Mitä enemmän katson morsiammien suunnitelmia kynsiensä suhteen, sitä enemmän olen miettinyt myös omia kynsiäniä hääpäivänä. Ihailen valtavasti kauniita ja laitettuja kynsiä, ne ovat huolitellut ja tyylikkäät. Mutta samalla yhä enemmän minulle on vahvistunut tunne, että se ei ole minun juttuni. Kyllä minä arjessa lakkailen silloin tällöin kynsiäni (ehkä pari kertaa kuussa, kausittain useammin), mutta tärkeissä tilanteissa haluan mennä ihan vain "tavallisin" kynsin.
Olen aina ajatellut, että minulla on ihan somat ja sirot kädet. Kynnetkin ovat ihan jees. En kyllä pidä niistä niin hyvää huolta kuin pitäisi. Nytkin niitä pitäisi ehkä vähän leikata, kun muutamasta kohdasta meinaavat liuskoittua. Tai siis oikeastihan niitä pitäisi ilmeisestikin viilata, mutta sen jaksan tehdä ehkä kerran vuodessa.
En edes kaipaa ranskalaista manikyyriä, kun tavallaan minulla on sellainen ihan luonnostaan. Kaiken kaikkiaan tämän hetkinen suunnitelmani häitä varten taitaakin olla, että silloin ehkä voisin viilata kynteni ja laittaa kirkasta lakkaa päälle. Silloinhan tuleva sormuskin pääsee paremmin esille, kun kynnet eivät ole kilpailemassa huomiosta.
Vai näytänkö lopulta vain siltä, että kaikki miettivät unohdinko laittaa kynteni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti