keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Epämääräiset raamit

Alunperin aloin etsimään blogia, joka käsittelisi joko pieniä takapihahäitä tai pieniä häitä perheenjäsenille. En löytänyt. Joten päätin, että perustan sellaisen blogin sitten itse. Kai tästä maasta löytyy muitakin, jotka kaipaavat ideoita erilaisiin häihin? Tosin en tiedä, olenko mikään ideanikkari. Mutta tämä blogi kattaa katsauksen siihen, millaiset meidän häämme tulevat olemaan. Tällä hetkellä minulla on vain epämääräiset raamit:

1. Kirkkohäät perheenjäsenille
2. Grillibileet takapihalla kavereille ja ystäville

Näistä on hyvä lähteä liikkeelle. Aluksi haaveilin avioitumisesta jo tulevana kesänä, mutta yhdessä tuumin totesimme, että silloin on jo niin monet muut häät, minkä lisäksi meillä itsellämme muita menoja, että ei pysty. Grillibileitä taas on vähän vaikea pitää keskellä talvea kun on hanget korkeat nietokset, joten sen takia rajoitamme suunnitelmat koskemaan kesää 2016.


Me otamme harkitun sään suhteen riskin. Jos on sateinen kesä, tai edes yksi sateinen päivä, kun pidämme takapihajuhlat, niin joudumme siirtymään sisätiloihin. Asuntomme ei ole suuren suuri, mutta on täällä juhlia ennenkin järjestetty. Me emme siis aio pystyttää mitään telttakatosta pihallemme ajatuksella "just in case". Sen takia, että a. pihamme on aika pieni, joten teltta nielisi sen kokonaan ja b. ne teltat ovat niin kalliita, että samalla rahalla vuokraisi vaikka millaisen juhlatilan. Ja se taas ei vastaa enää alkuperäistä ideaa. 


Jos sattuu satamaan, niin so what? Suomen suvi nyt on sellainen. En halua ajatella, että sää voi pilata kaiken. Sitten vaikka tanssitaan aurinkotanssia pihalla. Saisin laittaa söpöt kumpparit jalkoihin. Grillata voisi silti kuistilla, jossa on katos suojana. Ja eniten pidän tästä ajatusmaailmasta, että ei kaiken tarvitse olla pilkulleen, eikä häiden tarvitse olla täydelliset. Vaan meidän näköiset. Emmekä mekään ole täydellisiä. Niin.

Kuvat pinterest

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti