Please don´t stop the music

Me olemme ehkä siinä mielessä outoja lintuja häidemme suhteen, että meillä ei ole tulossa bändiä, DJ:tä, trubaduuria tai duo esiintymään häihimme. Me aiomme luottaa musiikin suhteen soittolistoihin. Tietenkin on mahdollista, että joku vieraista intoutuu esiintymään ja soittamaan jotain, mutta tämän varaan en ole laskemassa mitään.

Suurin syy livemusiikin puutteeseen on budjetti. Me emme halua käyttää yhteen päivään tolkuttomasti rahaa ja tämä on se kohta, missä säästämme. Uskon, että elävä musiikki loisi häihin omanlaisensa tunnelman, mutta jos me itse emme koe sitä niin merkittäväksi asiaksi, niin sitten se ei meidän häissä sitä ole. Odotan kyllä innolla jo läheiseni häitä meidän häidemme jälkeen, sillä siellä on luvassa livemusaa! Ja se sopii hänen tyyliinsä kuin nenä päähän.

kuva

Mutta tämän kilometrialustuksen jälkeen mennäänkin siihen aiheeseen: soittolistat. Olen alkanut kokoamaan soittolistoja hääpäivää varten ja tullut siihen tulokseen, että niitä pitää olla ainakin neljä erilaista. 

1. Ruokailun ajaksi instrumentaalista musiikkia. Tähän mennessä olen löytänyt paljon ihania piano, panhuilu ja kitara covereita.

2. Rennommalle oleskelulle ihania herkkiä biisejä sanojen kera. Ei kuitenkaan mitään voimakasta tai liian vahvaa, vaan sellaista sopivaa pumpulista lällynläätä. Muuten biisivalinnat eivät välttämättä liity mitenkään rakkauteen. Kyse on sopivasta tunnelmasta kappaleessa, joka luo sopivaa tunnelmaa meidän ympärillemme.

3. Ehkä muutamia valsseja, että saadaan hetki pyörähdellä arvookkaasti tanssilattialla

4. Loppuillaksi biisit, jotka saavat lantiot liikkeelle ja hymyt huulille sekä menojalan vipattamaan.

kuva

Ja voin kertoa, että kyllä näihinkin saa ihan kiitettävästi uppoamaan aikaa! Sen vuoksi koenkin, että on hyvä aloittaa jo nyt ja saada "pohja" valmiiksi. Sen jälkeen on helppo käydä lisäilemässä vielä mieleen tulevia yksittäisiä biisejä, sen sijaan, että tarvitsisi hääviikolla alkaa vaivata päätään muistelemalla kaikkia kivoja biisejä. Aion myös tarvittaessa kirjoittaa mihin tahansa lapun kulmaan hyviä biisejä ylös ja käydä lisäämässä ne myöhemmin listalle.

Minulla musiikki toimii kunnon aikakoneena, joka heittää minut hetkessä johonkin menneisyyden muistoon. Sen vuoksi häissämme tulee ehdottomasti olemaan musiikkia. Jonkun biisin aion ottaa sellaiseksi "tehokeinobiisiksi", jolla voin palata häämuistoihimme vuosiakin myöhemmin. Eli siis teemabiisi, joka soi päivän aikana useamman kerran. Vielä kun keksin, mikä se olisi.

Millaisia musiikkivalintoja teillä on häissänne? 

Tahtoo Viva la Vidan!

En voi sille mitään, olen aivan ihastunut tähän Coldplayn Viva la Vidan urkuversioon. Tahdon niiiiiiin paljon saada tämän meidän poistumismarssiksi. Nyt vain toivon sormet ja varpaat ristissä, että meille sattuu sellainen kanttori, joka hyväksyisi tämän marssiksi. Tämä olisi jotenkin ihanan erilainen ja herättäisi varmasti hilpeyttä myös vieraissamme.

Enää tarvitsee sitten päättää kahdesta vanhasta lempparista, että mikä olisi sisääntulomarssi? Olen aina kuvitellut, että se olisi tuo Prinsessa Ruusunen, joka on kulkenut meidän suvussa häämarssina mm. vanhempieni. Mutta sen jälkeen, kun vanhempani erosivat, niin en ole ollut enää yhtä varma. Toisaalta mietin, onko toinen suosikkini Trumpettisävelmä liian reipas sisääntulomarssi?

Aiemman postaukseni häämarsseista voi siis lukea täältä.  Voimme todeta minun mahtipontisesti todenneen, että nämä ovat ne THE marssit. Ja kappas vain, kuka täällä onkaan taas epäroimassa valinnan kynnyksellä ja muuttamassa mieltään?

Oikeastaan luulen tietäväni, mihin ratkaisuun tulen päätymään, jos kanttori on suopea, mutta ehkä en enää lähde julistamaan mitään.. :D

Ps. Kappas! Blogini on tullut 3,päivä huimaan 1-vuotiaan ikään! Muistaako joku, miten alunperin suunnittelimme pieniä puutarhahäitä kavereille ja kahvittelua vanhemmille? Onneksi suunnitelmat muuttuivat, koska meillä ei ole enää sitä pihaa... ;)

Bridezilla?

Olemme viimeaikoina pähkäilleet häidemme kutsukortteja. Päädyimme suunnittelemaan ne itse, kuten olenkin aiemmin tainnut kertoa. Noh, meidän ajatuksena oli, että laitamme kutsun toiselle puolelle jonkin kivan tekstin. Minun tehtäväksi jäi ehdottaa sopivia tekstejä.

Pohdin ja pähkäilin lähes aivoni solmuun. Sitten päässäni pälkähti! Olen suunnitellut laulavani miehelleni yhden biisin häissämme. Kyseessä on minulle erittäin tärkeä kappale ja tuntuu kuin se kertoisi minun/meidän elämästämme minun näkökulmastani. Niinpä keksin näyttää miehelleni biisin yhdestä säkeistöstä lyhyttä lainausta. Sehän nivoisi täydellisesti yllätysnumeroni kortin kanssa yhteen. 

Mies vilkaisi tekstiä ja totesi sitten: "Eikö tuo ole vähän synkkä?"

kuva

ARGH!! Siinä oli sitten bridezilla-kohtaus lähellä. Tietenkin loukkaannuin miehen sanoista ja koska hän ei tiennyt suunnitelmistani mitään, niin hän loukkaantui siitä, että heti kun hän kertoo mielipiteensä johonkin, niin minä loukkaannun.

Koska en suostunut tuosta tylyttävästä kommentista huolimatta vielä luopumaan ajatuksesta laulaa häissämme, en suostunut kertomaan miehelle täysin rehellisesti, mistä kenkäpuristi. Aloin ripustaa pyykkejä kuivumaan ja räpyttelin ahkerasti kyyneliä silmistäni. Minua harmitti niin valtavan paljon. Mies halusi tietää, miksi minä itken. Hän ei luonnollisestikaan tajunnut, missä kohtaan mentiin metsään. Lopulta sopersin, että se biisi on minulle todella tärkeä ja sen vuoksi pahoitin mieleni hänen sanoistaan.

Lopputuloksena mies yritti kovasti sanoa, että laitetaan vain se teksti korttiin, mutta jääräpäänä en enää suostunut. Koin, että se juna meni jo.

Nyt meillä on aivan erilainen kutsukortin toinen puoli.

Ja minulla on kiisi, haluanko sittenkään laulaa häissämme. Tästä suunnitelmasta tietää vain kaasoni (ellei äitini ole taas salaa eksynyt blogiini), sillä olen varannut mahdollisuuden jänistää viimetipassa antamalla merkin kaasolle, että hän tiputtaa ohjelmanumeron omasta listastaan. Mutta suurin kysymys on, että haluanko enää esittää tuota kappaletta. Olen laulanut sitä päässäni silloin tällöin jo puolen vuoden ajan. Fiilistellyt, miten haluan laulaa sen koko sydämestäni miehelleni.

Jonka mielestä kappale on synkkä.

Voihan hevon huttu. Sanonpa vain, että olisi pitänyt olla vähemmän neropatti ja jättää tuo kappale rauhaan hääpäivään asti, niin en olisi voinut kuulla miehen mielipidettä etukäteen.

Tottakai mies hääpäivänä varmasti ihastuisi lauluuni ja kehuisi sitä jälkeenpäin. Ei varmasti edes muistaisi, että olen näyttänyt sanoitusta aiemmin. Mutta kun minä muistan hänen ensireaktioinsa.

Tottakai voisin myös vaihtaa kappaletta, mutta tuntuuko se samalta?

Kunnon bridezillakamaa siis ollaan.

Häämusiikki-illan jälkeisiä ajatuksia

Seurakunnassamme oli hiljattain häämusiikki-ilta ja lähdin sinne aivan innoissani. Luvassa oli perinteisiä häämarsseja ja jännitin, kuulisinko livenä myös meille ajattelemani marssit.

Ja noh. Kuulin. Mutta itkuhan siinä meinasi päästä, eikä suinkaan liikutuksesta. Prinsessa Ruusunen oli soitettu sellaisena pikakelauksena, että jos morsiamena joutuisin sen tahtiin asteelemaan alttarille, niin perille päästyäni puuskuttaisin ja olisin pyörtymispisteessä. 

Trumpettisävelmä taas oli niin laimea versio, että kaikki se, mistä marssista pidän (pirskahtelevuus, mahtipontisuus, "pilke silmäkulmassa") jäivät saavuttamatta. Jäljelle jäi vain marssi, joka lopulta aivan lopussa löysi itseensä jotain virtaa, mutta eihän kukaan enää häissä olisi niitä viimeisiä säveliä kuulemassa. 

Jäinkin illan jälkeen miettimään, että haluanko todella nämä marssit itselleni? Osaan jokaisen sävelen marsseista ja jos kanttori soittaa ne väärin tai ei niin kuin kuuluisi (modernisoidusti), niin tämä bridezilla repii hääpukunsa (no en nyt ehkä oikeasti). Mieheni vakuutti, että hääpäivänä olen niin jännittynyt, että en edes tajua, mikä marssi taustalla soi. En välttämättä tajuakaan, mutta mitä jos tajuan? Eihän juosten kustu häämarssi nyt meidän avioliittoa tai hääpäivää pilaa, mutta kyllä siitä saattaa jäädä hieman haikean paha mieli, kun on niitä marsseja jo kymmenisen vuotta kuunnellut ja haaveillut omasta hääpäivästä. 

Harkitsen myös puoli vakavissani vaihtavani marssit sellaisiksi, jotka eivät ole itselleni niin tärkeitä ja joita en osaa ulkoa. Jotka ovat marsseja muiden joukossa, enkä enää hetken päästä edes muista, mikä marssi oli kyseessä. Ei jäisi kaivelemaan, jos versio on aivan hirveä. Ei se herättäisi mitään pakahduttavaa ihastumisen tunnetta, mutta ei myöskään karvasta pettymystä. 

Soittivatkohan kanttorit tahallaan niin kummallisia versioita, että hääparit valitsisivat jotain muita marsseja, eivätkä he joutuisi soittamaan jokaisena kesälauantaina moneen otteeseen samoja biisejä? 

Luulen, että teen marssipäätökset lopulta vasta tavattuani kanttorint ja arvioituani, vaikuttaako hän osaavalta ihmiseltä (ja motivoituneelta) vai ei. Tiedän, että tämä on nyt näitä mitättömän kokoisia murheita, mutta kyllä minulle jäi jotenkin ikävä maku suuhun koko illasta. Äitini lohdutti, että aina voin palkata ammattisoittajat vetämään sellolla ja pianolla  " A Thousand Years" -biisin kirkkoon. Laitoin sen tähänkin hermojenlepuutusbiisiksi.

Häämarssit

Kaiken sen keskellä, että monet asiat ovat meidän häissä vielä "ei tiedetä" -osastoa, on mukavaa, että edes muutamat asiat ovat päätettyjä. Olen siis jo vuosia tiennyt, mitkä häämarssit haluan, kun menen joskus naimisiin. Miehelle marssit ovat onneksi aika yksi ja sama, niin ei tarvinnut käydä suuria kompromissikeskusteluja, vaan hyväksyi ne tuosta noin vain. Tosin en usko, että hän muistaisi kysyttäessä, että mitkä marssit meillä tulee olemaan. :D

Päätin varmaan jo lapsena, että toinen häämarssi häissäni tulee olemaan perinteinen Prinsessa Ruusunen. Ja nimenomaan sisätulomarssina. Oikeasti, meinaa alkaa itekä aina, kun kuulen tämän marssin. Se vain jotenkin ravisuttaa minua.

Kylmät väreet menivät jälleen, kun kuuntelin tämän ennen kuin laitoin tähän postaukseen. Ja silmäkulmat kostuivat. Käsittämätöntä, olen kuullut tämän monen monta kertaa elämäni aikana, mutta en vain voi liikutusreaktiolle mitään. On ihan super järkevää laittaa sisääntulomarssiksi omiin häihin sellainen marssi, joka saa niiskuttamaan jopa silloin, kun on yksin kotona ja datailee keittiönpöydän äärellä. Ei varmasti yhtään itketä sitten hääpäivänä. Okei, todennäköisesti jännitän silloin niin paljon, että en oikeasti tajua mistään mitään, enkä osaa edes alkaa parkua marssin alkaessa soida. Näin ollen on tärkeää kyynelehtiä ennakkoon!

Toinen marssivalinta ei ollut mikään "jo lapsena tiesin" valinta. Sitä itseasiassa aloin joskus vuosia sitten metsästämään kuuntelemalla marsseja läpi. Niistä mikään ei herättänyt mitään fiilistä. Kunnes kuulin Hakanpään Trumpettisävelmän. 

Se on ihanan iloinen! Sellainen "hei, me just mentiin naimisiin"! Pirskahteleva, energinen, iloinen ja positiivinen. Oikeastaan tämän kohdalla haluaisin hääkirkkomme käytävän olevan pidempi, että saisin fiilistellä tätä musiikkia ja aviomiestä käsipuolessa pidempäänkin. Mutta koska todennäköisesti en pysty kuulemaan koko marssia, on hyvä luukuttaa tätäkin tarpeeksi usein ennen häitä. ;)

Nyt sitten pelkään sydän kurkussa kaikki tulevat häät, että valitseeko joku muukin hääpari täysin samat häämarssit itselleen. Nämä kun eivät ole mitenkään harvinaisimmasta päästä, niin se on jopa todnennäköistä. Ja sitten yritän päättää, miten elän sen faktan kanssa. Tosin luulen, että nämä marssit meille tulisivat siitä huolimatta, mutta vaikea määritellä etukäteen, miten hullu bridezilla siinä vaiheessa sisimmästäni kuoriutuisi. Jääkäämme odottamaan!