Olen pyöritellyt tässä nyt pari päivää koristeluideoita. Ja huomannut, että monenlaiset jutut kiinnostavat ja houkuttelevat. Mikä on sen vuoksi huono asia, että minun mottoni on "less is more", enkä halua pöytiä koristeista täyteen. Muualle ei koristeita oikeastaan ole tulossakaan. Vanha arvokas kartano pyörtyisi järkytyksestä, jos toisin sinne jotain roikkumaan kattoon.. :D Ulos haluaisin kyllä lyhtyjä ja mahdollisesti sisällä joihinkin kohtiin, mutta siis seinät ja katto pysyisivät koristeluvapaana alueena.
Koristeiksihaluaisin jotain yksinkertaisen tyylikästä, lasia, valkoista ja hieman kuparia. Pinterestiin olen koonnut tällaisia kuvia viimeaikoina.
Nämä lyhdyt olisivat aivan täydelliset. Voisi laittaa esimerkiksi buffetpöydälle, jos vaan mahtuisi. Mutta vähän epäilen, että tällaisia lyhtyjä ei tule vastaan aivan joka nurkalla. Enkä usko, että maalaamallakaan saisi tuollaista jälkeä. Tai saisi, mutta ei minun taidoillani.
Tästä pidän todella paljon. Ei vaatisi muuta kuin pilttipurkkeja ja kelluvat kynttilät. En ole varma, olisiko oma ratkaisuni juuri tuollainen naru, vai jokin muu. Ehkä koko narunkin voisi jättää pois. Ohut valkoinen narukin voisi olla vaihtoehto. Jotenkin toteutettuna tämä idea on aika varmasti tulossa häihimme.
Tämä kuva on aika täydellinen kuvaamaan sitä ajatusmaailmaa, mikä minulla on päässäni pöytien suhteen. Kuparisia purkkeja, joissa on kukkia ja sitten kirkkaita tuikkukippoja, joissa kynttilät. Tosin minä olen kelluvian tuikkujen kannalla. Sinistä pöytäliinaa en ole ajatellut, joten se voidaan ohittaa tässä inspiraatiokuvassa. Mietin kyllä, jos joka toinen kukkamaljakko olisi tuollainen kuparinen ja joka toinen kirkasta lasia. En halua kuparia tuoda liikaa koristeluun, vaan mukavana ripauksena.
Ulos oven vieraan lyhtyjä. Ovella ei ole näin paljon portaita, joten myöskään lyhtyjä ei tarvita niin montaa. Yksi täydellisesti sopiva lyhty minulla jo onkin, mutta pitäisi haalia (esimeriksi lainata) jostain vielä pari lisää.
Tämä viimeinen idea on kiva, mutta jotenkin ei ehkä se meidän juttu. Emme ole kumpikaan bling bling -ihmisiä. Kuitenkin tällä saisi "helposti" säväyksen kuparia pöytään. En kylläkään näe itseäni taistelemassa liiman ja kimalteen kanssa. Mutta saattaahan tässä vielä aivot nyrjähtää ja huomaan joskus ensi syksynä väkertäväni ties millaisia tuunauksia. Jos luopuisin kuparipurkeista, niin voisin ottaa tämän idean käyttöön. Yhdessä ne olisivat omaan makuuni vähän liikaa.
Mutta kuten huomata saattaa, tietyllä tavalla tiedän, mitä haluan, mutta vaikeinta on karsia ne, mitä todella tulen toteuttamaan. Valintoja, valintoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti