tiistai 17. helmikuuta 2015

Elämäni mukit

Hurahdin muumimukeihin joskus neljä tai viisi vuotta sitten. Sitä ennen pidin niitä melkoisena höpön höpönä. Ei koskaan pitäisi suhtautua mihinkään ylimielisesti, sillä niinhän siinä kävi, että lopulta ihastuin mukeihin melko palavasti ja aloin kerryttää omaa kokoelmaa. Minulla mukit ovat olleet aina käytössä, eikä niiden ideana ole olla vitriinissä pölyttymässä ja odottamassa arvon nousua. Mukit ovat mukana arjessa ja juhlassa - kirjaimellisesti. Nytkin tätä postausta kirjoittaessa on muki täynnä kahvia ja odottaa tuossa vieressä, että otan taas kulauksen. Vastaavasti olemme pitäneet juhlia, joissa kuumat juomat on tarjottu muumimukeista. Ne ovat osa elämää.


Olen aina pitänyt muumeista. Osaan sellaisen kasan muumisitaatteja, että heikompaa hirvittää. Olen siis lapsena muumini nauttinut ja vielä vanhemmalakin iällä. Mieheni on ensimmäinen mies, joka on osannut napata kiinni lainauksista, eli kuka sanoi ja missä jaksossa. Jos mieheni ei olisi muutenkin aivan ihana, niin viimeistään tämän selvittyä olisin hullaantunut häneen. Kihlajaislahjaksikin saimme muumimukeja.

Mihin tällä pohjustuksella pyrin? Haluaisin tarjota hääkakun parina kahvin ja teen muumimukeista. Ei, ne eivät ole osa etiketin mukaista pöytäkattausta, mutta en jaksa piitata sellaisista tuon taivaallista. Lisäksi huomiona, että en edes omista kahviastiastoa. Olen siis melko varma, että pidämme häämme miten tahansa, niin ujutan muumimukit niihin. Ne ovat ihanan värikkäitä ja elämäniloisia. Sitä paitsi sitten minulla olisi erittäin hyvä syys hankkia lisää muumimukeja, että kaikille varmasti riittää! ;)


Mies tosin totesi, että esimerkiksi hänen siskollaan on aika paljon muumimukeja, joita varmasti voisimme lainata. Mukavaa, kun seurana on kaikissa tilanteissa järjen ääni. Ehkä en osta kymmentä muumimukia seuraavan puolentoista vuoden aikana. Ehkä.

5 kommenttia:

  1. Itse asiassa olen miettinyt samaa. :D Mun mielestä muumimukit olisi äärettömän hyvä vaihtoehto! :)
    Ja ei se nyt ole yhtään liioiteltua hankkia kymmenen muumimukia vuodessa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohtalotoveri! Nimenomaan ne olisi hyvä ja persoonallinen vaihtoehto ;) ja jos mukeja hankkii huomaamatta yksi kerrallaan, niin ehkä mies ei huomaa mitään?

      Poista
  2. Mä oon yrittänyt miehelle vihjailla, että sen pitäisi hommata mulle Sosuli- muumimuki :D Jos se ei tajua sitä edes huomenlahjaksi hommata, niin mä petyn pahasti. Toi on tosi hauska idea! Olisin ainakin ihan innoissani, jos häissä tarjoiltaisiin kahvit muumimukeista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä vielä painokkaampi vihjailu on tarpeen, jos Sosulia ei ala ilmestyä! Toivottavasti saat sen ;) muumimukit ovat ihan rentoja ja jotenkin niin hyvän mielen mukeja!

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista