Mekko vaihtoon

Eh, pitäisikö taas aloittaa sillä perinteisellä litanialla: "koska olen nainen..." Toisaalta. Olisi turhan alleviivaavaa, että kaikki naiset olisivat tällaisia.

Mielensämuuttajia.

Täytynee osoittaa syyttävä sormi ihan vain itseensä omassa persoonassaan.

Mutta kaikki tapahtui vahingossa, aivan harkitsematta. Olimme viettämässä aurinkoista päivää joenrannassa, kun ehdotin spontaanisti miehelleni, että kävisimme läheisessä tavaratalossa. Tuli vain sellainen tunne, että siellä pitää käydä. Haahuilin ensin kosmetiikkaosastolla ja sen jälkeen eksyin ale-osastolle (askeleet vain veivät sinne, en voinut sille mitään! Ja muut kootut selitykset).

Hyppysiini osui luonnonvalkea mekko, joka oli koon isompi kuin yleensä käytän ja näytti itseasiassa aika karmealta henkarissa. Ja siitä huolimatta häät mielessäni raahustin mekon kanssa sovituskoppiin. Ja sen jälkeen minulla oli emojisydämet silmissä. Mekko oli törkeän kivan näköinen. Pitsiä, lyhyt helma, se päällä on helppo liikkua ja se ei puristanut (koska vähän väljä). Alennuksen jälkeen hintaakin jäi vain muutama kymppi. Tätä liittoa ei käynyt vastustaminen.

Ja niin olin vaihtanut suunnitelmiani häiden jatkomekon suhteen. Yks kaks alkuperäinen kakkosmekko muuttuikin sunnuntain vaimomekoksi ja uusi mekko jatkomekoksi. Olen niin fiiliksissä, koska uudessa mekossa on pikkuisen jotain samaa kuin varsinaisessa hääpuvussani. Ja siinä on ihana tanssihelma, jota heilutella. Eihän mekko näissä kuvissa näytä kummoiselta, mutta omissa muistikuvissani (ja toivottavasti myös livenä) senkin edestä!

Että sen pituinen se.

Mutta eihän tytöllä voi olla mekkoja liikaa!

Kakkosmekko

Niinhän siinä nyt kävi, että hankin itselleni varalta vaihtomekon illaksi. Pohdiskelin tätä ajatusta jo tammikuussa. Minullahan on siis aivan ihana hääpuku tuolle päivälle. Voi olla, että haluan juhlia siinä koko päivän ja illan. Mutta haluan varautua siihen, että haluankin joskus puolen yön tietämillä vaihtaa kevyempää ja rennompaa päälle. Meillähän yöpalana on suunnitteilla mm. makkaranpaistoa, joten en ehkä halua savustaa tuota varsinaista hääpukuani. Lisäksi meillä tulee lämpenemään sauna illan pimetessä ja jos saan päähäni, että lähtisin saunomaan (ja tuhoaisin meikkini ja kampauksen.. tosin ei niitä muutenkaan voi yöksi jättää), niin sen jälkeen ei varmasti tekisi mieli enää laittaa hääpukua päälle. Joten jotain rennompaa piti löytää vaihtoehdoksi!

Ajatuksenani on, että jos tämä mekko nyt jää hääpäivänä käyttämättä, niin pistän sen sitten häiden jälkeisenä päivänä ylleni.

Mekko on ihana. Se ei ollut todellakaan kallis ja kyllä, se on ihan perus H&M. Kun pohdin tuota kakkosmekko asiaa aiemmin, minulle kommentointiin, että jos hankin rennon kakkosmekon, niin en erotu enää vieraista ja että vierailta saattaisi unohtua kuka on morsian. Minua ei tällainen pelota yhtään. Eiköhän jokainen muista kenen häissä ollaan. Olen ollut häissä, joissa morsiamella oli valkoinen kotelomekko hääpukuna ja kenellekään ei kyllä jäänyt selväksi kuka on morsian. Hänen onnellinen hymynsä ja hellät katseet sulhaseen eivät jättäneet epäilyksen varaa. Sen jälkeen harkitsin itsekin lyhyttä ja yksinkertaista pukua, mutta lopulta päätin, että hääpuku on kuitenkin once in a lifetime juttu, johon haluan satsata.

Perusteluna tällaiselle simppeille kakksomekolle on, että haluan tuossa vaiheessa päivää mennä jo mukavuus edellä. Meidän on tarkoitus muutenkin järjestää rennot häät, eikä mitään pönötyspirskeitä. Tiedän, että monien häissä ei varmasti ole sauna kuumana tai kesäkeittössä tarkoitus laittaa yöpalaa, mutta ei se mitään. Me olemme aiemminkin olleet tällaisissa häissä ja toteutus oli ihana. Vieraatkin vaihtoivat rennompaa päälle yön pimetessä, tanssittiin rannalla spotify-musan tahtiin ja paistettiin lettuja. 

Eli jokainen tyylillään. Ehdottomasti olen sitä mieltä, että jos morsian kokee jäävänsä valjuksi liian arkisessa mekossa, niin ei missään nimessä kannata laittaa sellaista päälle. Mutta minulta sellainen ratkaisu ei lopulta tuntunut. Pohdiskelin tätä kyllä hyvän aikaa (ja melkein sain kriisin aikaiseksi). 

Mekko on rento, siinä on rakastamaani pitsiä ja se on kevyesti vartalonmyötäinen, mutta ei tiukka. Pituus on passeli, hihat lämmittävät, kun yö viilenee ja voin jo kuvitella, miten tarvittaessa heitän vaikka nahkatakin vielä niskaan, kun hiippailen juhlapaikkamme pihalla, katselen ulkoroihuja, tähtitaivasta ja olen mielettömän onnellinen. 

Mietin myös, että tällaiselle vaalealle pitsimekolle minulla on myös jatkokäyttöä. Valkoiselle juhlamekolle sen sijaan tuskin olisi. Olkoon tämä nyt yksi pieni turhakehankinta hääpäivään, annan sen itselleni anteeksi. :D

Toinen mekko?

Minulla on ollut aina sellainen päähänpinttymä, että jos satsaa hääpukuunsa kiitettävän kasan rahaa, niin sitä pukuahan sitten käytetään tasan koko päivä. Mieluiten jopa seuraavan vuorokauden puolelle. Ehdottomasti.

Mutta.

Tämä olisi ihanan rento - mutta kenties liiankin rento? mekko

Viimeaikoina mielessäni on alkanut kummitella ajatus, että mitä jos sittenkin haluaisin vaihtaa loppuiltayöksi jotain vähän helpompaa päälle? Muitelen eräitä viime kesän juhlia, joissa oli ihanaa, kun sai virallisen ohjelman jälkeen vaihtaa rennompaa (ja lämpimämpää) vaatetta päälle. Entä jos sen jälkeen, kun on koko päivän pitänyt sitä ihanaa unelmapukuaan, olisi siitä huolimatta kivempi vaihtaa jotain vähän kevyempää päälle, joka ei paina montaa kiloa? Jonka kanssa olisi helpompi liikkua ja jorata yön pikkutunneilla?

Ihana! Mutta ehkä vähän liian juhlava ja kallis.. mekko

Toisaalta. Voi hyvinkin olla, että haluan nauttia siitä ihanasta hääpuvustani viimeiseen siniseen asti. Joten kovin paljon en olisi valmis tähän "kakkosmekkoon" sijoittamaan. Alan kuitenkin kallistua siihen ajatukseen, että tällaista mekkoa voisin hieman vilkuilla (köh, tai siis vilkuilinhan minä jo, kuten kuvituksesta voi päätellä). En ihan tiedä, mitä mekolta haen. Paitsi helpompaa liikkuvuutta, valkoista väriä, jotain hempeyttä ja edullista hintaa. 

Tämä olisi rento, kuitenkin pitsinen ja kohtuu hintainen! mekko

Ja voisihan ajatella niinkin, että jos mekkoa ei tule käytettyä illalla, voisi sen vetäistä päälle seuraavana päivänä. Tosin silloin sen pitäisi olla melko rento tapaus. Mutta harkitaan harkitaan.

Tuleeko teille muille illaksi eri mekko?

Jotenkin ärsyttää tämä oma vatvominen. Tämän piti olla asia, jota en edes mieti!

Say Yes to the Dress

Tiedättekö sen ihanan kutkuttavan tunteen mahanpohjassa, värinää sydänalassa ja idioottimaisen riemun virneen huulilla, joka on siellä, kun menet nukkumaan ja joka palaa huulille heti herätessä. Tuntuu siltä, että jokin asia on vain täydellisen oikea. Minulla oli tällainen tunne mieheni kanssa. Ja nyt näköjään myös hääpukuni kanssa! 

Kyllä. Minulla on hääpuku (tai ainakin kohta on) ja olen oireista päätellen rakastunut pukuuni. Minua on ärsyttänyt jo vuosia se, miten ihmiset rakastavat lapsiaan, kenkiään, uutta laukkuaan ja miestään samalla sanalla. Aina ollaan niin rakastuneita. Mutta nyt täytyy huvittuneena tunnustaa, että kyllä - olen rakastunut materiaan. 

Niin, pitäisikö aloittaa alusta? Tosin tarinahan on aika lyhyt. Kävin keväällä sovittamassa yhtä hääpukua, mutta se ei ollut sopiva, eikä hyvä, eikä oikeastaan sellainen kuin halusin. En oikeastaan tiedä, miksi siitä huolimatta sovitin sitä ja olin oikeastaan helpottunut, kun se ei ollut hyvä.

Olen kytännyt tori.fi -sivustoa ja hääkirpputoreja jo pitkän aikaa. Useimmiten puvut ovat olleet aivan väärällä suunnalla tätä Suomen länttiä ja sen takia kuolailut ovat jääneet vain tietokoneeni/puhelimeni ruutuun. Kunnes tuli täällä omilla kotikonnuilla käytetty puku myyntiin, jota kävin katsomassa lähes päivittäin reilun kuukauden ajan. Se oli vähän budjettini suhteen yläkanttiin. Eikä kuvista ehkä saanut kunnon käsitystä, millainen puku olisi päälläni. Mutta se kaiveli ja kutkutti mieltäni, kunnes totesin, että parempi käydä sovittamassa, että saan tämän kutkan ja syyhyn pois.

Mutta sen sijaan, että olisin saanut syyhyn pois, totesinkin sovittaessa, että puku on täydellinen. Se istui kuin unelma, korosti vartaloni parhaita puolia ja oli vain törkeän kaunis. Itsellekin tuli kaunis olo, vaikka en ollut yhtään laittautunut. Ja se virne, joka puhkesi naamalleni, oli aika muikea (ja näköjään aika kestävää sorttia). Kaasoni totesi, että tässä se on: puku on minulle täydellinen ja juuri sellainen, mistä olen koko ajan puhunut. Laitoin sovituksesta kuvia vielä hyvälle ystävälleni ja äidilleni. Molemmat totesivat, että se on siinä. Ystäväni jopa totesi tämän "say yes to the dress".

Nukuin yön yli varmistuakseni päätöksestäni ja heräsin siis se typerä hymy naamallani. Joten kai se on uskottava. Toinen hääpuku, jota sovitin, on vain Se Oikea. Ilmoitin myyjälle jo ennen aamu seitsemää (soriiiiii), että ostan puvun ja sovimme, että kunhan minulla koittaa seuraava palkkapäivä, niin puku vaihtaa omistajaa. 

Eli vielä minulla ei ole fyysisesti pukua, mutta luotan kyllä myyjään. Hänen intressinsä oli saada puku myytyä ja minun intressini löytää täydellinen puku käytettynä (mihin en kyllä täysin uskonut). Se on pitsinen, se on puolimerenneito, se on ihana! Niin ja vaikka se oli budjetissani yläkanttiin, niin sain yli tuhannen euron puvun alle puoleen hintaan pesetettynä. Sounds like a deal!

Olen niin innoissani, ilahtunut ja onnellinen (=pähkinöissäni), että tekisi mieli hyppiä tasajalkaa ja taputtaa käsiä yhtäaikaa.

MINULLA ON HÄÄPUKU!!! 

Hääpukuvisio sulhasen tapaan

Well tied knot -blogin Emma heitti ilmoille haasteen. Ideana on antaa sulhaselle kynä käteen ja pyytää häntä piirtämään minut (morsian) hääpuvussa, jollaisen kuvittelee minun valitsevan/valinneen. Minun ei tarvinnut edes suostutella sulhoa. Ensin hänellä kyllä meinasi olla suorituspaineita, mutta sitten näytin Emman sulhasen piirroksen esimerkiksi ja hän tuumasi, että okei, kyllä hän tähän kykenee. Vähän jouduin myös selittämään, miksi näin kummallinen pyyntö!

Minulla ei ole vielä hääpukua, joten mies ei ole voinut nähdä sitä. Pyrin myös siihen, että mies ei tule pukuani näkemään ennen kuin alttarilla, vaikka tiedän, että siitä tulee vaikeaa. Se on vähän sama kuin että haluaisin kertoa joululahjat kaikille saajille jo ennen joulua. Niin haluaisin kertoa miehelleni millaisen puvun puen päälle. Voi olla, että lopulta vielä sorrun siihen, vaikka toivoisin pysyväni kovana. En halua huonoa karmaa niskaani ennen hääpäivää.

Mutta vihdoin se piirustus!

Mieheni pahoitteli heti taiteilunsa jälkeen, että minusta tuli niin tasapaksu. En kuulema oikeasti ole noin laatikko (kiitos kulta!). Lisäksi hän ei pitänyt oleellisena piirtää minulle lainkaan kasvoja.  Mutta jos keskitytään itse pukuun, niin selvästi kapeaa pukua hän uumoilee. Hän myös selitti, että "ei mikään puff-mekko", eli ei levenevää, jossa on paljon tylliä tai rypytyksiä. Hän myös ilmeisesti toivoi, että puvussa ei olisi laahusta. Kun tiedustelin materiaalia, hän ei osannut sanoa. Kysyi vain, mitä materiaaleja ylipäätään on olemassa? 

Yllättävää on, että hän piirsi minulle pienet hihat pukuun! Nykyään taitaa tuo olkaimeton malli olla niin vallalla, että yllätyin tästä. Mutta sitten mietin, että mieheni ei taida olla aivan kartalla vallitsevasta hääpukumuodista? 

Illalla selailin vielä netistä hääpukuja (piirtämishaasteen jälkeen) ja mies kommentoi niitä vierestä. Selvästikään hän ei toivo että puen A-linjaista, koko pitsistä ja laahuksellista pukua. Pitsiä kyllä pukuuni haluan, joten varoittelin miestä jo hieman, että vaikka hänelle tulisi mummolan verhot mieleen, niin minä pidän pitsistä. Hän lopulta tuumasi, että näytän varmasti hääpäivänä upealta, olin pukenut päälleni mitä tahansa. 

Hämmentävää oli kyllä, miten paljon mielipiteitä hääpuvuista mieheltä löytyi?! Onneksi hän ei tule vaikuttamaan päätökseen tippaakaan.

Kulje suoraan takaisin lähtöruutuun

Kävin viikonloppuna sovittamassa sitä ihanaa hääpukua, joka aiheutti minulle viime viikolla kriisin poikasta. Noh, kriisi selätetty, sillä puku oli liian pieni!

Kunnon toimittajan tavoin (en kyllä ole toimittaja) esitin itselleni episodin jälkeen kysymyksen, miltä nyt tuntuu?

Keijukaismorsian: Vähän kahtiajakoiset fiilikset. Toisaalta toivoin, että puku olisi ollut täydellinen ja että hääpukuasiat olisivat kertalaakista ratkenneet ilman kummempaa vaivan näköä. Kuitenkin olen myös helpottunut, että pukua ei voinut edes harkita, koska pieni mikä pieni. Minun ei tarvinnut todella pohtia, haluaisinko A-linjaisen puvun. En kylläkään kokenut mitään hurmaantumista puvusta, vaikka ihastelinkin, miten hoikaksi se vyötäröni teki - siis siitä huolimatta, että nyöritkään eivät mahdollistaneet puvun sopivuutta. 

Olin myös yllättynyt, miten painava hääpuku on. Ja kuuma. Hikihän siinä puski pintaan, kun puin puvun päälleni. Jäin pohtimaan yhtälöä häät elokuussa ja hääpuku. Toki tuossa puvussa oli todella pitkä laahus, mikä lisäsi painoa, mutta silti. 

Päällimmäiseksi jäi myös ärsyttämään, että ilmoituksessa ei kerrottu puvun todellista kokoa. Siihen oli laitettu valmistajan yleiset sentit tuon kokoisessa puvussa, joiden mukaan minun olisi pitänyt (nippa nappa) mahtua pukuun. Oletin myös nyörityksen vähän joustavan. Mutta ei, ne sentit ilmoituksessa eivät kyllä pitäneet lähimainkaan ja puhuttiin ihan lukuisista senteistä.

Illalla jäin myös miettimään, pitäisikö minun hoikistua näistä nykyisistä mitoista? Mutta sitten yritin hokea päähäni, että se puku nyt vain oli ihan käsittämättömän pieni. Minä olen oikeasti ihan normaalipainoinen ja kokoinen. Kroppani mittasuhteet ovat sitä tiimalasia, mikä tosin lähinnä huokailuttaa monesti vaateostoksilla, koska nykymaailmassa on vaikea löytää vaatteita, jos on lantiota ja rinnat.

Käytännössä olen kuitenkin jälleen alkupisteessä. Ei pukua. Onneksi on reilusti aikaa vielä etsiä. Mutta ehkä minun on pakko käydä sovittamassa eri mallisia pukuja liikkeessä, että tiedän, mitä todella haen. Vaikka minusta se tuntuu huijaamiselta, koska ei minulla ole varaa ostaa yli tuhat euroa maksavaa hääpukua. Mietin kyllä myös, jos kävisin vuokrafirmassa sovittamassa, jolloin ei olisi katastrofaalista, jos ihastuisin pukuun: vuokraamiseen löytyy kyllä rahoitusta. Jäin vain miettimään, että vuokrafirmat eivät ehkä ota sovittajia, jotka tarvitsevat pukua vasta reilun vuoden päästä. Ja minä alan olla malttamaton.

Oih ja voih, huomaan nimenomaan kärsimättömän puoleni taas nousevan pintaan. Mottoni on ollut jo kolme vuotiaana: "Minä halluun!!"

Koska on oikea aika?

Koska olisi hyvä aika mennä sovittamaan hääpukuja? Tätä olen pyöritellyt mielessäni jo tovin ja aina vain lyönyt kapuloita omiin rattaisiini. Minun hääpukubudjettini tulee olemaan pieni. Pelkäänkin, että jos lähden liikkeeseen sovittamaan pukua, niin sieltä ei löydy mitään budjetilleni sopivaa. Tai sitten repsahdan kokeilemaan (ainakin tällä hetkellä) liian kalliita pukuja ja rakastunut sellaiseen, jonka hintalappu saa minut näkemään tähtiä. Sen verran monta jaksoa olen myös katsonut sarjaa "hulluna häämekkoihin", että tiedän liian kalliiden pukujen sovittamisen olevan se viimeinen virhe.

Minulla on selkeä visio, millaisen hääpuvun haluaisin. Mutta nyt törmäsin tori.fi palvelussa pukuun, joka ei ole yhtään sellainen kuin olen ajatellut, mutta jostain syystä avaan jatkuvasti sivuston toiseen välilehteen ja tuijotan pukua. Siinä on jotain sellaista, mikä saa sydämeni hieman läpättämään. 

kuva

Se ei ole kapea, se ei ole ivoryn sävinen, siinä ei ole pitsiä. Ja nämä olivat ne kriteerit, joilla olen pukua zoomaillut. Sen sijaan tuossa puvussa on jotain majesteettisen juhlavaa. Se mahtuisi budjettiini. Minä saattaisin jopa mahtua pukuun. Korkeintaan sentistä tai parista se voisi jäädä kiinni. Näissä kuvitukuvapuvuissa on jotain samaa henkeä kuin katseeni vanginneessa puvussa.

Joten pitäisikö minun rohjeta kysyä, voisiko pukua tulla sovittamaan?

Olen vain kauhuissani, että mitä jos ihastun pukuun silmittömästi? Voinko ostaa hääpuvun näin paljon ennen häitä (vuosi ja kolme kuukautta)? Ja miten minun pitäisi suhtautua siihen, jos päädynkin leveähelmaiseen pukuun, kun olin ehdottomasti päättänyt, etten sitä halua? Jos sitten kuitenkin salaa haluan? Entä jos pidän puvusta, mutta en ole aivan varma, onko se todella The Dress? Miten pystyn olemaan varmasti tyytyväinen päätökseen vielä hääpäivänäkin ja olla vilkuilematta enää muita pukuja?

kuva

Mistä tiedän, minkä mallisen puvun haluan, jos en uskalla koskaan mennä mitään sovittamaan, etten varmasti ihastu mihinkään pukuun? Kun samalla kuitenkin toivon, että ihastuisin pukuun niin paljon, että olen varma siitä, että haluan sen hääpäivänä ylleni. Kunhan se ei ole liian kallis. Miksi hääpuvut ovat niin kalliita, kun niitä käytetään vain yhtenä päivänä elämässä?

Miksi on niin hankalaa olla nainen?! Varsinkin nainen, joka pohtii häitä. Hääpukua. 

UGH. Vaikenen.

Ps. Paitsi että vielä yksi miksi. Miksi en voinut vain todeta, että yksinkertainen kotelomekko on se minun juttuni? Tosin ehkä jos häitä vietetään kartanossa, niin sinne sopii paremmin "kunnon" hääpukukin. Mutta silti.

Pohdintaa häämekosta

Olen miettinyt, haluanko yhden vai kaksi häämekkoa? Mitään raskasta pönöttävää pukua en usko päälleni pukevan, vaan pikemminkin kevyen mekon. Siinä saisi olla jotain keijukaismaisen keveää (eikö olekin yllättävää?). Minulla ei ole selkeää käsitystä, mitä haluaisin. Mutta yllätyksekseni olen todennut, että taidan haluta lyhyen helman. Se voisi hyvinkin olla takaa pidempi, mutta edestä kuitenkin lyhyt. Vaikea kuvitella, että haluaisin raahata raskaita helmoja maata pitkin bileissämme. Se ei sopisi yhtään muuhun tunnelmaan. Eikä kumppari haaveisiini. ;)

mekko

Perhepiirissä pidettyihin kirkkohäihinkään en osaa kuvitella mitään "kunnon" pukua. Koska siinä hintakin todennäköisesti hyppäisi taas pilviin. Alunperin mietin pitsistä kotelomekkoa tai muuta tyylikästä kotelomekkoa kirkkoon ja jotain keveän hulmuavaa takapihajuhliin. Mutta hiljalleen alan kääntyä ajatukseen, että parasta olisi löytää yksi täydellinen mekko, jota voisin pitää kahtena päivänä! Lisäksi mekolle asettaisin kriteeriksi, että sitä voisi  mahdollisesti käyttää myös muissa juhlissa tulevaisuudessa.

Luulen haluavani vaalean mekon. Se, onko väri kerma, beige vai lumenvalkoinen, ei ole oleellista. Muutenkaan en ajatellut katsella mekkoa mistään hääosastolta tai hääpukuliikkeistä. Olen huomannut, että kun mihin tahansa liittää sanan "hää", hinta hyppää tuntuvasti. Juhlakampaus voi maksaa 50 euroa, mutta jos se on hääkampaus, niin 80 euroa. Juhlameikki on 30 euroa ja häämeikki 50 euroa. Juhlapuku on 150 euroa, hääpuku 1000 euroa.

mekko

Itseasiassa en ole asettanut itselleni mitään rajoitetta, mistä pukua en saisi löytää. Mies ilmoitti, ettei halua minun aivoituvan mistään henkkamaukan mekossa. Mutta jos satun löytämään täydellisen mekon sieltä, niin aion vain olla kertomatta hänelle, mistä mekko on peräisin. :D

Eniten toivon, ettei minun tarvitse tyytyä kompromissiin. Kyllä häämekko on aina häämekko ja sen toivoisin olevan täydellinen, enkä jotain sinnepäin. Monen muun asian suhteen olen sitä mieltä, että ei ole niin justiinsa. Mutta kyllä tytön pitää astua avioliiton satamaan juuri siinä mekossa, joka tuntuu yhtä oikealta kuin sulhanenkin. Toisaalta. Kyllähän pappi varmasti vihkii, vaikka astelisin alttarille collegehousuissa ja t-paidassa. Kaikki on niin suhteellista.