keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Mitä seuraavaksi?

Jotenkin käsittämätöntä, mitä vauhtia aika tuntuu tällä hetkellä kuluvan. Häihimme on enää sellaiset 2,5 kuukautta aikaa. Ja kun yritin saada tolkkua hääkirjani ja excel-taulukoideni to do -osioista, päätin, että kokoan tähän niitä asioita, jotka haluaisi saada hoidettua mahdollisimman pian.

- Pöytäliinat
Nämä pitäisi päättää ennen kuin tapaamme cateringin kesäkuussa. Eli hankimmeko jostain kertakäyttöiset pöytäliinat (jotka tuntuisivat kuitenkin laadukkailta) vai vuokraammeko ne cateringilta. Muuten varmasti automaattisesti vuokraisimmekin, mutta meidän juhlapaikalla pöydät ovat niin kapeat, että tavallisen pöytäliinan kanssa vieraat saisivat varmaan sen 50 senttimetriä pöytäliinaa syliinsä. Toisaalta emme ole valmiit satsaamaan niin paljon, että ostaisimme parikymmentä oikeaa pöytäliinaa. Joten etsinnässä kapeat hyvän oloiset kertakäyttöiset pöytäliinat, saa vinkkailla!

- Kuvien kehittäminen
Aiomme ripustaa meistä ja vieraistamme kuvia ikään kuin aikajanalle juhlapaikassa (tarkka kohtakin on kyllä vielä päättämättä) ja tätä varten pitäisi valikoida kuvat ja kehittää ne. Tämän hoitaisin mieluusti nyt lähiaikoina, ettei se jää roikkumaan viimetippaan. 



- Hääkimpun lopullinen suunnittelu
Olen käynyt juttelemassa kukkakimppuni tekijän kanssa jo parikin kertaa, mutta olen vähän hanakala ja pedantti asiakas kukkien suhteen. Viimeksi tänään kävin ostamassa pari erilaista kukkaa ja mallailin niitä sulhon kravaattiin. Tälläkään asialla ei oikeasti ole kiire, kukkakauppiaalle riittää tieto kaksi viikkoa ennen häitä. Mutta minä en jaksa ajatella tätä asiaa enää yhtään. :D Haluan saada vedettyä sen listalta yli.

- Cateringtapaamisessa pitäisi päättää hääkakkumme
Olen systemaattisesti käännyttänyt miestäni siihen, että juustokakku on ainoa oikea valinta. Hän pitää kyllä juustokakusta, mutta pitäisi myös kermakakkua vaihtoehtona. Minä puolestani en missään nimessä halua kermakakkua. Se on vain liian.. kermainen. En oikein tykkää. Ja nyt te mietitte, että joku hullu ei pidä kermasta. 

- Tienvarsikylttien teon aloitus
Mieheni sai hullun hauskan idean tienvarsikyltteihin liittyen. Lopputuloksesta tulee täysin poikkeava ja siinä ei taida olla mitään romanttista. :D Mutta työstäminen tulee vaatimaan painepesuria ja spraymaalia. Eli myös pihaa. Joten pitää käydä joku viikonloppu anoppilassa.

- Led-kynttilät pitäisi ostaa
Eli heti kun pääsisin Tigeriin, jossa niitä on. Ostan koko kaupan tyhjäksi. No en oikeasti. Kai. Tampereen Tigerista kynttilät olivat loppuneet, kun siellä huhtikuussa kävin.



- Hallaharso
Nyt olisi oikea sesonki ostaa hallaharsoa. Käytiin jo katselemassa sitä ja todettiin, että se myydään niin isona tavarana, että tarvitaa peräkärry. Tai siis mie totesi, minä yritin selittää, miten saadaan kyllä nätisti taiteltua 4x30 metriä auton takakonnttiin..

- Häävalssi
Pitäisi päättää ja aloittaa treenaaminen. Mieheni tuntuu kuvittelevan, että se luonnistuu harjoittelemattakin. Vaikka hänellä ei ole rytmitajua. Vaikka minun helmani tulee meidän väliimme. Vaikka minulla on korkeat korkokengät. Vaikka meistä kumpikaan ei ole lahjakas tanssija. Jep. Me harjoittelemme.

- Systemaattiset kauneusrutiinit
Nyt on korkea aika aloittaa. Vettä kittaan jo nyt kurkkuuni hyvän määrän päivittäin, mutta lisäksi kävin juuri päivittämässä ihonhoitotuotteitani. Vielä pitäisi ostaa hyvä kasvojenkuorinta aine. Mutta nyt alkaa siis tosi toimet: säännöllinen vartalon ihon kuorinta ja kosteutus, samoin kuin kasvojen. Hyvät perustuotteet puhdistukseen ja kosteutukseen, mutta myös hyvä naamio säännölliseen käyttöön. 

Paljon ollaan jo tehtykin. Jotenkin vain tuntuu, että uudet listaukset korvaavat aina vanhat. Mutta joka kerta mennään myös syvemmälle pienempiin yksityiskohtiin. Kyllä tästä vielä häät järjestetään!

Ps. Vielä ei ainakaan edes stressaa! Olen vain niin fiiliksissä!

2 kommenttia:

  1. Täällä on kyllä ihan sama tunne: niin paljon tehty ja silti vain listaa riittää! Mutta myöskin siitä samoilla linjoilla et tää on ihanaa fiilistelyä. Vaikkakin uskon et se stressi tulee väistämättä jossain vaiheessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä haluan elää vielä tässä onnellisessa hääkuplassa ja kuvitella, että stressi on vältettävissä :D

      Poista