vaaleamman. Mietin, miten karmeilta silmän aluseni näyttivät. Mietin, miten paksu kerros minulla oli tavaraa naamassa. Meikissä oli myös hyvää: silmäni näyttivät upeilta. Olin niihin todella tyytyväinen. Mutta minulle meikkipohja on kaiken A ja O. Se ei ollut sinnepäinkään, mitä halusin.

kuva

Mieheni totesi, että meikki näytti ensin hyvältä, mutta valon lisääntyessä se alkoi näyttää pahemmalta kuin Muumien Primadonnan meikki.

Päätin ottaa aikalisän ja lähteä treenaamaan. Yleensä aina liikkuessa jotenkin saan aseteltua asioita oikeisiin lokeroihinsa ja järjestykseen. Silloin olen myös rauhallisempi ja analyyttisempi. Kuuntelin siis itseäni ja totesin, että en halua ottaa häämeikkiäni tuolta. Voisin tietenkin pyytää muutoksia meikkiin, mutta en voisi siltikään olla rauhallisilla mielin ennen hääpäivää. Koemeikki jo sai sisuskaluni stressistä ja ahdistuksesta solmuun. Ei oikein hyviä signaaleja, jos ajatuksena oli, etten meikkaa itseäni hääpäivänä, että saan olla stressaamatta.

En jaksa alkaa etsiä uutta tekijää. En jaksa kokeilla uudelleen. Joten joudun varmaan ottamaan hatun nätisti kouraan ja kiltisti pahoittelemaan meikkaajalle, että perun varaukseni. Aion kyllä rehellisyyden nimissän myös kertoa syyn, sillä hän näki minun poistuvan liikkeestä tyytyväisenä. Voisi olla aika hämmentävää perua ilman selitystä.

Ja seuraavaksi alan googlata youtubevideoita aiheena juhlameikki. Tiedän, että en ole loistava meikkaaja, mutta olen ennekin tärkeisiin juhliin pystynyt luomaan itsestäni ihan edustuskelpoisen. Ainakin tiedän, mitä saan. 

Kummasti stressi katosi, kun tein tämän päätöksen. Silloin taisin päättää oikein.

perjantai 27. toukokuuta 2016

Happy Ending: The Veil Edition

Olen aivan naurettavan onnellinen. Kuuntelin intuitiotani ja kuuntelin teidän näkökulmianne ja tein sen: ostin hunnun! Muutaman päivän asiaa mietiskelin, vääntelin ja kääntelin. Kyseessä oli kuitenkin summa, jota en voinut käyttää aivan olkaa kohauttamalla. 

Joten hunnun kanssa kävin läpi henkilökohtaisen hääbudjettini. En siis missään nimessä pistä miestäni maksamaan senttiäkään minun kuluistani (kengät, puku, alusvaatteet, kakkosmekko, kaunistautuminen jne). Henkilökohtainen budjetti oli ainoa, mistä pystyisin viilaamaan ilman, että tarvitsee koskea meidän yhteiseen isompaan budjettiin. Isompaan budjettiin en ollut valmis koskemaan hunnun vuoksi.


Mietin, mikä tekee minulle tunteen, että olen morsian. Ja totesin, että huntu on siinä isossa osassa. En olisi uskonut, miten paljon se vaikutti minuun emotionaalisesti. Mutta kun sain hunnun sovittaessa päähäni, tuli minulle jotenkin hyvä ja kokonainen olo. Kokonainen morsian. Joka olisi voinut parit liikutuksen kyyneleetkin tirauttaa sen tunteen vuoksi (edes hääpuvun valinta ei aiheuttanut sellaista tunnereaktiota).

Joten. Vaihdoin kasvohoidon ja ripsien pidennykset huntuun. Pohdin, että tuuheutta ripsiin saa myös kertakäyttöisillä ripsitupsuilla, jos koen meikin muuten liian valjuksi. Toisaalta, minua mietitytti alusta alkaen, ovatko ripsienpidennykset oikein oma juttuni. Minulla ei siis ole koskaan sellaisia ollut. Varmasti ne olisivat olleet kivat (jos en olisi esim. allerginen liimalle, kuten äitini, ja jos oppisin olemaan hieromatta silmiäni), mutta eivät ne minulle tee sitä oikeanlaista tunnetta. 

Samoin mietin, että vaikka kasvohoito olisi ollut ihana, niin todellisuudessa suurempi merkitys on säännöllisellä kasvojen kotihoidolla kuin yksittäisellä hoitokerralla. Katsotaan, jos jostain saisin myöhemmin nipistettyä eurot kasvohoitoon, mutta ainakin tällä erää parannan vielä entisestään kotihoidon laatua ja intensiteettiä. Kuorinnasta ja naamioista ei luisteta.


Joten kyllä, pitsi-ihanuus on nyt minun ja en vain voisi olla onnellisempi tästä asiasta. Moni kyllä minulle vähän pyöritteli silmiään, kun mietin hunnun ostamista ("Ethän käytä sitä kuin puoli tuntia"), mutta onneksi rakkaimmat ystävät kannustivat ottamaan hunnun, jos se on minulle tärkeä. 

Ja niinhän minä tein. Saattoi siinä hääpukuliikkeen myyjää jälkeenpäin naurattaa, kun ryntäsin töiden jälkeen liikkeeseen ja selitin hätäisesti: "Onko teillä vielä sitä kolmemetristä pitsihuntua?" Haluamaani huntua oli vain yksi kappale ja todellakin olin kusisukassa, että asiaa pähkiessäni, joku fiksumpi morsian on ehtinyt ennen minua.  

Ja kun huntu löytyi totesin: "HUH! Ei ole enää, se lähtee minun mukaani!". Sitten vain vilkkaasti kassalle ja huntu pakettiin. Noin kolme minuttia liikkeeseen astumisen jälkeen tämä neiti lähti tyytyväisenä kotiin huntu kainalossa. 

HAPPY ENDING

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Mitä seuraavaksi?

Jotenkin käsittämätöntä, mitä vauhtia aika tuntuu tällä hetkellä kuluvan. Häihimme on enää sellaiset 2,5 kuukautta aikaa. Ja kun yritin saada tolkkua hääkirjani ja excel-taulukoideni to do -osioista, päätin, että kokoan tähän niitä asioita, jotka haluaisi saada hoidettua mahdollisimman pian.

- Pöytäliinat
Nämä pitäisi päättää ennen kuin tapaamme cateringin kesäkuussa. Eli hankimmeko jostain kertakäyttöiset pöytäliinat (jotka tuntuisivat kuitenkin laadukkailta) vai vuokraammeko ne cateringilta. Muuten varmasti automaattisesti vuokraisimmekin, mutta meidän juhlapaikalla pöydät ovat niin kapeat, että tavallisen pöytäliinan kanssa vieraat saisivat varmaan sen 50 senttimetriä pöytäliinaa syliinsä. Toisaalta emme ole valmiit satsaamaan niin paljon, että ostaisimme parikymmentä oikeaa pöytäliinaa. Joten etsinnässä kapeat hyvän oloiset kertakäyttöiset pöytäliinat, saa vinkkailla!

- Kuvien kehittäminen
Aiomme ripustaa meistä ja vieraistamme kuvia ikään kuin aikajanalle juhlapaikassa (tarkka kohtakin on kyllä vielä päättämättä) ja tätä varten pitäisi valikoida kuvat ja kehittää ne. Tämän hoitaisin mieluusti nyt lähiaikoina, ettei se jää roikkumaan viimetippaan. 



- Hääkimpun lopullinen suunnittelu
Olen käynyt juttelemassa kukkakimppuni tekijän kanssa jo parikin kertaa, mutta olen vähän hanakala ja pedantti asiakas kukkien suhteen. Viimeksi tänään kävin ostamassa pari erilaista kukkaa ja mallailin niitä sulhon kravaattiin. Tälläkään asialla ei oikeasti ole kiire, kukkakauppiaalle riittää tieto kaksi viikkoa ennen häitä. Mutta minä en jaksa ajatella tätä asiaa enää yhtään. :D Haluan saada vedettyä sen listalta yli.

- Cateringtapaamisessa pitäisi päättää hääkakkumme
Olen systemaattisesti käännyttänyt miestäni siihen, että juustokakku on ainoa oikea valinta. Hän pitää kyllä juustokakusta, mutta pitäisi myös kermakakkua vaihtoehtona. Minä puolestani en missään nimessä halua kermakakkua. Se on vain liian.. kermainen. En oikein tykkää. Ja nyt te mietitte, että joku hullu ei pidä kermasta. 

- Tienvarsikylttien teon aloitus
Mieheni sai hullun hauskan idean tienvarsikyltteihin liittyen. Lopputuloksesta tulee täysin poikkeava ja siinä ei taida olla mitään romanttista. :D Mutta työstäminen tulee vaatimaan painepesuria ja spraymaalia. Eli myös pihaa. Joten pitää käydä joku viikonloppu anoppilassa.

- Led-kynttilät pitäisi ostaa
Eli heti kun pääsisin Tigeriin, jossa niitä on. Ostan koko kaupan tyhjäksi. No en oikeasti. Kai. Tampereen Tigerista kynttilät olivat loppuneet, kun siellä huhtikuussa kävin.



- Hallaharso
Nyt olisi oikea sesonki ostaa hallaharsoa. Käytiin jo katselemassa sitä ja todettiin, että se myydään niin isona tavarana, että tarvitaa peräkärry. Tai siis mie totesi, minä yritin selittää, miten saadaan kyllä nätisti taiteltua 4x30 metriä auton takakonnttiin..

- Häävalssi
Pitäisi päättää ja aloittaa treenaaminen. Mieheni tuntuu kuvittelevan, että se luonnistuu harjoittelemattakin. Vaikka hänellä ei ole rytmitajua. Vaikka minun helmani tulee meidän väliimme. Vaikka minulla on korkeat korkokengät. Vaikka meistä kumpikaan ei ole lahjakas tanssija. Jep. Me harjoittelemme.

- Systemaattiset kauneusrutiinit
Nyt on korkea aika aloittaa. Vettä kittaan jo nyt kurkkuuni hyvän määrän päivittäin, mutta lisäksi kävin juuri päivittämässä ihonhoitotuotteitani. Vielä pitäisi ostaa hyvä kasvojenkuorinta aine. Mutta nyt alkaa siis tosi toimet: säännöllinen vartalon ihon kuorinta ja kosteutus, samoin kuin kasvojen. Hyvät perustuotteet puhdistukseen ja kosteutukseen, mutta myös hyvä naamio säännölliseen käyttöön. 

Paljon ollaan jo tehtykin. Jotenkin vain tuntuu, että uudet listaukset korvaavat aina vanhat. Mutta joka kerta mennään myös syvemmälle pienempiin yksityiskohtiin. Kyllä tästä vielä häät järjestetään!

Ps. Vielä ei ainakaan edes stressaa! Olen vain niin fiiliksissä!

torstai 19. toukokuuta 2016

Kolme metriä pitsiä

Tiedättekö, tämä häiden järjestely saa pienen ihmisen päässä tapahtumaan kainennäköistä kriiseilyä. Ihan pikkuruisista ja jopa typeristä asioista. Enimmäkseen omalla kohdallani nämä koskevat päätöksen tekoa. Olen hemmetin huono välillä tekemään päätöksiä ja jahkailen minkä ehdin. Välillä taas yllätän itseni tekemällä päätöksiä täysin spontaanisti ja intuitiivisesti.

Nyt mennään vähän siltä ja väliltä. Sydän sanoo "jooo!!" ja järki huutaa "EI!".

Mistä on kysymys? No siitä hunnusta. Tähän voisi laittaa sellaisen kivan kirosanalitanian perään. Miten ihminen voi kehittää näin järkyttävän kriisin hunnusta? Ja aiheuttaa koko aiheesta päänsäryn kaikille läheisilleen.

kuva
En edes jaksa linkata kaikkia huntu aiheisia postauksia blogistani. Jos kuitenkin kiinnostaa, kurkatkaa kategoria "häätyyli" -johon tämänkin postauksen aion tägätä. Mutta pieni kertaus. En ole osannut päättää haluanko hunnun vai en. Olin alunperin sitä mieltä, että joo. Tai ihan alunperin halusin hunnun. Sitten perhedyin hintoihin ja näin tähtiä ja kuoppasin haaveet. Sitten ne virisivät uudelleen. Sitten en tiennyt mitä haluan. 

Sen jälkeen keksin, että käyn katsomassa vuokrattavia huntuja. Saisin nähdä, että miltä huntu näyttäisi puvun kanssa ja voisin sitten tehdä päätöksen. Vuokraus ei myöskään ole niin tyyristä. Eikö kuulosta ihan loistavalta ajatukselta? Niin minustakin.

Joten kävin tässä hiljattain katselemassa huntuja. Liikkeessä oli todella suppea tarjota haaveilemiani pitkiä pitsihuntuja. Ajattelin, että nilkkapituinen olisi paras. No sovitin sitten yhtä, joka oli katedraalimittainen. Ja voi että se oli kaunis! Ihanan pehmoista materiaalia ja reunat kauniilla pitsillä koristelltu (ohuempi pitsireunus kuin näissä kuvissa). Kokonaisuus sopi pukuuni ihanasti. 

Kokeilin vielä toista huntua, mutta sen materiaali oli paljon kovempi ja en pitänyt kaksikerroksisuudesta tippaakaan. Pitsikään ei säväyttänyt samalla tavalla. No tässä vaiheessa työntekijä selitti, että tavallisiin huntuihin voi myös lisätä pitsiä reunoihin. Ja minulla alkoi kilkattaa hälytyskellot päässä ja kovaa. Kysyin, että niin, olikos nämä niitä vuokrahuntuja?

Työntekijä kävi kysymässä omistajalta (? tai kokeeneemmalta työntekijältä), joka kertoi, että se kovan materiaalin huntu on vuokrattavissa, mutta pitkä pehmoinen ei. Kysyin varovasti sitten toisen hunnun hintaa ja päästiin kolminumeroiseen summaan.

Tässä kohdassa päässäni kävi se ruma v-alkuinen sana. Kyllä harmitti. Mutta oma moka. En sanonut selvästi liikkeeseen tullessa, että vain vuokrahuntuja. Eikä uusi työntekijä osannut kysyä. Minä oletin, että kun varasin ajan liikkeeseen ja kerroin ajatuksistani, niin ne olisi merkattu johonkin ylös. Typerä minä.

kuva
Lopputuloksena sitten kerroin jääväni miettimään huntua ja lähdin kotiin. Manailin mielessäni omaa törppöyttäni koko kotimatkan. Ja vielä kotonakin. Ja äidilleni. Harmittelin myös sitä, ettei työntekijä kysynyt olenko ostamassa vai vuokraamassa. Tosin tämä ei itsekään tiennyt, mitkä olivat vuokrattavia ja mitkä eivät. 

Olen hurmaantunut huntuun, joka maksaa kiitettävästi. Olen hullaantunut huntuun, joka on epäkäytännöllisesti kolme metriä pitkä. Miten meni noin niin kuin omasta mielestä?

Minulle kyllä tarjottiin mahdollisuutta myös tilata lyhyempi huntu, mutta se tuntuu liian arpapeliltä. Kuvan perusteella ostaa huntu. Jos se sitten ei olekaan hyvä?

Olemme siis tilanteessa, jossa sydämeni ja sisäinen morsiameni huuta, että haluan käyttää huntua, kun astelen elämäni toivottavasti ensimmäisen ja viimeisen kerran avioon. Huntu on kaunis, se täydentää kokonaisuuden ja se on vain upea. Järki sanoo, että niin iso rahasumma vain siitä, että pidän huntua ehkä tunnin koko päivän aikana. Ja että haloo, kolme metrinen huntu?!

Toisaalta sydän kuiskuttaa, että varmasti saisin hunnun myytyä, kun pistää järkevän hinnan ja sillä saisin osan huntukustannuksesta katettua. Sydän vihjailee, miten kivalta huntu näyttäisi kuvissa. Kaasonikin näytti vihreää valoa hunnulle. Samoin äitini. Lisäksi pohdin, että olen valmis maksamaan suunnilleen saman hinnan kasvohoidosta. Miksi en hunnusta? 

Mutta kyllä täällä taas ollaan pyörällä päästään.

Ja sulhohan on hunnusta sitä mieltä, että se on vain rätti päässä. Eli hänen kanssaan en tästä asiasta aio sanallakaan keskulua. Kriiseilen ihan keskenäni.

maanantai 16. toukokuuta 2016

Mekko vaihtoon

Eh, pitäisikö taas aloittaa sillä perinteisellä litanialla: "koska olen nainen..." Toisaalta. Olisi turhan alleviivaavaa, että kaikki naiset olisivat tällaisia.

Mielensämuuttajia.

Täytynee osoittaa syyttävä sormi ihan vain itseensä omassa persoonassaan.


Mutta kaikki tapahtui vahingossa, aivan harkitsematta. Olimme viettämässä aurinkoista päivää joenrannassa, kun ehdotin spontaanisti miehelleni, että kävisimme läheisessä tavaratalossa. Tuli vain sellainen tunne, että siellä pitää käydä. Haahuilin ensin kosmetiikkaosastolla ja sen jälkeen eksyin ale-osastolle (askeleet vain veivät sinne, en voinut sille mitään! Ja muut kootut selitykset).

Hyppysiini osui luonnonvalkea mekko, joka oli koon isompi kuin yleensä käytän ja näytti itseasiassa aika karmealta henkarissa. Ja siitä huolimatta häät mielessäni raahustin mekon kanssa sovituskoppiin. Ja sen jälkeen minulla oli emojisydämet silmissä. Mekko oli törkeän kivan näköinen. Pitsiä, lyhyt helma, se päällä on helppo liikkua ja se ei puristanut (koska vähän väljä). Alennuksen jälkeen hintaakin jäi vain muutama kymppi. Tätä liittoa ei käynyt vastustaminen.


Ja niin olin vaihtanut suunnitelmiani häiden jatkomekon suhteen. Yks kaks alkuperäinen kakkosmekko muuttuikin sunnuntain vaimomekoksi ja uusi mekko jatkomekoksi. Olen niin fiiliksissä, koska uudessa mekossa on pikkuisen jotain samaa kuin varsinaisessa hääpuvussani. Ja siinä on ihana tanssihelma, jota heilutella. Eihän mekko näissä kuvissa näytä kummoiselta, mutta omissa muistikuvissani (ja toivottavasti myös livenä) senkin edestä!

Että sen pituinen se.

Mutta eihän tytöllä voi olla mekkoja liikaa!

tiistai 10. toukokuuta 2016

Vihkiminen: suunnitelmat check!

Meille kirkkovihkiminen on tärkeä asia. Näin ollen siihen liittyviä yksityiskohtia on pohdittu ja pähkäilty oikein ajan kanssa. Viikonloppuna teimme päätökset vihkikaavaan liittyen. Siellä on aika monta kohtaa, joihin voi itse halutessaan vaikuttaa. Laitoimme ehdotukset tänään menemään vihkipapillemme, katsotaan, mitä hän tuumaa!

Olin myös yhteydessä kanttoriimme, joka näytti vihreää valoa kaikille musiikkivalinnoillemme, jes! En uskalla aivan täysillä vielä hehkuttaa, jos tässä tulisikin jotain mutkia matkaan. Kuitenkin lähtökohtaisesti aikamoinen kivi vierähti sydämeltäni, sillä toinen marsseistamme ei ole kaikista perinteisin. Toisaalta mietin myös sitä, että aika moni "perinteisistä" häämarsseista on näytelmämusiikkia. Alkuperä on vain tainnut monella hämärtyä ja unohtua. Se, miten nämä olisivat hengellisempiä kuin esimerkiksi elokuvamusiikkiin pohjautuvat marssi, niiin..? 

Don´t know.

kuva

Kanttori myös antoi positiivista palautetta siitä, että olin niin hyvissä ajoin yhteydessä. Meidän marssitoiveemme oli sellainen, että hän ei osaa suoralta kädeltä sitä soittaa, mutta totesi, että tässä ajassa hän kyllä sen oppii aivan varmasti. 

Saatoimme musiikin suhteen hyödyntää kaikki vihkikaavan ja/tai -kohdat, joissa sanottiin, että voidaan käyttää musiikkia tai virttä. Hups. Mutta meillä molemmilla on muutamia virsiä, joista pidämme erityisesti ja halusimme ne osaksi päiväämme. Ne ovat tuttuja ja jotenkin niistä aina saa sellaisen hyvän fiiliksen. Tosin omasta lemppari virrestäni pudotin pari viimeistä säkeistöä pois, koska niitä on laulettu viimeaikoina hautajaisissa ja en halua ajatelle sitä liikaa hääpäivänä. 

kuva

Pyrimme vihkimisessä osallistamaan läheisiämme, jotka ovat mukana lukemassa tekstejä ja rukouksia, sekä esiintyvät kirkossa. Isäni saattaa minut alttarille ja sukulaistytöt toimivat morsiusneitoina. Minusta tuntuu hyvältä ympäröidä meidät jo kirkossa rakkailla ihmisillä. 

Lisäksi mies sopi tänään kuulutuksistamme, käymme ne sitten yhdessä kuuntelemassa kotikirkossamme viikko ennen vihkimistä. 

Tuntuu, että hääsuunnittelussa eletään juuri nyt kulta-aikaa! Tuntuu, että häät alkavat olla todella lähellä (alle kolme kuukautta), mutta kuitenkin niin kaukana, että saa rauhassa fiilistellä. Toisaalta saa jo pureutua hyvällä omallatunnolla yksityiskohtiin ja hykerrellä aina, kun saa jotain to do -listalta pois. 

Toivon satakymppilasissa, että se viimehetken stressi jää kokonaan pois ja voin vain fiilistellä ja nauttia tästä kaikesta!

torstai 28. huhtikuuta 2016

I Do & Me Too

Tänään on kyllä taas yksi vähän erityisempi päivä muiden joukossa. Ensinnäkin nyt on 100 päivää häihimme (oli ehkä paras idea hankkia laskuri puhelimeen, tekee odotuksesta jotenkin todellisempaa) ja toisekseen tänään tuli maistraatista esteiden tutkinta. Nyt meillä on se todellinen naimalupa!

Muistaako muut, kun rippikoulun suorittamisen jälkeen ne suositut tyypit hehkuttivat, että nyt on naimalupa? Minusta tuntuu, että nyt meillä on huomattavasti konkreettisempi naimalupa.


Olemme kyllä siis kirkossa menossa naimisiin, mutta päätimme mennä siitä, mistä aita on matalin, ja tehdä esteiden tutkinnan verkon kautta. Luulimme olevamme nohevia. Mutta kun kyselimme vihkipapilta, mitä tulisi huomioida ennen vihkimistä, niin hän pyysi olemaan omaan seurakuntaan yhteydessä, että saamme vihkiraamatun. Että se siitä sitten, ettei tarvitisisi (yrittää ehtiä) käydä seurakunnassa virastoaikaan. Tämä suunnitelma olisi toiminut paremmin, jos meidät vihittäisiin omassa seurakunnassamme. Tuon esteiden tutkintatodistuksen otamme sitten mukaan, kun tapaamme vihkipappimme puolitoista viikkoa ennen vihkimistä. 

Lisäksi eilen postista kolahti pikkuiset höpsötykset, jotka tilasin. Eli kenkiimme "I Do" ja "Me Too" -tarrat. Jos joku ei tiedä, niin nämä on siis tarkoitus liimata kenkiemme pohjiin. Mietin kyllä, että näkyykö omat tarrani helmani alta, joten varalta aion tehdä niin päin, että mies ottaa nuo "I Do" -tarrat ja minulle tulee Me Too.

kuva
Toinen pohdinnan aihe on, että miten päin nuo nyt laitan kenkiimme. Laitammeko niin, että ne näkyvät oikein päin, kun polvistumme alttarille, vai niin päin, että jos istuessa nostamme jalat suoraan eteen, niin ne näkyvät (tämä voisi olla kuvissa hauskempi). En tiedä vielä. Täytyy pohtia.

Nämä tarrat saavat myös olla omalla kohdallani "jotain sinistä". En ole kyllä yhtään miettinyt toteutanko tuon kuuluisan mantran (uutta, vanhaa, sinistä, lainattua), mutta koska sininen on "minun" värini, niin sitä haluan ripauksen päivään.

Että tällainen sillisalaattipostausta tällä kertaa.

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Flower things

Blogi on ollut viimeaikoina hiljainen, mutta se ei (onneksi) tarkoita, etteikö hääsuunnitelmat olisi edenneet. On itseasiassa ollut jopa hyvä tohina päällä. Mutta kun siinä sivussa on sitten tullut se muukin elämä, niin blogille ei ole ollut aikaa. Vaikka olisi monta aihetta, mistä haluaisin kirjoittaa. 

Joten tänään päätin kirjoittaa hääkukista. 

kuva
Meidän häämme ovat melko pienellä paikkakunnalla, jossa emme itse asu. Eikä myöskään kukaan tuttu. Löysimme vain sieltä meille sopivan hääpaikan ja siihen perustui paikkakuntavalinta. Kuitenkaan paikkakunta ei ole kuin 50km päässä kotoamme. 

Laitoin sitten sille kylän ainoalle kukkakaupalle viestiä hääkukistamme. Sähköpostiini vastattiin niin paljon myöhemmin, että unohdin jo koko asiaa kysyneeni. He kuitenkin tiedustelivat tarkemmin, millaista kimppua olen ajatellut ja se pisti minut itsenikin visioimaan vähän lisää.

kuva
Eli kanervaa, ehkä jotain muitakin lunnon kukkia ja kenties vaikka väriteemaan sopivia ruusuja seassa? Ei mitään blongiä sekaan, rennon boheemi muoto. Ei narulla kieputettua vartta. Tämän lisäksi samaan sarjaan vieheet. Tosin niistä kysyinkin teillä, kun omassa sivistyksessäni aukko: kenelle kaikille viehe kuuluisi tulla? Olin ajatellut, että se tulee sulhasella ja bestmanille. Kaasolla ja morsiusneidoilla on kanervia hiuksissa. Mutta kuuluisiko vieheet joidenkin säännösten mukaan olla myös joillain muilla? Olen tässä asiassa ihan kujalla.

kuva
Vastasin siis kukkakaupalle kimppukysymykseen, mutta taaskaan vastausta ei ole kuulunut ja tässä alkaa vähän hihat ja kävyt palaa odotellessa. Työpäivien aikana on myös vaikea soitella kukkakauppaan ja he ovat lähinnä sesonkiluontoisesti auki. Matkaakin kertyy niin paljon, ettei asioikseen kannata lähteä ajelemaan ja kokeilemaan, jos olisi auki. 

Niinpä aion marssia omaan lemppari kukkakauppaani ja kysellä kukka-asioita tarkemmin. Lähinnä mietityttää, miten saan kukat hääpäivänä juhlapaikalle, mutta tähänkin on jo yksi ajatus viritteillä. Itsehän menemme juhlapaikalle jo perjantaina ja samoin lähipiirimme. Ongelman muodostaa eniten se, että kukat pitäisi saada jo potretteihin, jotka otetaan ennen vihkimistä. Ei siis riitä, että joku vieraistamme toisi ne kirkkoon. 

En halua kimpun olevan valtava, en liian säntillinen. Vähän rönsyilevää, rentoutta, eriparisuutta ja harmoninen väriyhdistelmia. Muuta en tahdo.

Hyvin muuten taas pyörrän sanani, kun alunperin aioin sitoa kimppuni itse. Mutta menee aikataulu vähän turhan tiukille, jos pitää alkaa sitojan taitoja kokeilemaan. Vieheiden väkertämisestä puhumattakaan..

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Pöytänumerot

Haluan juhlapöytiimme ripauksen kultaa. Yksi ripaus on paikkakortit ja toinen pöytänumerot. Olemme ilmeisesti nyt kallistumassa siihen, että meillä meille tulee neljä pitkää pöytää juhlatilaan. Minä olisin halunnut katkoa ne muutamaan osaan, että olisi helpompi kulkea, mutta mieheni ilmoitti, että ei mahdu. Hyvä kun nyt saamme pöydät mahtumaan. Ok. Siis neljä pöytää.


Jokaisen pitkän pöydän siihen päähän, mistä ihmiset tulevat juhlatilaan, laitetaan pöytänumerot. Ajattelin, että jo ennen saliin tuloa aulassa olisi pöytäkartta, josta oman pöytänsä voi tarkistaa. 

Pinterestistä nappasin tämän idean kultaisiksi spraymaalatuista viinipulloista. Reippaana tyttönä kokeilin jo ensimmäisillä pulloilla ja täytyy myöntää, että en ole lopputulokseen aivan tyytyväinen. Vaikka kuinka varovasti ja kaukaa suihkutin maalia, niin se lähti valumaan. Joten jokaisessa pullossa on tasaisesti valumajälkiä. Mieheni on sitä mieltä, että ne luovat vain ilmettä, mutta itse en ole varma.. Kauempaa pullot näyttävät kyllä todella hyviltä ja eihän siinä pöydän päädyssä istui kuin kaksi ihmistä, joka voi pulloa paremmin tiirata. Pitää valikoida nämä ihmiset niin, että he eivät ole liian tarkkoja. ;)


Numero on tässä kiinnitettynä paerinarulla, mutta tämä ratkaisu ei toimi. Pitää keksiä jotain muuta. Luulen, että yritän löytää viinipullon korkkeja, joihin viilletään lovi ja painetaan numerokortti niihin. Numerokortit ostin Ikeasta ja ne taitavat olla oikeasti pakettikortteja?

Loput pullot maalaan vasta, kun on lämpimämpää. Turhan innokkaana maalailin ulkona, kun lämmintä oli hieman. Ei ehkä se maali tartu kaikista parhaimmiten kylmään pintaan. Mutta malttamaton mikä malttamaton. Onneksi sentään vanhasta kantapään kautta opitusta kokemuksesta muistin, että sisällä EI kannata maailailla.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

The Pen

Etsin kynää, jolla voisin kirjoittaa tekstiä lasipintaan. Minulla on sitä varten parikin käyttötarkoitusta ja tässä nyt esittelen ainakin tämän yhden idean. Kynän tilasin sitten Ebayn ihmeellisestä maailmasta, kun hintaa oli huimat 80 senttiä. Hyvä hinta siihenkin nähden, että olin aika paljon skeptinen kynän toimivuudesta. Katselin myös kotimaisista verkkokaupoista kynää, mutta kun postituksineen sille olisi tullut hintaa 10 euroa, niin jätin välistä. 

Pari viikkoa sitten postiluukku kopsahti ja kynä saapui. Minä etsin välittömästi mahdollisimman arvottoman lasipinnan ja kokeilin siihen tuota kynää. 


Kynän jälki näyttää ensin aika hailakalta, mutta kun sen antaa hetken olla paikoillaan, valkoinen syvenee ja erottuu selkeämmin. Tein kaksi testiä. Ensin kokeilin, miten kynä lähtee välittömästi irti purkista. Tulos: helposti. Pyyhin sormella ja se irtosi nätisti. Sen jälkeen kirjoitin tekstiä uudelleen pintaan ja annoin sen olla jonkin aikaa. Lähti edelleen yhtä nätisti. Tiesin kyllä, että sen pitäisi lähteä, mutta epäileväinen, mikä epäileväinen. Ja jos nyt en ihan väärin käsittänyt, niin tämä on liitutaulukynä, jolla voi kirjoittaa myös liitutauluun. 

kuva
Tällainen visio minulla on kynää varten. Saamme vanhan ikkunan, johon aion kirjoittaa istumapaikat pöytäryhmittäin. En kylläkään ole vielä nähnyt tuota ikkunankehystä, joten ei aavistustakaan millainen se on, mutta toivottavasti pystyn toteuttamaan tämän idean edes jollain tavalla. Vaikka muuten en aio tuoda juhliimmi maalaisromanttisuutta, niin tämän verran kuitenkin. Juhlatilamme hirsiseen tunnelmaa se sopii erittäin hyvin.

maanantai 11. huhtikuuta 2016

It´s party time!

Se tapahtui täysin suunnittelematta. Jotkut asiat täytyy aloittaa puolustuksen puheenvuorolla ja niin tämäkin postaus. Seuraavaksi tulee tunnustus: kyllä, menin Class Ohlsonille häät mielessäni,  mutta (puolustus jälleen), minä halusin vain katsoa, minkä hintaisia paperivalaisimet ovat. Etsi niitä valo-osastolta, mutta en löytänyt.



Sitten silmäni vain vahingossa harhautuivat huomaamaan discopallo-setin. Huokaisin ehkä ääneen, koska olisihan sellainen ihan törkeän upea lisä meidän juhlien tanssihuoneeseen. Miettikää nyt, peilipallo katossa, ympärillä tunnelmavaloja ja lisäksi sitten vielä värivalo, jonka säteet kimpoutuvat peileistä joka puolelle tilaa. 

Tämän mielikuvan kanssa kurkkasin hintaa ja sen nähtyäni nostin paketin syliin ja marssin kassalle. 

Sempituinen se. Kyllä, toimin impulsiivisesti. Kyllä, en harkinnut pitkään. Mutta en kyllä kadukaan yhtään sitä, miten tuli käytettyä 25 euroa. 



Paketin mukana tuli siis peilipallo, sitä pyörittävä moottori, sekä yksi valo, johon voi valita, minkä väristä valoa se heijastaa. Patteri tuohon moottoriin pitää vielä hommata, mutta valo toimii ihan sähköllä. 


Kokeilin tätä tietenkin heti, kun tuli pimeä. Kuvia ei kuitenkaan oikein saanut kunnollisia. Mutta tunnelma huoneessa oli heti aivan erilainen. Jäin vielä miettimään, laitetaanko tanssilitaan vielä toinenkin valo eri suunnasta, mutta tällä suunnitelmalla mennnää nyt ainakin aluksi. Mies kyllä muisti jo, että meillä on parit spottivalot varastossa, joihin tarvitsee vain laittaa esim. silkkipaperia päälle, niin valon väri muuttuu. Tietenkin pitää katsoa, että laitetaan sellainen lamppu, joka ei kuumene, eikä ole liian kirkas.

Ja kyllä, olen tästä discomeiningistä aiva naurettavan innoissani.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Enää neljä jäljellä!

Häihimme on enää nelisen kuukautta. 

Ja tiedättekö, se tuntuu todella lyheyltä ajalta, kun häitä on alettu suunnitella heti kilautumisemme jälkeen, eli elokuussa 2014.

Viimepäivinä olen yllättänyt itseni miettimästä, ovatko häät, joita nyt suunnittelemme, juuri sellaiset, kun haluamme. Tietyllä tavalla olen palannut alkuperäisiin ajtuksiimme. En tiedä, kuinka moni teistä muistaa, mutta alunperin suunnittelimme simppeleitä juhlia, joissa vihkimiseen tulisi vain perheet ja heidän kanssaan kävisimme syömässä ja toisena päivänä pitäisimme  puutarhajuhlat ystäville.

kuva
Ajatus edelleen viehättää minua, mutta olen ihan tyytyväinen, että luovuimme tästä suunnitelmasta. Koska meillä ei ole enää sitä pihaa, missä juhlat piti viettää. 

Kaikista eniten olen miettinyt hääpukuani. Alunperin halusin hyvin yksinkertaisen mekon. Nyt minullla on pitsiunelma appivanhempien luona odottamassa hääpäivää. Ja silti mietin, onko puku liikaa? Toisaalta tiedän, että minua saattaisi jäädä harmittamaan, jos en olisi hankkinut kunnon hääpukua. Mutta tämä alkaa kuulostaa siltä, että minun on parempi käydä sovittamassa pukua pitkästä aikaa, että muistan taas, miksi sen halusin. Muistaakseni maksoin siitä pienen omaisuuden, vaikka löysinkin puvun käytettynä. Ei tee mieli heittää satasia hukkaan keksimällä nyt, että haluankin astella alttarille kotelmekossa. Täytyy siis käydä sovittamassa pukua ja muistaa, miksi haluan juuri se päällä astella kirkon käytävää pitkin. Ja onneksi minulla on toinen mekko iltaa varten, joka vastaa alkuperäisi haaveitani. ;)

kuva
Muistelen hieman kaiholla myös kartanosuunnitelmiamme. Kartano olisi ollut törkeän upea. Mutta omistajan kanssa yhteistyö oli kohtuuttoman vaikeaa, eikätkä kaikki vieraat olisi mahtuneet yöpymään juhlapaikalla. 

Joten ehkä tulevat häämme ovatkin kompromissi näistä kahdesta ensimmäisestä suunnitelmasta. On luonnon läheinen juhlapaikka, vesi ja metsät ympärillä. On myös selkeä hirsinen juhlatila, jossa on katto ja seinä, jos sattuu satamaan vettä. Saamme kaikki läheiset todistamaan vihkimistämme ja juhlimaan kanssamme samana päivänä. Tai oikeastaan viikonloppuna, sillä varmasti hyvä osa vieraista saapuu jo perjantaina ja on sunnuntaihin asti. 


kuva
Juhlat tulevat olemaan rennot. Varmasti vedämme muutamia perinne mutkia suoriksi. Minulla on kutina, että olemme saaneet suunniteltua juurikin sellaiset häät kuin haluamme.

Mutta on tässä ollut työmaata! Onneksi on tämä blogi, niin voi hieman palata menneisiin vaiheisiin. Kävimme katsomassa varmaan lähemmäs kymmenen hääpaikkaa, pariin meillä on ollut varauskin. Olemma arponeet, soutaneet ja huovanneet. Olen ihastunut rustiikkisiin koristeisiin, sitten miettinyt minttua ja graafista ilmettä sekä kuparia. Ja lopulta löysin meidän tyylin. Jonka mieskin hyväksyi (tämä on niitä asioita, jotka hän mielellään delegoi minulle).

Että neljä kuukautta enää jäljellä. Ja en millään malttaisi odottaa, mutta toisaalta toivon, ettei aika mene liian nopeasti. On ihana fiilistellä ja haaveilla. Tunnelmoida. Odottaminen on puolet ilosta.

Kuvituksena Pinterestiin keräämiäni kuvia, joiden avulla olen selkeyttänyt meidän häidemme visuaalista ilmettä.

Kuinka monella teistä suunnitelmat ovat eläneet? Vai oletteko heti tienneet, millaiset häät haluatte?

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Kakkosmekko

Niinhän siinä nyt kävi, että hankin itselleni varalta vaihtomekon illaksi. Pohdiskelin tätä ajatusta jo tammikuussa. Minullahan on siis aivan ihana hääpuku tuolle päivälle. Voi olla, että haluan juhlia siinä koko päivän ja illan. Mutta haluan varautua siihen, että haluankin joskus puolen yön tietämillä vaihtaa kevyempää ja rennompaa päälle. Meillähän yöpalana on suunnitteilla mm. makkaranpaistoa, joten en ehkä halua savustaa tuota varsinaista hääpukuani. Lisäksi meillä tulee lämpenemään sauna illan pimetessä ja jos saan päähäni, että lähtisin saunomaan (ja tuhoaisin meikkini ja kampauksen.. tosin ei niitä muutenkaan voi yöksi jättää), niin sen jälkeen ei varmasti tekisi mieli enää laittaa hääpukua päälle. Joten jotain rennompaa piti löytää vaihtoehdoksi!

Ajatuksenani on, että jos tämä mekko nyt jää hääpäivänä käyttämättä, niin pistän sen sitten häiden jälkeisenä päivänä ylleni.



Mekko on ihana. Se ei ollut todellakaan kallis ja kyllä, se on ihan perus H&M. Kun pohdin tuota kakkosmekko asiaa aiemmin, minulle kommentointiin, että jos hankin rennon kakkosmekon, niin en erotu enää vieraista ja että vierailta saattaisi unohtua kuka on morsian. Minua ei tällainen pelota yhtään. Eiköhän jokainen muista kenen häissä ollaan. Olen ollut häissä, joissa morsiamella oli valkoinen kotelomekko hääpukuna ja kenellekään ei kyllä jäänyt selväksi kuka on morsian. Hänen onnellinen hymynsä ja hellät katseet sulhaseen eivät jättäneet epäilyksen varaa. Sen jälkeen harkitsin itsekin lyhyttä ja yksinkertaista pukua, mutta lopulta päätin, että hääpuku on kuitenkin once in a lifetime juttu, johon haluan satsata.

Perusteluna tällaiselle simppeille kakksomekolle on, että haluan tuossa vaiheessa päivää mennä jo mukavuus edellä. Meidän on tarkoitus muutenkin järjestää rennot häät, eikä mitään pönötyspirskeitä. Tiedän, että monien häissä ei varmasti ole sauna kuumana tai kesäkeittössä tarkoitus laittaa yöpalaa, mutta ei se mitään. Me olemme aiemminkin olleet tällaisissa häissä ja toteutus oli ihana. Vieraatkin vaihtoivat rennompaa päälle yön pimetessä, tanssittiin rannalla spotify-musan tahtiin ja paistettiin lettuja. 

Eli jokainen tyylillään. Ehdottomasti olen sitä mieltä, että jos morsian kokee jäävänsä valjuksi liian arkisessa mekossa, niin ei missään nimessä kannata laittaa sellaista päälle. Mutta minulta sellainen ratkaisu ei lopulta tuntunut. Pohdiskelin tätä kyllä hyvän aikaa (ja melkein sain kriisin aikaiseksi). 

Mekko on rento, siinä on rakastamaani pitsiä ja se on kevyesti vartalonmyötäinen, mutta ei tiukka. Pituus on passeli, hihat lämmittävät, kun yö viilenee ja voin jo kuvitella, miten tarvittaessa heitän vaikka nahkatakin vielä niskaan, kun hiippailen juhlapaikkamme pihalla, katselen ulkoroihuja, tähtitaivasta ja olen mielettömän onnellinen. 

Mietin myös, että tällaiselle vaalealle pitsimekolle minulla on myös jatkokäyttöä. Valkoiselle juhlamekolle sen sijaan tuskin olisi. Olkoon tämä nyt yksi pieni turhakehankinta hääpäivään, annan sen itselleni anteeksi. :D

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Häämeikki

Meidän juhlapaikkamme on keskellä ei mitään. Luonnon helmassa, mistä pidän kyllä todella paljon. Meidän vieraamme tulevat myös kaukaa, joten tulemma majoittumaan varmaan suurimman osan kanssa juhlapaikalle jo perjantaina. 

Minä en halunnut käyttää hääpäivänä aikaa ajamiseen paikasta toiseen, eli kampajaalle ja meikkiin, vaan säästää aikaa. Joten etsin itselleni meikkaajan, joka suostuu tulemaan juhlapaikalle meikkamaan minut ja kaason sekä äitini. Ei ollut muuten helppo homma, sillä pari kosmetologia ei vastannut koskaan ja yksi ilmoitti, että ei onnistu ja alkoi lisäksi ladella, mitä kaikkia hoitoja ja kauneusjuttuja minun tulisi heiltä hankkia ennen suurta päivääni. Tuolle "asiakaspalvelijalle" en viitsinyt vastata, koska tuli niin paha maku suuhun tuollaisesta tyrkyttävästä joustamattomuudesta.

kuva
Mutta onneksi lopulta löytyi tekijä, joka oli todella joustava ja asiakaspalveluhenkinen. Koemeikin sovimme jo pari kuukautta ennen häitä, sillä hääviikolle en halua meikkiä jättää (mitä jos se onkin ihan hirveä, pitää jättää aikaa tehdä uusi päätös?!) ja kosmetologi pitää heinäkuulla lomaa. Viimeaikoina olenkin pohtinut, millaisen meikin hääpäiväkseni haluan?

Meikkaan arkisin melko kevyesti, joten en halua juhlapäiväksikään meikkiä, jonka alta en tunnista itseäni. Muilla tummat sumusilmät näyttävät upeilta, mutta itse näyttäisin vain naurettavalta. 
kuva
Joten olen kerännyt kosmetologilleni pinterestiin vähän suuntaviivoja. Luonnollinen kuulas meikkipohja ja kevyt meikin painopiste silmiin. Aion kesällä kokeilla ripsienpidennyksiä ja jos pidän niistä, ne tulevat osaksi meikkiä. 

Kevyt ja ryhdikäs meikki, joka korostaa parhaita kasvojeni piirteitä, mutta joka ei ole liian voimakas. Ylärajaukset ja ehkä kevyesti alhaalta rajattua, mutta ei voimakkaasti. Joku huulien omaa sävyä lähellä oleva puna voisi olla sellainen lisä, joka saa ilmeen näyttämään huollitellulta. 

Tavallaan olisi kiva lähteä kikkailemaan huulipunalla, koska tykkään käyttää punaa. Mutta toisaalta jotenkin hääpäivä ei ole se, jolloin haluan kikkailla. Silloin mennään perusvarmoilla linjoilla.

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Vieraskirja

Nykyään on niin valtavan paljon erilaisia tapoja, miten toteuttaa vieraskirja. Vaihtoehtojen suohon on helppo hukkua. Voi olla purkkiin jätettävät terveiset, jonkinlainen lomake, jonka jokainen vierastäyttää, sormiväreillä ja sormen jäljillä toteutettu puu, polaroidkamerakuvat jne. Mitä näitä nyt on. Tässä vain muutama ehdokas, jotka tulivat mieleeni.

Me päätimme olla perinteisiä. Meille tulee ihan vanhanaikainen vieraskirja, johon jokainen vieras saa käydä jättämässä terveisensä. Ajatuksenamme on, että häiden jälkeen kirja jää meillä muutenkin käyttöön, kun meillä käy vieraita. Pidän ajatuksesta, että voimme myöhemmin palata kirjan viesteihin ja katsoa, miten samat ihmiset ovat myöhemmin käyneet luonamme. Pidän myös siitä, että kirjalle on olemassa jatkokäyttöä, eikä se ole vain yhtä päivää varten hankittu.


Katselin alustavasti netistä erilaisia häävieraskirjoja, mutta ne olivat omaan makuuni aivan liian krumeluureja. Niinpä olinkin helpottunut, kun löysin kerran Suomalaisessa kirjakaupassa asioidessani vieraskirjan, joka miellytti omaa silmääni. Täytyy tunnustaa, että koska sulho ei ollut mukana eikä tavoitettavissa, niin ostin kirjan ilman hänen hyväksyntäänsä ja pidin sormia ristissä, että ei tule noottia! Onneksi se sitten meni myös hänen seulansa läpi.

Kirja on hieman kullanhohtoinen pinnastaan. Kuvassa se ei tietenkään toistu oikein (varmaan siksi, että en poistanut vielä kirjaa pakkauksesta, hups). Kuitenkin sävy on myös todella hillitty, joten en usko meidän kyllästyvän siihen vuosienkaan aikana. Toisaalta se sopii hyvin häidemme teemaan. Win-win -situation.