Kävimme eilen katsomassa yhtä kabinettia, johon olisi mahtunut meidän 25 hengen porukkamme juhlimaan. Minua se ei varsinaisesti säväyttänyt, mutta ajattelin, että se olisi järkevä. Sulhanen puolestaan totesi, että hänestä se on liian "pönö", eli virallinen. Se ei houkuttelisi juhlimaan pitkään, vaan syömään ja lähtemään pois paikalta rennompii tiloihin, eikä siinä olisi enää mitään järkeä.
Olemme pohtineet myös, että onko järkeä pitää kahdet juhlat, yksissäkin on jo aika paljon päänvaivaa. Toisaalta kaipaan juuri sitä puutarhajuhlien rentoutta. En halua pönöttämistä ja perinteisiin kangistumista. Juuri nyt, jos saisin päättää yksinäni ihan mitä vain, niin menisimme naimisiin tänä keväänä juuri ennen vappua. Aiomme pitää ystäville vappujuhlat takapihalla. Mikä sen rennompaa kuin ilmoittaa tulijoille, että nämä nyt ovat samalla hääbileet. Silloin näkisi, ketkä oikeasti tulevat paikalle, kun kyseessä on "vain tavalliset juhlat".
Äidilleni jupisin tässä taannoin, että voisin ihan hyvin karata vihille. Hän sanoi, että en minä niin tekisi, koska se ei ole tapaistani. Mutta entä jos kuitenkin? Ajatus on alkanut kiehtoa valtavasti. Lisäksi läheiset odottavat meidän avioituvan vasta tuolloin 2016, joten he eivät osaisi odottaa mitään tällaista, eikä pettyä häiden puutteesta, kun tulevana kesänä on molemmilla puolilla sukua häitä kuitenkin. Ei seuraavaa kesää jaksettaisi vielä edes miettiä ja jos sieltä nyt yhdet häät jäisivätkin puuttumaan, niin ei se mitään.
Hassua, että minusta on ihana suunnitella muiden häitä. Mutta omieni kanssa meinaan tuskastua. Tottakai se on vahvasti rahapoliittinen kysymys. Olen vasta valmistunut ja tällä hetkellä vasta haen oman alan töitä. Jokainen tietää tämän nykyisen taloussuhdanteen, eli töitä ei ole jokaisella oksalla tarjolla. On todella vaikea hahmottaa, minkä verran on rahaa käytettävissä puolentoista vuoden päästä. Miehellä on kyllä säännölliset tulot, mutta ei niistä vielä suuria summia säästetä, kun hän muutenkin vastaa meidän yksikön kuluista tällä hetkellä enemmän kuin minä.
Rahasta ja häistä ei saisi puhua. En ymmärrä miksi. Toisilla on paljon rahaa ja tahtoa laittaa häihin. Kun rahaa on niukasti, niin mielummin itse käyttäisin sen matkusteluun kuin yhteen päivään elämässä, vaikka se onkin erittäin tärkeä päivä. Mutta eihän meidän suhde miksikään muutu, olemme naimisissa tai emme. Kuitenkin minä uskon avioliiton luomaan oikeusturvaan ja sen vuoksi sen solmiminen on minulle tärkeää.
Joku voisi sanoa, että ainahan häitä voi siirtää tulevaisuuteen. Tottakai voi. Mutta sitä vain pohdin, onko raha todella syy siirtää häitä? Että rakastaa miestään ja haluaa naimisiin, mutta koska haluaa "kunnon" häät, niin se ei ole mahdollista. Suomessahan aviotuminen on kuitenkin ilmaista, se ei maksa mitään.
Tottakai, jos tietäisin, että meillä on varmasti varaa reilun vuoden päästä karkeloida kunnolla, niin en miettisi hetkeäkään tällaista.. tai ehkä miettisin, koska en ole vieläkään sinut sen kanssa, että heitetään hulluja summia yhteen päivään, mutta.. noh, ymmärrätte varmaan näkökulmani?
Tällä hetkellä ajattelen itsestäni näin: miksi olla vaikea kun voi olla mahdoton?
Tuntuu, että olen jotenkin aivan totaalisen solmussa sen kanssa, mitä haluamme. Katselin hiljattain hääkutsutekstejä ja jostain syystä tämä teksti puhutteli minua eniten:
Tahdon
Oulun Tuomikirkossa 8.8.2015.
Omistimme elämämme kauneimman päivän vain toisillemme.
Hämmästyneet yhteydenotot pyydämme osoittamaan
28.8. jälkeen palattuamme häämatkaltamme Pariisista.
Tällä hetkellä ajattelen itsestäni näin: miksi olla vaikea kun voi olla mahdoton?
Voisiko joku tehdä päätökset puolestani? Ja tuoda ne sitten miehen kanssa käytävään keskusteluun mukaan neuvotellen niistä ja ilmoittaa sitten lopputuloksesta minulle? :D
En voi uskoa, että minä, joka olen suunnitellut ja toteuttanut monenlaisia tapahtumia, rakastan häitä ja olen haaveillut sellaisista puolet elämästäni, olenkin nyt näin hukassa sen kanssa, mitä oikeastaan haluan. Ehkä käyn selvännäkijällä. Varaan niin kalliin matkan, että en voi edes unelmoida enää häistä. Pistän vaihtoehdot koriin ja nostan sieltä sokkona yhden. Tai ehkä vaan istun lumihankeen ja odotan valaistumista - tai paleltumista, joka palauttaa minut sisälle. ;)
Hih, hauskasti kirjoitettu :) Itselleen on aina vaikeampi valita asioita, ainakin minulla se menee juuri niin. Minäkin harkitsin useasti karkaamista, mutta se ajatus haudattiin sitten kuitenkin. Kuulin jokin aika sitten tarinan parista joka karkasi vihille, videoi vihkitilaisuuden ja pitivät sitten myöhemmin suvulle ja ystäville juhlat joissa video näytettiin. Miksei siis karata ja pitää myös pienet juhlat!
VastaaPoistaKiva kuulla, että teksti viihdytti :D ja helpottavaa kuulla, että muillakin on epävarmuutta sen suhteen, mitä haluaa. Luulin olevani ainoa :) Ihana idea tuo videointi! Vaikka periaatteessa itse haluan sen olevan ainutlaatuinen hetki, jota ei myöhemmin kelata videolta uudelleen ja uudelleen :P
Poista