Jokainen itsehän päättää, milloin on oikea hetki mennä naimisiin. Tai ylipäätään, mihin tahtiin parisuhteessa halutaan edetä. Kuka on sanomaan, miten pitkään "täytyy" olla yhdessä, että voi mennä naimisiin? Tosin minä itse olen ollut oma pahin viholliseni tämän asian suhteen. Päätin jo joskus nuorena, että vähintään viisi vuotta täytyy seurustella, että voi mennä naimisiin. Ja ainakin pari vuotta, että voidaan muuttaa yhteen. Kunhan se oikea mies siis sattuu kohdalle.
Tapasin mieheni aivan sattumalta. Ja se oli menoa. Kahden tapaamisen jälkeen seurustelimme. Seurustelumme toisena päivänä käytännössä muutimme saman katon alle, vaikka virallisesti osoite vaihtuikin "vasta" kahden ja puolen kuukauden jälkeen. Kihloja vaihdoimme vuoden ja neljän kuukauden paikkeilla. Ja nyt suunnittelemma avioituvamme tasan kaksi vuotta kihlauksesta.
Kyllähän sitä siis voi suunnitella, milloin olisi oppikirjojen mukaista tehdä asioita. Mutta joskus sydän ja järki toteavat, että jos tämä tuntuu oikealta, niin sen täytyy olla oikein. Meille tuli nyt keväällä kaksi yhteistä vuotta kasaan, enkä voisi enää kuvitella elämää ilman miestäni. Oikeastaan, en ole osannut kuvitella sitä enää sen jälkeen, kun tapasimme. Se tuntui heti niin kohtalonomaiselta. Minusta tuntui, että voin juosta kiljuen karkuun ja yrittää vältellä sitä, että päätyisimme suhteeseen (kai olin hieman sitoutumiskammoinen), mutta samalla tiesin, että se on hyödytöntä. Olin niin varma, että tässä on minun ihmiseni ja on vain parempi ottaa lusikka kauniiseen käteen ja voittaa omat pelot. En ole koskaan aiemmin kenenkään muun ihmisen kohdalla tuntenut samoin.
Me sanomme tahdon kolmen vuoden ja neljän kuukauden yhdessäolon jälkeen. Toiset menevät naimisiin vuoden tuntemisen jälkeen ja toiset kymmenen vuoden jälkeen. Mutta eiköhän jokainen tiedä kohdallaan, milloin on se oikea aika. Ja mikä tärkeintä: kuka on se oikea ihminen, jonka kanssa haluaa solmia avioliiton. En epäröi tippaakaan (ja koska olen edellisessä ihmissuhteessa epäröinyt ja paljon, niin tiedän, mihin verrata).
Olen niin onnellinen tässä suhteessa. En olisi koskaan aiemmin osannut edes kuvitella, että se voi olla tällaista.
Olen niin onnellinen tässä suhteessa. En olisi koskaan aiemmin osannut edes kuvitella, että se voi olla tällaista.
Me olimme olleet yhdessä vuoden, kun menimme kihloihin ja kaksi, kun menimme naimisiin. Jos minulta olisi joskus vähän päälle parikymppisenä kysytty mikä olisi ideaali seurusteluaika ennen avioitumista, olisin varmaan sanonut vähintään neljä vuotta, jotta kumppanin oppii kunnolla tuntemaan. Missään vaiheessa ei kuitenkaan tuntunut siltä, että olisimme edenneet liian nopeasti. Se tuntui vain niin yksinkertaisen oikealta ja tuntuu edelleen. Lisäksi olen sitä mieltä, ettei kumppaniaan opi koskaan tuntemaan läpikotaisin, koska me muutumme ihmisinä jatkuvasti. Miksei siis uskaltaisi sanoa tahdon silloin kun siltä tuntuu ja jatkaa kasvamista avioparina? :)
VastaaPoistaIhana tuo "jatkaa kasvamista avioparina" :) Hyvä mennä tällä filosofialla elämässä eteenpäin!
PoistaSari, tekstisi on kuin suoraan omasta suustani :) ei toista opi koskaan täysin tuntemaan, mutta onhan tässä loppuelämä aikaa yrittää :)
PoistaOlipa ihana tarina, ihanan rakkaudentäyteinen :) Selvästi teillä on oikea aika mennä naimisiin!
VastaaPoistaAjankohtainen aihe meillekin, sillä tänään tulee tasan neljä vuotta ensitapaamisesta (josta aika pian aloitimme seurustelun). Tosin kuukauden päästä ensitapaamisesta lähdin vuodeksi armeijaan, joten suhteemme aloitus oli hieman erilainen. Hääpäivänä ollaan oltu yhdessä vajaa 5 vuotta, eli melko pitkään, että eiköhän tässä olla jo katseltu tarpeeksi. :D Mutta alusta asti on ollut kyllä melko selvää, että tässä sitä ollaan ja pysytään. :)
Onnea teille! Yksi etappi taas saavutettu :) kyllä sen vain itsessään tietää, koska on oikea hetki sitoutua avioliitolla toiseen ihmiseen :)
Poista