perjantai 13. marraskuuta 2015

Hääyö

Minä tunnen itseni. En jaksa useinkaan valvoa pitkään ja olen viimeistään yhdentoista aikaan illalla yleensä aivan poikki. Varsinkin, jos takana on jännittävän, ihana ja uuvuttava häitä edeltävä viikko. En siis varsinaisesti näe syytä satsata hurjasti hääyöhön tai ottaa siitä minkäänlaisia paineita. 

Monet viettävät hääyön hotellissa ja pakettiin kuuluu kuohuviiniä ja mansikoita. Me aiomme yöpyä juhlapaikalla, toivottavasti sinne jää yöksi myös mahdollisimman moni vieras, että saamme nauttia heidän seurastaan vielä seuraavanakin päivänä. 


Meille on toki oma pieni "yksiömme" varattuna häitä varten, kun taas vieraiden täytyy jakaa huoneita useamman hengen kanssa. Huoneet ovat isoja. En kuitenkaan ole ajatellut, että koristelisimme tai laittaisimme yksiötämme sen kummemmin. Todennäköisesti olen siis aivan poikki hääjuhlamme jälkeen. Kriteereinä on päästä mahdollisimman pian puvusta ja päästä nukkumaan. Ehkä lähinnä jotain pientä yöpalaa voisi varata, jos sattuisi nälkä iskemään. Tietenkin ajatuksen tasolla olisi suloista, jos paikalla olisi vaikkapa kynttilöitä ja tuoreita kukkia, mutta rehellisesti sanottuna: en usko, että jaksaisin nauttia niistä.

Onneksi mieheni on yleensä vielä huonompi valvomaan kuin minä.

Tosin hän oli se, joka viime kesän häissä palautui huoneeseemme vasta puoli  viideltä aamulla, kun itse olin väsähtänyt jo kahdelta suunnannut nukkumaan.


Lisäksi yövymme tuossa yksiössämme jo häitä edeltävän yön (emme siis aio viettää sitä eri osoitteissa, se tuntuisi vähän hassulta, kun kuitenkin olemme käytännössä asuneet yhdessä siitä alkaen, kun päätimme, että pariskunta tässä ollaan). Huone on siis varmasti kaaottinen jo valmiiksi. Enkä todellakaan halua ketään läheistäni siivoamaan jälkiämme ennen hääyötä. Pitääkin muistaa sanoa kaasolle, että se ei ole hänen tehtävänsä. En todellakaan toivo kaason toimivan siivoajana.

Taidan olla tämän asian suhteen tylsän realisti. Mutta romanttisia hotelliöitä ihanien aamupalojen kera voimme viettää sitten häämatkalla, jolloin niitä varmasti osaa arvostaa enemmän kuin pitkän päivän jälkeen uupuneena. Minä satun tuntemaan itseni. Vaikka varmasti päivän aikana en tunne väsymystä, niin aivan yhtä varmasti puolenyön jälkeen alkaa silmäluomia painaa. :D

2 kommenttia:

  1. Minulla on aika pitkälti samanlaiset ajatukset meidän hääyöstämme. Olen aamuvirkku, ja iltaisin jaksan todella harvoin valvoa edes yhteentoista saakka. En kuitenkaan ole vielä ihan varma, haluanko tulla kotiin nukkumaan, koska juhlapaikaltamme kotiimme ajaa noin tunnin verran. Sen sijaan olen miettinyt, jos menisimme vanhempieni mökille, järven äärelle ja luonnon keskelle - siellä saisi olla ihan rauhassa, ilmaiseksi, eikä olisi mikään kiire pois seuraavana aamuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökille! Ihan mahtava idea! Ainakin itse tykkään paljon mökkeilystä, niin kuulostaa todella hyvältä :)

      Poista