Se yksi ja ainoa

Tiedättehän. Meidän piti mennä vain katselemaan sormuksia. Eräänä lämpimänä syksyisenä lauantai-päivänä. Silloin myös teimme niin: ainoastaan kävimme katsomassa sormuksia. Sovittelin vaikka minkälaisia, tosin vain kahdessa liikkeessä, mutta kuitenkin. Enköhän saanut varmuuden siitä, mitä haluan ja haen. Toisin kuin kihlasormuksen kohdalla. Toisessa liikkeessä oli vähän laiskaa palvelua ja vaikka sanoin, että en halua massiivista sormusta, niin minulle tarjottiin vain sellaisia sovitettavaksi. Toisessa liikkeessä oli ihana palvelu: myyjä tuki omaa ajatteluani ihanasti, vaikka tarjosi myös muita mahdollisuuksia. Kun hän kuitenkin huomasi, että linjani oli pitävä, hän todella teki parhaansa löytääkseen minulle täydellisen sormuksen.

Tuosta toisesta liikkeestä (joka muuten ei ollut ketjuliike, kuten laiskanmyyjän-liike) löytyikin yksi aika ihana, mutta ainoastaan keltakultaisena. Avulias myyjä lupasi, että voi koittaa tilata minulle sormuksen valkokultaisena sovitettavaksi. Seuraavana tiistaina minulle tulikin viesti, että sormus on nyt sovitettavissa. Ja minähän menin. Ehkä olin jo sisäisesti päättänyt, että tässä se on. Koska sellainen fiilis minulla oli, kun laitoin sormuksen sormeeni, että siihen se kuuluu. 

Me olimme jo sovittelukierros-viikonloppuna keskustelleet, että sormus ostetaan vasta myöhemmin. Olin ehdottanut miehelleni, että maksaisimme sen puoliksi, koska minullehan se tulee. Mutta ei. Minun miehinen mieheni totesi, että miehen tehtävä on maksaa sormus - mutta mielellään vasta loppu vuodesta. Mutta niin vain siinä sormusta mallaillessani (sitä oli tilattu kahdessa koossa, että varmasti saisin sovittaa oikean kokoista) mies sitten totesi, että jos olen varma päätöksestäni, niin samahan sormus on ottaa nyt. Leukani loksahtivat lähes sijoiltaan ällistyksestä. Yritin mumista (myyjän katseen alla), että eikös me sovittu, että vasta myöhemmin. Myyjä sitten kiirehti vakuuttamaan, että voi kyllä antaa meille hyvän tarjouksen, jos nyt otamme sormuksen. Mieheni toisti kysymyksen: olenko varma, että haluan tämän sormuksen. Jahkailtuani hetken vastasin, että kyllä. Olen varma. 

Ja niin me teimme kaupat.

En tiedä olenko täysin toipunut ällistyksestäni vieläkään. Sormus on nyt majaillut miehen hoiteissa jo tovin (etten koko ajan olisi ihastelemassa sitä), mutta eilen kysyin vienosti, jos saisin edes kuvata sen tänne blogiin. Lupa heltisi ja kuvailin sormuksen. Pysyin kuitenkin vahvana, enkä kokeillut sitä sormeen. 

Vaan kun tytöllä on hääpuku ja vihkisormus, niin tämä todella alkaa tuntua häiltä! 

Yksien juhlittujen häiden jälkeen

Olin eilen juhlimassa läheiseni häitä. Häät olivat juuri niin tunnelmalliset ja rennot kuin tältä pariskunnalta saattoikin odottaa. Vieraskin siellä viihtyi oikein hyvin. Mutta tottakai omiakin häitä suunnittelevana ihmisenä tein huomioita asioiden sujuvuudesta ja siitä, mitä täytyy miettiä omien häiden kohdalla. Seuraavaksi havaintojani (ja huomiona itselleni, palaa tähän listaan, kun se on ajankohtaista!!).

1. Kyllä istumajärjestykselle. Aiemmin olen vähän ollut kiikun kaakun sen suhteen, että juu vai ei, sillä haluaisin, että ne, jotka haluavat istua vierekkäin, voisivat istua vierekkäin. Mutta kun jokainen istuu mihin sattuu, niin lopulta väliin jää hassuja rakoja ja viimeiset tilaan tulevat joutuvat istumaan niille paikoille, mitä on enää jäljellä. Ei niinkään siihen seurueeseen, johon haluais. Minut on joskus pistetty häissä istumaan pöytäseurueeseen, josta en tuntenut ketään ja sen jälkeen liputin sen puolesta, että ei järjestystä. Nyt liputan sen puolesta, että täytyy tehdä sellainen istumajärjestys, jossa uskoisin jokaisen vieraan viihtyvän. Eli että jokaisella olisi mahdollisuuksian mukaan tuttuja ihmisiä ympärillä. Vaatii enemmän minulta, mutta jospa tämä olisi sitten se kultainen keskitie. 

2. Kuvasin eiliset häät ja olin myös vieras. Todella hankala yhdistelmä, sillä minun piti pomppia pitkin päivää kuvaamaan, enkä sen vuoksi pystynyt esimerkiksi kunnolla kuuntelemaan papin puhetta tai joitain ohjelmanumeroita. Lisäksi minun piti koko ajan kärppänä seurata ympärilleni ja yrittää arvioida, olenko ottanut jokaisesta juhlavieraasta ainakin yhden kuvan? Aiemmin olin sitä mieltä, että veljeni voisi kuvata häämme - en ole enää. Pitää alkaa katsella kuvaajia, joko ammattilaista tai sitten hyvää harrastelijaa, mutta ketään vierastamme en halua nakittaa kuvaajaksi. Ei sillä, en minä eilen pistänyt pahakseni, että saatoin auttaa hääparia kuvien kanssa.

3. Rasioita olisi hyvä ottaa mukaan, sillä jos haluaa pitopalvelulta ottaa jotain kotiin viemisiksi mukaan, niin ne pitää kuljettaa jollakin. 

4. Viinitonkat pöydällä jonkin korokkeen päälle ja hanojen alle jotain suojaamaan pöytää. Punaviinit lattialla on aika työlästä siivota.

5. Jos juhlapaikalla ei voi yöpyä, monet tulevat omilla autoilla, jolloin viiniä kuluu odotettua vähemmän. Meidän hääpaikallemme voi osaa vieraista majoittua ja kävelymatkan päähän myös, mutta varmasti jotkut haluavat myös ajaa yöksi kotiin. Pitääkin kysellä eilisten häiden morsiamelta, paljonko heillä lopulta kului viiniä, sillä häät olivat aika samankokoiset kuin omamme tulevat olemaan.

6. Luonnonkukat näyttävät koristuksena upeilta. Hääkimppuna oli kielokimppu ja en voinut kuin huokailla sen kauneudelle. Jos meidän häämme olisivat kesän alussa, ottaisin aivan varmasti kielokimpun. 

Että tällaisia mietteitä. Muuten en olekaan ehtinyt häitämme viimeaikoina juurikaan miettimään, kun on niin kiirettä pitänyt. Tosin kun kävin koruliikkeessä ostamassa yhden lahjan, niin samalla sovitun ajattelemaani vihkisormusta ja se oli aikalailla juuri sitä, mitä haluan! Jonkun mielestä se olisi aivan liian mitätön vihkisormukseksi, mutta omapa on sormeni - ja sormukseni. ;) En kylläkään vielä ostanut sitä, mutta ehkäpä jossain vaiheessa hoidan edes tämän yhden asian kuntoon?

One ring to rule them all

Olen ehkä siitä poikkeuksellinen morsian, että minulle sormus ei ole niin tärkeä asia häihin liittyen. Tietenkin haluan sormuksen, mutta sen ei tarvitse olla kallis, isolla timantilla tai todella näyttävä. Tiedostan kyllä, että sormus tulee keikkumaan sormessani loppuelämäni, eli siitä olisi hyvä pitää. Mutta oikeastaan päätin jo kihlasormusta valitessani, millaisen vihkisormuksen haluan. Ohuen valkokultaisen rivisormuksen. 

Minulla on pienet kädet ja ohuet sormet (sormuskoko nimettömässä on 15,5 ja sekin tuntuu väljältä sormessa), eli en edes voisi valita mitään massiivista sormusta. Jos siis haluan taivuttaa nimettömän niveliä tulevaisuudessakin. Kihlasormuksenihan on tällainen, joten siihen sopii nimenomaan rivisormus.

 kuva

Olenkin harkinnut, että ostaisin vihkisormuksenkin Kultajousesta. Ainakin viimeksi sain liikkeestä erinomaista palvelua. Tosin paljonhan riippuu, missä liikkeessä asioi. Kaupunkimme toisessa liikkeessä palvelu on sellaista, että siellä ei tee mieli käydä. Kultajousen sormukset ovat kohtuuhintaisia ja minä en siis niinkään välitä, miten isoja timantteja sormuksessa on.

kuva

Tietenkin sormusta pitää sovittaa, sillä monesti sormus, jota on saattanut katsoa netistä, ei olekaan luonnossa yhtään sellainen kuin olin ajatellut. Nyt minulla on kiikarissa nämä sormukset. Kuvissa niissä ei ole juuri mitään eroa, mutta livenä eroavaisuudet voivat paljastua. Kuitenkin varsinkin tuon ylemmän sormuksen hinta (229e) houkuttelisi. 

Hinta on oikeasti merkittävä tekijä sormusostoksilla, kun yritämme pitää häidemme budjetin kohtuuden rajoissa. Sormukseen on niin helppo upottaa tuhat euroa (vähintään) ja se taas nostaa budjettia heittämällä reilusti ylöspäin. Voisinkin lähiaikoina postailla meidän alustavaa hääbudjettiamme. Uskoakseni moniin muihin verrattuna olemme liikkeellä aika pienellä budjetilla.

Kihlasormus

Ajattelin esitellä teillä kihlasormukseni, että tiedetään, miltä pohjalta vaahtoa, kun jossain vaiheessa alan pohtia vihkisormusta. Olen pitänyt kihlasormusta sormessani jo hyvän aikaa ja yhä edelleen se on mielestäni maailman kaunein sormus. Se ei ole prameileva, eikä pröystäilevä, vaan minulle maailman ihanin sormus. Tällä hetkellä. Toivon löytäväni vihkisormuksen, josta tulee samanlainen fiilis. 

Kaiken kaikkiaan kihlasormuksen valinta meni kohtuu kivuttomasti. Lähdimme vain kiertämään liikkeitä ja puolitoista tuntia myöhemmin olin löytänyt sormukseni. Siinä ei kyllä alunperin mielikuvissani ollut timantteja ja olin ajatellut keltakultaista, mutta onneksi yhdessä liikkeessä myyjä oli taitava. Kun ne sileät keltakultaiset eivät miellyttäneet kuitenkaan, hän alkoi esitellä myös sellaisia, joissa on kiviä. Ja lopulta tämä samainen sormus keltakultaisena puhutteli minua. Mutta. Siinä tuo timanttirivistö oli upotettu valkokultaan ja yksittäinen timantti keltakultaan. En halua sotkea sormuksessa kahta eri kultaa, joten kysyin valkokultaista versiota. Seurauksena oli, että jäin vain tuijottamaan sormusta ihastuneena. Pidän siitä, että sormukset ovat upotettuja, enkä jää vaatteisiini, hiuksiini tai huiveihini sormuksesta kiinni. 

Sormus ei ole lähimainkaan uniikki, mutta se on minulle ainutlaatuinen ja tärkeä.