Lomalta palanneen tarmolla

Hups. Tässä tuli melko pitkä blogihiljaisuus. Syytän siitä lomaani ja ulkomaanmatkaa, jotka veivät huomiokykyni. Jos totta puhutaan, oli ennen lomaa aika poikki. En jaksanut ajatella edes häitä, vaikka se on ihana aihe. Nyt, kun sain vähän välimatkaa asioihin tuolla reissussa, niin häiden suunnittelukin maistuu taas paremmin.

Jonkun muun tutka olisi ulkomailla ollut täydessä valmiudessa kaiken mahdollisen häärekvisiitan ja muun suhteen, mutta minun tutkani värisi ainoastaan, kun kuljimme mieheni kanssa hääpukuliikkeen ohi. Liikkeen ikkunassa oli kaunis pitsinen hääpuku ja siinä vaiheessa piti kaivaa kameran esille. Onneksi liike oli kiinni, niin en voinut edes harkita siirtyväni sovittamaan. Toimituksen tuolta ulkomailta olisivat voineet olla vähän hankalat. :D

Pakko hehkuttaa, miten ihanaa on reissata mieheni kanssa. Hän nimittäin imuroi ennen matkaa läjän matkaoppaita ja sen jälkeen päättää matkamme kiinnostavimmat kohteet ja suunnittelee matkamme niiden pohjalta. Minä selaan oppaista sen, minkä ehdin ja esitän jotain, mitä voisin haluta nähdä ja hän mukauttaa sen suunnitelmiin. Me riitelemme reissussa todella vähän, sillä olemme oppineet välttämään pahimman suden kuopan: nälän.

Olemme monesti molemmat nälkäisiä, kun edellisestä ruokailusta tulee tarpeeksi pitkä aika ja sen jälkeen alamme etsiä kivaa ruokapaikkaa, jonka molemmat kelpuuttavat. Pahimmillaan tämä johtaa tunnin haahuiluun nälkäisenä ympäri kaupunkia. Ja se taas johtaa melko äkäisiin kommentteihin puolin ja toisin. Joten nykyään yritämme ennakoida nälän ajoissa ja alkaa etsiä ruokapaikkaa ennen kuin olemme nälkäkiukkuisia. Lisäksi tarvittaessa joustamme ja menemme ensimmäiseen vastaantulevaan ravintolaan tai kahvilaan. 

Oli ihana elää reissun ajan symbioottisesti. Miehelläni loma vielä jatkui ja minun lähtiessäni reissusta palattuamme töihin, hän ihmetteli, miten osaa olla päivän ilman minua? Näköjään ihan hyvin, mutta olihan se suloista kuulla, että viikon reissaamisenkin jälkeen, toinen olisi vielä jaksanut katsella naamaani.

Mutta palatakseni aiheeseen, olen siis palannut taas linjojen ääreen ja toivottavasti tämä hääsuunnittelukin taas pyörähtäisi toden teolla käyntiin, sillä meidän häihimme on enää reilut vuosi ja kuukausi. Hui! En voi kuin ihmetellä, mihin aika oikein katoaa?

Ideapihtari

Olen mietiskellyt inspiraatiota ja ideoiden jakoa tässä viimepäivinä. Nimenomaan hääideoiden jaksamista blogissa. Tuleeko teille koskaan sellainen olo, että vitsit, nyt keksin niin loistavan idean häihimme, että en oikeastaan haluakaan blogata siitä? Että se ei vahingossakaan ole monissa muissakin häissä nähtävissä tai toteutettuna?

Minulla on nyt hääblogiaikana kerran tullut tällainen fiilis. Ja se on ihan naurettavaa, koska olen melko varma, ettei kukaan muu haluaisi tätä ideaa totetuttaa, koska se on ehkä enemmänkin sellainen, joka aukeaa nimenomaan vain meidän häissämme oleville ystäville.

kuva

Lisäksi hääblogien tarkoitushan on jakaa inspiraatiota ja "höyrytä" hääjuttuja kollektiivisesti, jokainen omassa blogissaan, mutta kuitenkin melko yhteisöllisesti. Toki blogeissa pyörii myös niitä lukijoita, jotka eivät itse blogia pidä. Mutta näiden tarkoitus on olla isnpiraation ja ideoiden lähteitä siinä missä myös vertaistukipaikkoja.

Tulikin vähän sellainen nolo olo, että olenko nyt kunnon panttaaja ja pihtari, jos pidän jotain itselläni? Mikä sekin on aika typerää, sillä kysehän on ensinnäkin omasta blogistani ja toisekseen meidän häistämme. Ja kuitenkin loppujen lopuksi, mitä sillä on väliä, vaikka joku toteuttaisi saman idean häissään? Eihän se ole minulta pois.

Lopulta jäinkin siis pohtimaan, olenko näiden ajatusten kanssa aivan yksin, vai onko jollain muullakin pyörinyt jotain samankaltaisia tuumailuja mielessä?

Ja mikä oli se juttu, mitä olen miettinyt häihimme ja mikä aiheutti tämän ajatusketjun?  Tietovisa ohjelmanumerona. Koska tietovisat ovat osa historiaamme. :)  Tähän kirjoitettuna tajuan, että idea on niin kuolettavan tylsä, että ei tämä ollut pihtaamisen arvoinen. Mutta meidän häissämme se tulee olemaan meidän näköisemme ja niin meitä!

Me päätimme, koska päätämme ja pohdintaa anonyymiydestä

Ensi viikolla käymme katsomassa vielä yhden hääpaikan ja sen jälkeen teemme päätöksen, missä ja miten häämme vietämme. Onhan sekin jo hieno saavutus, että olemme rajanneet päätöksen teon tällaiseen vaiheeseen, että enää ei niinkään etsitä uusia paikkoja, vaan arvioidaan näiden tiedossa olevien ja jo katsastettujen hyviä/huonoja puolia. 

kuva

Oikeastaan olen kyllä nyt sen verran kolunnut tämän lähialueen hääpaikkavaihtoehtoja, että melkein pitäisi tehdä siitä jonkinlaista listaa varmaan muidenkin riemuksi, koska kieltämättä sai google laulaa pitkään ja hartaasti, kun tutki vaihtoehtoja. Varsinkin, kun tutki vaihtoehtoja, jotka eivät ole ne kaikista yleisimmät. 

Lähinnä pohdin, että kun tunnustan asuinpaikkakunnan, niin kuinka paljon anonyymiteetti kärsii? Mikä on aivan naurettavaa sinänsä. Tiedän, että näiden tähän astistenkin jorinoiden perusteella lähipiiri pystyy minut identifioimaan (vain sulhanen tietää tästä blogista) ja niin kauan kun en naamatauluani tänne täräytä, niin muuten on tuntemattomampien vaikea minua tunnistaa. Eihän muut kuin läheisimmät edes tiedä hääsuunnitelmistamme. Kihlaus on tietenkin julkista tietoa, mutta nykyään ihmiset menvät kihloihin ja häät tulevat pian/myöhemmin/joskus tai ei ikinä. Nykyään on niin normaalia mennä kihloihin ja odottaa sen jälkeen vaikkapa viisi vuotta avioitumista, että kukaan ei ole meiltä edes kysellyt häistä sen jälkeen, kun heti kihlautumisen jälkeen kuittasimme puheet "katsotaan sitten" toteamuksella.

Miten pääsinkin näin helposti asiasta kukkaruukkuun?

Mietityttääkö muita hääbloggaajia tuo tunnistettavuus? Toiset kirjoittavat selvästi nimellään ja kasvoillaan, toiset enemmän anonyymisti. Miten päädyitte tekemään tuon rajauksen? Tai onko se muuttunut bloggauksen aikana?