maanantai 16. marraskuuta 2015

More bling bling?

En voi käsittää hurahtamistani kaikkeen kimaltavaan. En ole koskaan ollut kimaltavan perään. En ole hullaantunut paljeteista tai muista krumeluureista. Siitä huolimatta esimerkiksi hääpuvussani on hieman blingiä. Ja siitä huolimatta iskin silmäni Sokoksella näihin Tamariksen korkokenkiin.

Yleensä en edes pidä tuon mallisista kengistä, joissa on nilkkaremmi ja pyöristetty kärki. Mutta jokin niissä vain veti minua kuumeisesti puoleensa. Jopa niin paljon, että jaksoin kokeilla niitä. Olivat muuten hyvät jalassa, vaikka korkoa oli (netin tietojen mukaan) 9,5 senttimetriä.


Tässä siis käyn sisäistä keskustelua itseni kanssa. Onko tämä vain hetken hullaannus, vai olisiko tässä minulle hääkengät? Plussaksi voisin laskea, että jos hankin kengät nyt, voisin käyttää niitä myös pikkujouluissa. Nämä olisivat todella sellaiset "katse kenkiin" -kengät. Huutomerkkikengät. Eivät ne paljon hääpuvun helman alta näkyisi, mutta kyllähän minä itse tiedän, millaiset kaunottaret jaloissa keikkuisivat. Tulevaisuuden juhlissa muun asun voisi jättää todella simppeliksi ja antaa kenkien viedä huomion (mielettömän hyvä idea, jos sattuisi olemaan huono naama -päivä).


Hyvä puoli kengissä on myös hinta. Mielestäni 50 euroa ei olisi lainkaan kohtuuton, kun olin budjetoinut kenkiin 100 euroa. Olin sitä mieltä, että en vain voi löytää edullisemmin kenkiä, jotka sopivat hankalan kokoiseen jalkaani.

Ehkä teen itseni kanssa diilin. Jos kengät pyörivät edelleen mielessäni parin viikon päästä, saan hankkia ne. Joululahjaksi itselleni. Etukäteen, että saan ne pikkujouluihin. En tiedä. On kovin hämmentävää huomata ihastuvansa blingiin, kun yleensä asenne kaikkee on "less is more". 

Tosin nyt alkoi myös pelottaa, jos oma kokoni myydään loppuun ja jäänkin ilman? Vaikeaa. Hyvin vaikeaa. Kannattaa tehdä tällaisista asioista suuria kysymyksiä elämässä.

6 kommenttia:

  1. Haha, ihan tutulta first world problems -pohdinnalta kuulostaa ;)

    Mutta ihan ymmärrettävää, sillä kengät on tosi kauniit! Nilkkaremmi tasapainottaa kivasti; blingistä huolimatta kokonaisuus on kuitenkin suhteellisen "hillitty". Voisin harkita näitä itsekin kultaisina, jos korkoa olisi hieman vähemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olin ajatellut hieman matalampaa korkoa, mitta nämä tuntuivat yllättävän hyviltä jalassa!

      Poista
  2. Tosi kauniit kengät! Jos voisin laittaa korkkarit niin ehdottomasti tuon kaltaiset olisivat unelmat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos en löydä lomalta upeampia, saatan kyllä ostaa nämä ;)

      Poista
  3. Moikka! Aivan ihanat kengät, mistä nämä löytää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alunperin löysin Sokokselta, mutta lopulta tilasin omani Zalandolta. :)

      Poista