maanantai 4. toukokuuta 2015

One ring to rule them all

Olen ehkä siitä poikkeuksellinen morsian, että minulle sormus ei ole niin tärkeä asia häihin liittyen. Tietenkin haluan sormuksen, mutta sen ei tarvitse olla kallis, isolla timantilla tai todella näyttävä. Tiedostan kyllä, että sormus tulee keikkumaan sormessani loppuelämäni, eli siitä olisi hyvä pitää. Mutta oikeastaan päätin jo kihlasormusta valitessani, millaisen vihkisormuksen haluan. Ohuen valkokultaisen rivisormuksen. 

Minulla on pienet kädet ja ohuet sormet (sormuskoko nimettömässä on 15,5 ja sekin tuntuu väljältä sormessa), eli en edes voisi valita mitään massiivista sormusta. Jos siis haluan taivuttaa nimettömän niveliä tulevaisuudessakin. Kihlasormuksenihan on tällainen, joten siihen sopii nimenomaan rivisormus.


Olenkin harkinnut, että ostaisin vihkisormuksenkin Kultajousesta. Ainakin viimeksi sain liikkeestä erinomaista palvelua. Tosin paljonhan riippuu, missä liikkeessä asioi. Kaupunkimme toisessa liikkeessä palvelu on sellaista, että siellä ei tee mieli käydä. Kultajousen sormukset ovat kohtuuhintaisia ja minä en siis niinkään välitä, miten isoja timantteja sormuksessa on.


Tietenkin sormusta pitää sovittaa, sillä monesti sormus, jota on saattanut katsoa netistä, ei olekaan luonnossa yhtään sellainen kuin olin ajatellut. Nyt minulla on kiikarissa nämä sormukset. Kuvissa niissä ei ole juuri mitään eroa, mutta livenä eroavaisuudet voivat paljastua. Kuitenkin varsinkin tuon ylemmän sormuksen hinta (229e) houkuttelisi. 

Hinta on oikeasti merkittävä tekijä sormusostoksilla, kun yritämme pitää häidemme budjetin kohtuuden rajoissa. Sormukseen on niin helppo upottaa tuhat euroa (vähintään) ja se taas nostaa budjettia heittämällä reilusti ylöspäin. Voisinkin lähiaikoina postailla meidän alustavaa hääbudjettiamme. Uskoakseni moniin muihin verrattuna olemme liikkeellä aika pienellä budjetilla.

5 kommenttia:

  1. Kauniita sormuksia molemmat :)
    (Tosin minulla on aika lailla oma lehmä ojossa, koska minulla on oikeastaan juuri tuollainen yksinkertainen rivisormus kihlana.)

    VastaaPoista
  2. Niin minustakin :) huomasinkin blogistasi, että olit löytänyt jo sormuksen! Kauniin valitsit :)

    VastaaPoista
  3. Kauniita sormuksia olet katsonut. Sopivat hyvin kihlasormuksen kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kihlasormus tekee valinnan helpoksi, kun muun tyyliset sormukset eivät mielestäni sovi yhtä hyvin sen kanssa yhteen. :D

      Poista