Sain Tyttö Sekä Hän -blogin Lauralta haasteen kertoa, millaiset ovat unelmieni polttarit. Olen nähnyt tämän haasteen kiertävään usemmassakin hääblogissa, joten haasteen idea ei liene monellekaan tuntematon. Eli pitää kopioida kuva, jossa on kysymyksiä polttariehin liittyen ja sitten tietenkin vastata niihin. Alunperin haasteen on lanseerannut Our love is a diamond -blogin Marija.
Täytyy tunnustaa heti alkuun, että en ole aiemmin edes yhtään miettinyt polttareita. En ollut edes pohtinut, mahdetaanko minulle järjestää sellaisia. Joten katsotaan, millaiset vastauksen saan aikaiseksi!
1. Kuka on vastuussa polttareidesi järjestämisestä?
Luulisin, että ystäväni. Ehkä vihjaan hänelle jossain vaiheessa, että josko hän ottaisi vastuun näistä kekkereistä. Hän varmasti sitten konsultoi muita ystäviäni ja he yhdessä mahdollisesti järkkäävät minulle jotain. Tuntuu jotenkin aivan hassulta ajatella, että joku järjestäisi juhlat minulle? :)
2. Ketkä osallistuvat polttareihisi?
Monet ystäväni asuvat aivan eri puolella Suomea, joten se saa minut miettimään, että olisivatko he todella valmiit raahautumaan monta sataa kilometria minun polttareideni tähden? Minulla ei myöskään ole sellaista tiivistä ystävä porukkaa, vaan minulla on yksittäisiä ystäviä, jotka eivät ole ystäviä keskenään, vaikka saattavatkin tuntea toisensa. Mutta mitä nyt tässä yritin päässäni summailla, niin meitä olisi sellainen kahdeksan hengen porukka, jos kaikki pääsisivät tulemaan.
3. Mitä odotat polttareiltasi?
Rentoutumista ja rentoa olemista. Ei mitään sellaista, että kenenkään tarvitsee menettää yöuniaan miettiessään, että onhan kaikki täy-del-lis-tä. Minulle tärkeintä olisi saada olla ystävieni kanssa.
4. Millaista ohjelmaa polttareissasi on?
Minusta olisi ihana mennä jonnekin mökille, olisi morsiussaunaa, kuohujuomaa, kikattamista, uimista ja grillailua. Mutta toisaalta, minua ei haittaa yhtään, jos ystäväni keksivät jotain aivan muuta. Kunhan huomioivat tuon viimeisen kohda tästä kyselystä. :D
5. Mitä et halua polttareidesi sisältävän?
Moni muukin tätä on jo aiemmin blogeissa kirjoittanut ja olen samaa mieltä: polttareiden ei tarvitse olla kalliit. En halua kenenkään pistävän kovinkaan paljon rahaa polttareihini. Missään nimessä. En myöskään halua, että polttarit aiheuttavat kenellekään stressiä.
Nolaamisjutut tai hassut asut eivät myöskään oikein ole mieleeni. Itseasiassa joskus nuorempana olin sitä mieltä, että en missään nimessä halua polttareita, jos se tarkoittaa vain morsiammen nolaamista. Mitkään extremetempaukset eivät myöskään ole minua varten. Ei tandemhyppyä, ei benjihyppyä.. oikeastaan ei korkeita paikkoja, niin kaikki on hyvin, enkä minä kuole kauhusta! ;)
Olen niin uusi tässä hääblogi maailmassa, että en oikein osaa haastaa ketään. Lisäksi en ole aivan kertalla, ketkä kaikki ovat jo haasteen saaneet. Mutta napatkoon halukkaat tämän haasteen itselleen! On niin mukava lukea, miten erilaisia polttarihaaveita jokaisella on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti