Olen aina haaveillut isoista häistä. Kirkko, paljon vieraita ja kunnnon hääpuku. Mutta kun aloin kuvitella meille sellaisia häitä, tajusin, ettei se ole meidän juttumme. Se kaikki tuntui liian kankealta. Lisäksi me olemme reissuihmisiä. Rakastamme matkustella aina kun se vain on mahdollista. Niinpä pohdimme, että haluammeko todella käyttää hurjan summan rahaa isoihin häihin, joissa emme välttämättä edes itse viihtyisi. Vai käyttäisimmeko senkin budjetin muuhun (lue: matkusteluun).
Minusta on itsestänikin hämmentävää huomata, että en haluakaan jotain sellaista, mitä olen aina kuvitellut haluavani. Iso syy on nimenomaan raha. En ole valmis käyttämään niin hurjaa summaa häihin, vaikka ehdottomasti haluan mennä mieheni kanssa naimisiin. Toinen syy on se, että haluan rennot juhlat. Että minulla on rento olo, enkä koko ajan mieti, että kaiken täytyy mennä täydellisesti, tämä päivä on vain kerran elämässä. Oli helpottavaa tajuta, että emme me pidä häitä vieraitamme varten. Ei meidän tarvitse miettiä, mitä vieraat odottavat tai haluavat. Me järjestämme häät ja juhlat itseämme varten. Tietenkin on toivottavaa, että vieraat viihtyvät, mutta tärkeintä on, että itse viihdymme.
Pelkään, että jos järjestäisimme isot häät, minusta tulisi hullu bridezilla. Lisäksi mukautuisin ehkä liikaa siihen, mitä muut meiltä odottavat ja pitävät oikeana. Huomasin jo harhautuvani tällaiseen, kun alkuun pohdimme isompia häitä vaihtoehtona. Lisäksi murehdin, miten rajaan kavereitani. Ketä kutsun ja ketä en? Nyt voin paljon hövelimmin kutsua kavereita ja ystäviä, koska takapihalle kyllä mahtuu. Mietin myös, miten paljon helpompi tällaiset häät on oikeasti järjestää. Kun jättää monet asiat kokonaan pois, niistä ei tarvitse huolehtia. Minäkin olen järjestellyt monenlaisia tapahtumia aiemmin ja tiedän kyllä, millaisen stressin siitä saa aikaiseksi. Toivon, että näin vältyn suurimmalta stressiltä. Vaikka uskonkin saavani sellaisen vielä aikaiseksi. :D
Vahvimpia syitä on sulhasen toive. Hän alunperin esitti tätä ajatusta, kun minä höyrysin isommista häistä, erilaisista juhlatiloista ja pitopalveluista. Alkuun tyrmäsin ajatuksen, koska silloinhan sukulaiset eivät pääsisi juhliin lainkaan. Mutta varsinkin juteltuani parin ystäväni kanssa, aloin ymmärtää, että ajatuksessa on oikeasti puolensa.
Vahvimpia syitä on sulhasen toive. Hän alunperin esitti tätä ajatusta, kun minä höyrysin isommista häistä, erilaisista juhlatiloista ja pitopalveluista. Alkuun tyrmäsin ajatuksen, koska silloinhan sukulaiset eivät pääsisi juhliin lainkaan. Mutta varsinkin juteltuani parin ystäväni kanssa, aloin ymmärtää, että ajatuksessa on oikeasti puolensa.
Joten kyllä, kunnon häähörhö voi valita lopulta omille häilleen aivan erilaisen polun. Ja päätös on tehty nimenomaan yhdessä sulhasen kanssa, molempien toiveet huomioiden. Minä luotan vahvasti intuitioon. Jos jokin asia tuntuu oikealta ja hyvältä, niin silloin se varmasti on oikein. Tämä ratkaisu tuntuu juuri siltä. Ja kaiken kukkuraksi myös hykerryttävän kutkuttavalta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti