Olen mietiskellyt inspiraatiota ja ideoiden jakoa tässä viimepäivinä. Nimenomaan hääideoiden jaksamista blogissa. Tuleeko teille koskaan sellainen olo, että vitsit, nyt keksin niin loistavan idean häihimme, että en oikeastaan haluakaan blogata siitä? Että se ei vahingossakaan ole monissa muissakin häissä nähtävissä tai toteutettuna?
Minulla on nyt hääblogiaikana kerran tullut tällainen fiilis. Ja se on ihan naurettavaa, koska olen melko varma, ettei kukaan muu haluaisi tätä ideaa totetuttaa, koska se on ehkä enemmänkin sellainen, joka aukeaa nimenomaan vain meidän häissämme oleville ystäville.
Lisäksi hääblogien tarkoitushan on jakaa inspiraatiota ja "höyrytä" hääjuttuja kollektiivisesti, jokainen omassa blogissaan, mutta kuitenkin melko yhteisöllisesti. Toki blogeissa pyörii myös niitä lukijoita, jotka eivät itse blogia pidä. Mutta näiden tarkoitus on olla isnpiraation ja ideoiden lähteitä siinä missä myös vertaistukipaikkoja.
Tulikin vähän sellainen nolo olo, että olenko nyt kunnon panttaaja ja pihtari, jos pidän jotain itselläni? Mikä sekin on aika typerää, sillä kysehän on ensinnäkin omasta blogistani ja toisekseen meidän häistämme. Ja kuitenkin loppujen lopuksi, mitä sillä on väliä, vaikka joku toteuttaisi saman idean häissään? Eihän se ole minulta pois.
Lopulta jäinkin siis pohtimaan, olenko näiden ajatusten kanssa aivan yksin, vai onko jollain muullakin pyörinyt jotain samankaltaisia tuumailuja mielessä?
Ja mikä oli se juttu, mitä olen miettinyt häihimme ja mikä aiheutti tämän ajatusketjun? Tietovisa ohjelmanumerona. Koska tietovisat ovat osa historiaamme. :) Tähän kirjoitettuna tajuan, että idea on niin kuolettavan tylsä, että ei tämä ollut pihtaamisen arvoinen. Mutta meidän häissämme se tulee olemaan meidän näköisemme ja niin meitä!
Pidä vaan itselläsi :) Ei se ole mitenkään väärin ettei kaikkea jaa, ei se lopulta ole kenenkään muun häistä pois vaan todella hienoa että on jotain persoonallista & uutta juuri teidän vierailla! :)
VastaaPoistaTuo on kyllä hyvä näkökulma, ettei se ole keneltäkään muulta pois :) aivan totta.
PoistaMulla on myös muutama idea, joita en ole halunnut blogissa jakaa, enkä varmaan jaakaan ennen häitä. Meillä on varmuudella ainakin kahdet häät juhlittavana ennen omiamme, ja kyllä mua vähän harmittaisi, jos näkisin näitä ideoitani niissä ja varsinkin, jos sitten saisin tietää, että ne on mun blogista bongattu :/ Kieltämättä tunnen itseni hieman lapselliseksi näitä pihtaillessani, mutta kuten IKM sanoi, eihän se nyt oikeasti ole millään tavalla väärin pitää joitain ideoita ja ajatuksia ihan vaan ominaan - ennemminkin niin päin, että on pelkästään positiivista tarjota edes osa niistä kollektiivista "höyryämistä" varten :)
VastaaPoistaJep, näinpä. Kyllä joitain asioita saa pitää ihan itsellään :) eniten se kyllä harmittaisi, jos ideoita käytettäisiin häissä, joihin itse osallistuu ja jotka ovat ennen omia häitä! Joten ihan hissun kissun vain eniten oman näköisistä jutuista ;)
PoistaOn kyllä. Mutta osittain senkin takia, ettei aivan kaikkea halua kertoa etukäteen vieraille. Vaikka aika rajallisesti blogia on tullut tutuille kerrottua, niin silti on kiva jättää jotain yllätykseksi niille muutamille. Mikä toisaalta on blogin kannalta tylsää, ne kaikkein uniikeimmat ideathan olisivat parasta jaettavaa blogissa. Vaikka jostainhan se inspiraatio on aina tullut, että varmasti osa omista "uusista" ideoista on tarttunut alitajuntaan jostain muualta. Mutta saas nähdä, luulenpa että itseni tuntien en ihan jokaista ideaa malta pitää itselläni. :D
VastaaPoistaJos on kertonut blogista vieraille, niin silloin on kyllä erittäin ymmärrettävää, jos haluaa jättää jotain yllätyksiä hääpäivään, joita ei jaa blogissa :) minun blogistani tietää ainoastaan sulho, niin vieraita ajatellen ideoita ei tarvitse piilotella. Mutta olen kyllä onneton panttaamaan mitään, mistä olen innostunut. On tuskaa olla kertomatta joululahjojen sisältöä saajilleen ennen kuin he paketit lopulta avaavat :D
PoistaMulla oli aluksi se sama tunne, ettei tahdo jakaa ihan kaikkea ja niitä kaikista huikeimpia ideoita, ettei kukaan niitä "varasta". Nyt kun häihin on alle kuukausi aikaa, tuntuu ettei sillä enää ole merkitystä viekö joku mun ideat vai ei :D Ja tuntuu, että vaikka idea olisi tullut omasta päästä ja luulen sen olevan ihan super-spesiaali, on häämaailmassa joku ehtinyt sen toteuttaa.. Mutta ymmärrän todellakin sun fiilikset! :)
VastaaPoistaOi vitsit, miten lähellä teidän häänne jo ovat! Toivottavasti itsekin löydän idea vainoharhaisuuden suhteen balanssin mahdollisimman pian ;) se on nimittäin totta, että kaikki ideat on kyllä varmasti toteutettu joskus jossain maailman kolkassa :)
Poista