Bridezilla?

Olemme viimeaikoina pähkäilleet häidemme kutsukortteja. Päädyimme suunnittelemaan ne itse, kuten olenkin aiemmin tainnut kertoa. Noh, meidän ajatuksena oli, että laitamme kutsun toiselle puolelle jonkin kivan tekstin. Minun tehtäväksi jäi ehdottaa sopivia tekstejä.

Pohdin ja pähkäilin lähes aivoni solmuun. Sitten päässäni pälkähti! Olen suunnitellut laulavani miehelleni yhden biisin häissämme. Kyseessä on minulle erittäin tärkeä kappale ja tuntuu kuin se kertoisi minun/meidän elämästämme minun näkökulmastani. Niinpä keksin näyttää miehelleni biisin yhdestä säkeistöstä lyhyttä lainausta. Sehän nivoisi täydellisesti yllätysnumeroni kortin kanssa yhteen. 

Mies vilkaisi tekstiä ja totesi sitten: "Eikö tuo ole vähän synkkä?"

kuva

ARGH!! Siinä oli sitten bridezilla-kohtaus lähellä. Tietenkin loukkaannuin miehen sanoista ja koska hän ei tiennyt suunnitelmistani mitään, niin hän loukkaantui siitä, että heti kun hän kertoo mielipiteensä johonkin, niin minä loukkaannun.

Koska en suostunut tuosta tylyttävästä kommentista huolimatta vielä luopumaan ajatuksesta laulaa häissämme, en suostunut kertomaan miehelle täysin rehellisesti, mistä kenkäpuristi. Aloin ripustaa pyykkejä kuivumaan ja räpyttelin ahkerasti kyyneliä silmistäni. Minua harmitti niin valtavan paljon. Mies halusi tietää, miksi minä itken. Hän ei luonnollisestikaan tajunnut, missä kohtaan mentiin metsään. Lopulta sopersin, että se biisi on minulle todella tärkeä ja sen vuoksi pahoitin mieleni hänen sanoistaan.

Lopputuloksena mies yritti kovasti sanoa, että laitetaan vain se teksti korttiin, mutta jääräpäänä en enää suostunut. Koin, että se juna meni jo.

Nyt meillä on aivan erilainen kutsukortin toinen puoli.

Ja minulla on kiisi, haluanko sittenkään laulaa häissämme. Tästä suunnitelmasta tietää vain kaasoni (ellei äitini ole taas salaa eksynyt blogiini), sillä olen varannut mahdollisuuden jänistää viimetipassa antamalla merkin kaasolle, että hän tiputtaa ohjelmanumeron omasta listastaan. Mutta suurin kysymys on, että haluanko enää esittää tuota kappaletta. Olen laulanut sitä päässäni silloin tällöin jo puolen vuoden ajan. Fiilistellyt, miten haluan laulaa sen koko sydämestäni miehelleni.

Jonka mielestä kappale on synkkä.

Voihan hevon huttu. Sanonpa vain, että olisi pitänyt olla vähemmän neropatti ja jättää tuo kappale rauhaan hääpäivään asti, niin en olisi voinut kuulla miehen mielipidettä etukäteen.

Tottakai mies hääpäivänä varmasti ihastuisi lauluuni ja kehuisi sitä jälkeenpäin. Ei varmasti edes muistaisi, että olen näyttänyt sanoitusta aiemmin. Mutta kun minä muistan hänen ensireaktioinsa.

Tottakai voisin myös vaihtaa kappaletta, mutta tuntuuko se samalta?

Kunnon bridezillakamaa siis ollaan.