26

En ole koskaan miettinyt, minkä ikäisenä menen naimisiin. Edes lapsena en ajatellut, että jonkin tietyn ikäisenä minusta tulee rouva. Jotenkin olen aina ajatellut, että se tapahtuu, kun on tapahtuakseen. Kun tuntuu oikealta. Asioita ei pidä yrittää kiiruhtaa eikä niitä voi hidastaa (tämän huomasin, kun mieheni päätti tulla elämääni, mikä määrätietoinen tahti!).

 kuva

Tänään täytän 26 vuotta. En tiedä, onko se paljon vai vähän? Juuri nyt se tuntuu sopivalta iältä. Jos en ole häitä koskaan suunnitellut iän puitteissa, niin se minulla on ollut ajatuksena, että tämän ikäisenä haluan olla valmistunut ja mielellään töissä - niin kuin olenkin. Taloa ei ole, mutta farmariauto kyllä seisoo stereotypisesti pihassa. Ja 26 -vuotiaana avioidun rakkaan mieheni kanssa.

Minusta tuntuu, että olen siinä iässä, että on hyvä mennä naimisiin. Se tuntuu luonnolliselta ja oikealta. En epäile miestäni tai valintaamme tippaakaan (tiedän kyllä senkin tunteen, joten on mihin verrata), Koen tuntevani itseni niin hyvin, että voin tehdä tällaisen päätöksen. Toisaalta, en koe, että minulla olisi mitään paineita mennä naimisiin. Hassua kyllä, kukaan ei alkanut etukäteen udella, milloin menemme kihloihin tai aiomme aivoitua. Sen sijaan lapsilisäyksestä on jo kysytty (murr vaan, tästä voisinkin avautua kilometrin verran). 

kuva

Jos nyt kukaan ei ehtinyt kysyä, milloin aiomme naimisiin, niin toisaalta kukaan ei ole myöskään ihmetellyt ratkaisuamme tai kritisoinut sitä. Viimeksi eilen ystäväni totesi, että me vain sovimme toisillemme, olemme niin samankaltaisia. Ja siltä minustakin tuntuu. Tuntuu kuitenkin hyvältä, että läheiset tukevat päätöstämme.

Ja niin. Tänään vanhenen, eikä se tunnu pahalta. Vähän olen viime vuosina pohtinut, koska se ikäkriisi iskee päälle, mutta ei ainakaan vielä. Tässä ja nyt on hyvä olla. Nuoruuden pahin mustavalkoisuus on sulanut pois ja on oppinut huomaamaan, miten paljon ihminen kestää. Ja jos kuvitellaan, että nyt puhaltaisin kynttilät ja saisin toivoa, niin toivoisin elämääni paljon rakkautta ja läheisillini roppakaupalla onnea.

Ettei menisi liian vakavaksi, niin lopuksi on pakko tunnustaa, että ei tässä enää ole sitä samaa fiilistä kuin nuorempana vuosia täyttäessä. :D 

Ps. Kahdeksan kuukautta meidän häihin!!