Ajattelin esitellä teillä kihlasormukseni, että tiedetään, miltä pohjalta vaahtoa, kun jossain vaiheessa alan pohtia vihkisormusta. Olen pitänyt kihlasormusta sormessani jo hyvän aikaa ja yhä edelleen se on mielestäni maailman kaunein sormus. Se ei ole prameileva, eikä pröystäilevä, vaan minulle maailman ihanin sormus. Tällä hetkellä. Toivon löytäväni vihkisormuksen, josta tulee samanlainen fiilis.
Kaiken kaikkiaan kihlasormuksen valinta meni kohtuu kivuttomasti. Lähdimme vain kiertämään liikkeitä ja puolitoista tuntia myöhemmin olin löytänyt sormukseni. Siinä ei kyllä alunperin mielikuvissani ollut timantteja ja olin ajatellut keltakultaista, mutta onneksi yhdessä liikkeessä myyjä oli taitava. Kun ne sileät keltakultaiset eivät miellyttäneet kuitenkaan, hän alkoi esitellä myös sellaisia, joissa on kiviä. Ja lopulta tämä samainen sormus keltakultaisena puhutteli minua. Mutta. Siinä tuo timanttirivistö oli upotettu valkokultaan ja yksittäinen timantti keltakultaan. En halua sotkea sormuksessa kahta eri kultaa, joten kysyin valkokultaista versiota. Seurauksena oli, että jäin vain tuijottamaan sormusta ihastuneena. Pidän siitä, että sormukset ovat upotettuja, enkä jää vaatteisiini, hiuksiini tai huiveihini sormuksesta kiinni.
Sormus ei ole lähimainkaan uniikki, mutta se on minulle ainutlaatuinen ja tärkeä.
Aivan ihana sormus (pakko sanoa, koska mulla on myös kihlana samainen kaunokainen)! <3
VastaaPoistaHauskaa :) millaisen vihkisormuksen olet ajatellut kaveriksi parittaa? :) tämä sormus on kyllä minusta kaunis ja vähän kimalteleva mutta ei liian blingi!
PoistaKaunis sormus! Ja minäkin valitsin upotetut kivet sormuksiini. Helpottavat tällaisen puuhastelijan elämää huomattavasti. :)
VastaaPoistaNiinpä! On mukavaa, kun ei tarvitse miettiä, jääkö sormus vaikka lapaseen kiinni ja onnistuu repimään sen rikki. Tällainen miellyttää myös visuaalisesti enemmän silmääni :)
PoistaSait polttaripostaushaasteen mun blogissani!
VastaaPoistaKävinkin postauksen lukemassa ja ilahduin haasteesta, ennen kuin ehdin omaan kommenttiboksiini. Kiitos! Vastaan haasteeseen mahdollisimman pian :)
Poista