Happy Ending: The Veil Edition

Olen aivan naurettavan onnellinen. Kuuntelin intuitiotani ja kuuntelin teidän näkökulmianne ja tein sen: ostin hunnun! Muutaman päivän asiaa mietiskelin, vääntelin ja kääntelin. Kyseessä oli kuitenkin summa, jota en voinut käyttää aivan olkaa kohauttamalla. 

Joten hunnun kanssa kävin läpi henkilökohtaisen hääbudjettini. En siis missään nimessä pistä miestäni maksamaan senttiäkään minun kuluistani (kengät, puku, alusvaatteet, kakkosmekko, kaunistautuminen jne). Henkilökohtainen budjetti oli ainoa, mistä pystyisin viilaamaan ilman, että tarvitsee koskea meidän yhteiseen isompaan budjettiin. Isompaan budjettiin en ollut valmis koskemaan hunnun vuoksi.

Mietin, mikä tekee minulle tunteen, että olen morsian. Ja totesin, että huntu on siinä isossa osassa. En olisi uskonut, miten paljon se vaikutti minuun emotionaalisesti. Mutta kun sain hunnun sovittaessa päähäni, tuli minulle jotenkin hyvä ja kokonainen olo. Kokonainen morsian. Joka olisi voinut parit liikutuksen kyyneleetkin tirauttaa sen tunteen vuoksi (edes hääpuvun valinta ei aiheuttanut sellaista tunnereaktiota).

Joten. Vaihdoin kasvohoidon ja ripsien pidennykset huntuun. Pohdin, että tuuheutta ripsiin saa myös kertakäyttöisillä ripsitupsuilla, jos koen meikin muuten liian valjuksi. Toisaalta, minua mietitytti alusta alkaen, ovatko ripsienpidennykset oikein oma juttuni. Minulla ei siis ole koskaan sellaisia ollut. Varmasti ne olisivat olleet kivat (jos en olisi esim. allerginen liimalle, kuten äitini, ja jos oppisin olemaan hieromatta silmiäni), mutta eivät ne minulle tee sitä oikeanlaista tunnetta. 

Samoin mietin, että vaikka kasvohoito olisi ollut ihana, niin todellisuudessa suurempi merkitys on säännöllisellä kasvojen kotihoidolla kuin yksittäisellä hoitokerralla. Katsotaan, jos jostain saisin myöhemmin nipistettyä eurot kasvohoitoon, mutta ainakin tällä erää parannan vielä entisestään kotihoidon laatua ja intensiteettiä. Kuorinnasta ja naamioista ei luisteta.

Joten kyllä, pitsi-ihanuus on nyt minun ja en vain voisi olla onnellisempi tästä asiasta. Moni kyllä minulle vähän pyöritteli silmiään, kun mietin hunnun ostamista ("Ethän käytä sitä kuin puoli tuntia"), mutta onneksi rakkaimmat ystävät kannustivat ottamaan hunnun, jos se on minulle tärkeä. 

Ja niinhän minä tein. Saattoi siinä hääpukuliikkeen myyjää jälkeenpäin naurattaa, kun ryntäsin töiden jälkeen liikkeeseen ja selitin hätäisesti: "Onko teillä vielä sitä kolmemetristä pitsihuntua?" Haluamaani huntua oli vain yksi kappale ja todellakin olin kusisukassa, että asiaa pähkiessäni, joku fiksumpi morsian on ehtinyt ennen minua.  

Ja kun huntu löytyi totesin: "HUH! Ei ole enää, se lähtee minun mukaani!". Sitten vain vilkkaasti kassalle ja huntu pakettiin. Noin kolme minuttia liikkeeseen astumisen jälkeen tämä neiti lähti tyytyväisenä kotiin huntu kainalossa. 

HAPPY ENDING

Kolme metriä pitsiä

Tiedättekö, tämä häiden järjestely saa pienen ihmisen päässä tapahtumaan kainennäköistä kriiseilyä. Ihan pikkuruisista ja jopa typeristä asioista. Enimmäkseen omalla kohdallani nämä koskevat päätöksen tekoa. Olen hemmetin huono välillä tekemään päätöksiä ja jahkailen minkä ehdin. Välillä taas yllätän itseni tekemällä päätöksiä täysin spontaanisti ja intuitiivisesti.

Nyt mennään vähän siltä ja väliltä. Sydän sanoo "jooo!!" ja järki huutaa "EI!".

Mistä on kysymys? No siitä hunnusta. Tähän voisi laittaa sellaisen kivan kirosanalitanian perään. Miten ihminen voi kehittää näin järkyttävän kriisin hunnusta? Ja aiheuttaa koko aiheesta päänsäryn kaikille läheisilleen.

kuva

En edes jaksa linkata kaikkia huntu aiheisia postauksia blogistani. Jos kuitenkin kiinnostaa, kurkatkaa kategoria "häätyyli" -johon tämänkin postauksen aion tägätä. Mutta pieni kertaus. En ole osannut päättää haluanko hunnun vai en. Olin alunperin sitä mieltä, että joo. Tai ihan alunperin halusin hunnun. Sitten perhedyin hintoihin ja näin tähtiä ja kuoppasin haaveet. Sitten ne virisivät uudelleen. Sitten en tiennyt mitä haluan. 

Sen jälkeen keksin, että käyn katsomassa vuokrattavia huntuja. Saisin nähdä, että miltä huntu näyttäisi puvun kanssa ja voisin sitten tehdä päätöksen. Vuokraus ei myöskään ole niin tyyristä. Eikö kuulosta ihan loistavalta ajatukselta? Niin minustakin.

Joten kävin tässä hiljattain katselemassa huntuja. Liikkeessä oli todella suppea tarjota haaveilemiani pitkiä pitsihuntuja. Ajattelin, että nilkkapituinen olisi paras. No sovitin sitten yhtä, joka oli katedraalimittainen. Ja voi että se oli kaunis! Ihanan pehmoista materiaalia ja reunat kauniilla pitsillä koristelltu (ohuempi pitsireunus kuin näissä kuvissa). Kokonaisuus sopi pukuuni ihanasti. 

Kokeilin vielä toista huntua, mutta sen materiaali oli paljon kovempi ja en pitänyt kaksikerroksisuudesta tippaakaan. Pitsikään ei säväyttänyt samalla tavalla. No tässä vaiheessa työntekijä selitti, että tavallisiin huntuihin voi myös lisätä pitsiä reunoihin. Ja minulla alkoi kilkattaa hälytyskellot päässä ja kovaa. Kysyin, että niin, olikos nämä niitä vuokrahuntuja?

Työntekijä kävi kysymässä omistajalta (? tai kokeeneemmalta työntekijältä), joka kertoi, että se kovan materiaalin huntu on vuokrattavissa, mutta pitkä pehmoinen ei. Kysyin varovasti sitten toisen hunnun hintaa ja päästiin kolminumeroiseen summaan.

Tässä kohdassa päässäni kävi se ruma v-alkuinen sana. Kyllä harmitti. Mutta oma moka. En sanonut selvästi liikkeeseen tullessa, että vain vuokrahuntuja. Eikä uusi työntekijä osannut kysyä. Minä oletin, että kun varasin ajan liikkeeseen ja kerroin ajatuksistani, niin ne olisi merkattu johonkin ylös. Typerä minä.

kuva

Lopputuloksena sitten kerroin jääväni miettimään huntua ja lähdin kotiin. Manailin mielessäni omaa törppöyttäni koko kotimatkan. Ja vielä kotonakin. Ja äidilleni. Harmittelin myös sitä, ettei työntekijä kysynyt olenko ostamassa vai vuokraamassa. Tosin tämä ei itsekään tiennyt, mitkä olivat vuokrattavia ja mitkä eivät. 

Olen hurmaantunut huntuun, joka maksaa kiitettävästi. Olen hullaantunut huntuun, joka on epäkäytännöllisesti kolme metriä pitkä. Miten meni noin niin kuin omasta mielestä?

Minulle kyllä tarjottiin mahdollisuutta myös tilata lyhyempi huntu, mutta se tuntuu liian arpapeliltä. Kuvan perusteella ostaa huntu. Jos se sitten ei olekaan hyvä?

Olemme siis tilanteessa, jossa sydämeni ja sisäinen morsiameni huuta, että haluan käyttää huntua, kun astelen elämäni toivottavasti ensimmäisen ja viimeisen kerran avioon. Huntu on kaunis, se täydentää kokonaisuuden ja se on vain upea. Järki sanoo, että niin iso rahasumma vain siitä, että pidän huntua ehkä tunnin koko päivän aikana. Ja että haloo, kolme metrinen huntu?!

Toisaalta sydän kuiskuttaa, että varmasti saisin hunnun myytyä, kun pistää järkevän hinnan ja sillä saisin osan huntukustannuksesta katettua. Sydän vihjailee, miten kivalta huntu näyttäisi kuvissa. Kaasonikin näytti vihreää valoa hunnulle. Samoin äitini. Lisäksi pohdin, että olen valmis maksamaan suunnilleen saman hinnan kasvohoidosta. Miksi en hunnusta? 

Mutta kyllä täällä taas ollaan pyörällä päästään.

Ja sulhohan on hunnusta sitä mieltä, että se on vain rätti päässä. Eli hänen kanssaan en tästä asiasta aio sanallakaan keskulua. Kriiseilen ihan keskenäni.

Kakkosmekko

Niinhän siinä nyt kävi, että hankin itselleni varalta vaihtomekon illaksi. Pohdiskelin tätä ajatusta jo tammikuussa. Minullahan on siis aivan ihana hääpuku tuolle päivälle. Voi olla, että haluan juhlia siinä koko päivän ja illan. Mutta haluan varautua siihen, että haluankin joskus puolen yön tietämillä vaihtaa kevyempää ja rennompaa päälle. Meillähän yöpalana on suunnitteilla mm. makkaranpaistoa, joten en ehkä halua savustaa tuota varsinaista hääpukuani. Lisäksi meillä tulee lämpenemään sauna illan pimetessä ja jos saan päähäni, että lähtisin saunomaan (ja tuhoaisin meikkini ja kampauksen.. tosin ei niitä muutenkaan voi yöksi jättää), niin sen jälkeen ei varmasti tekisi mieli enää laittaa hääpukua päälle. Joten jotain rennompaa piti löytää vaihtoehdoksi!

Ajatuksenani on, että jos tämä mekko nyt jää hääpäivänä käyttämättä, niin pistän sen sitten häiden jälkeisenä päivänä ylleni.

Mekko on ihana. Se ei ollut todellakaan kallis ja kyllä, se on ihan perus H&M. Kun pohdin tuota kakkosmekko asiaa aiemmin, minulle kommentointiin, että jos hankin rennon kakkosmekon, niin en erotu enää vieraista ja että vierailta saattaisi unohtua kuka on morsian. Minua ei tällainen pelota yhtään. Eiköhän jokainen muista kenen häissä ollaan. Olen ollut häissä, joissa morsiamella oli valkoinen kotelomekko hääpukuna ja kenellekään ei kyllä jäänyt selväksi kuka on morsian. Hänen onnellinen hymynsä ja hellät katseet sulhaseen eivät jättäneet epäilyksen varaa. Sen jälkeen harkitsin itsekin lyhyttä ja yksinkertaista pukua, mutta lopulta päätin, että hääpuku on kuitenkin once in a lifetime juttu, johon haluan satsata.

Perusteluna tällaiselle simppeille kakksomekolle on, että haluan tuossa vaiheessa päivää mennä jo mukavuus edellä. Meidän on tarkoitus muutenkin järjestää rennot häät, eikä mitään pönötyspirskeitä. Tiedän, että monien häissä ei varmasti ole sauna kuumana tai kesäkeittössä tarkoitus laittaa yöpalaa, mutta ei se mitään. Me olemme aiemminkin olleet tällaisissa häissä ja toteutus oli ihana. Vieraatkin vaihtoivat rennompaa päälle yön pimetessä, tanssittiin rannalla spotify-musan tahtiin ja paistettiin lettuja. 

Eli jokainen tyylillään. Ehdottomasti olen sitä mieltä, että jos morsian kokee jäävänsä valjuksi liian arkisessa mekossa, niin ei missään nimessä kannata laittaa sellaista päälle. Mutta minulta sellainen ratkaisu ei lopulta tuntunut. Pohdiskelin tätä kyllä hyvän aikaa (ja melkein sain kriisin aikaiseksi). 

Mekko on rento, siinä on rakastamaani pitsiä ja se on kevyesti vartalonmyötäinen, mutta ei tiukka. Pituus on passeli, hihat lämmittävät, kun yö viilenee ja voin jo kuvitella, miten tarvittaessa heitän vaikka nahkatakin vielä niskaan, kun hiippailen juhlapaikkamme pihalla, katselen ulkoroihuja, tähtitaivasta ja olen mielettömän onnellinen. 

Mietin myös, että tällaiselle vaalealle pitsimekolle minulla on myös jatkokäyttöä. Valkoiselle juhlamekolle sen sijaan tuskin olisi. Olkoon tämä nyt yksi pieni turhakehankinta hääpäivään, annan sen itselleni anteeksi. :D

More is more, vai miten se nyt meni?

Olen kiertänyt maanisesti koruliikkeitä ja verkkosivustoja viime viikkoina, koska helmikuun to do-listalla on "metsästä korut". Käytännössä etsinnän alla on siis ollut korvakorut, koska en usko haluavani ranne- tai kaulakorua. Sormukset ja korvakorut olkoon ainoat koruni. Niin ja hiuskoru. Jos sellaisen löydän.

Kuitenkin korvakorujen suhteen minulla on ollut jonkinlaista ajausta: roikkuvat, jollain jujulla ja sisältäen helmiä. Hopeiset yksityiskohda, että ne sopivat sormuksiini. Hinnan suhteen kipuraja oli 100 euroa. Ajattelin, että jos löydän laadukkaat korvakorut sellaisina, joista pidän, niin olen valmis maksamaan. Jäisihän korviksista myös ihana muisto.

Olen käynyt siis ihan kunnon koruliikkeissä, rihkamaliikkeissä, selannut kaikki mahdolliset Kalevala korut ja ollut jo aivan epätoivon partaalla. Lopulta sitten ihastuin Glitterin korvakoruihin, joista pidin. Kävin niitä hiplaamassa pari kertaa, otin kuvat ja lähetin makutuomareilleni arvioitavaksi. Ja lopulta neljännellä kerralla liikkeeseen astuessa ostin korut omiksi.

Ai miksi? Koska kun kysyin mieheltä, että pitäisikö minun ostaa korut vai ei, hän kysyi, paljonko ne maksavat? Tunnustin että suunnilleen kympin.  Sulhon vastaus oli:"KYMPIN? Miksi et jo ostanut niitä?" 

En halunnut ostaa edes kymmenen euron korvakoruja, jos ei koe, että ne voisivat olla the korvakorut. Kuitenkin kun jäin niitä niin monesti ihastelemaan, päätin, että voihan niitä kokeilla. En ole vielä päässyt kokeilemaan puvun kanssa, mutta kyllä ovat omaan silmään kauniit! Tuo putoava muoto erityisesti viehättää, se tulee hyvin esille, kun hiukseni tulevat olemaan kiinni. Lisäksi korvakorujen kevyt blingi ja helmet toistavat kauniisti pukuni yksityiskohtia. 

Mietin hetken, ovatko nämä korvakorut liian näyttävät, kun pukukin on näyttävä. Mutta sitten taas pohdin toisesta näkökulmasta, että jos puku on näyttävä ja korut valjut, niin lopputulos ei ole silloin tasapainoinen.

Tällä hetkellä painottelen, että lopputuloskesta tulee "less is more", sen sijaan, että se olisi "more is more"! Mutta jos lopputuloksena sain tässä kohdin säästettyä budjetissa 90 euroa, niin sanoisin, että aika win-win -situation.

Toinen mekko?

Minulla on ollut aina sellainen päähänpinttymä, että jos satsaa hääpukuunsa kiitettävän kasan rahaa, niin sitä pukuahan sitten käytetään tasan koko päivä. Mieluiten jopa seuraavan vuorokauden puolelle. Ehdottomasti.

Mutta.

Tämä olisi ihanan rento - mutta kenties liiankin rento? mekko

Viimeaikoina mielessäni on alkanut kummitella ajatus, että mitä jos sittenkin haluaisin vaihtaa loppuiltayöksi jotain vähän helpompaa päälle? Muitelen eräitä viime kesän juhlia, joissa oli ihanaa, kun sai virallisen ohjelman jälkeen vaihtaa rennompaa (ja lämpimämpää) vaatetta päälle. Entä jos sen jälkeen, kun on koko päivän pitänyt sitä ihanaa unelmapukuaan, olisi siitä huolimatta kivempi vaihtaa jotain vähän kevyempää päälle, joka ei paina montaa kiloa? Jonka kanssa olisi helpompi liikkua ja jorata yön pikkutunneilla?

Ihana! Mutta ehkä vähän liian juhlava ja kallis.. mekko

Toisaalta. Voi hyvinkin olla, että haluan nauttia siitä ihanasta hääpuvustani viimeiseen siniseen asti. Joten kovin paljon en olisi valmis tähän "kakkosmekkoon" sijoittamaan. Alan kuitenkin kallistua siihen ajatukseen, että tällaista mekkoa voisin hieman vilkuilla (köh, tai siis vilkuilinhan minä jo, kuten kuvituksesta voi päätellä). En ihan tiedä, mitä mekolta haen. Paitsi helpompaa liikkuvuutta, valkoista väriä, jotain hempeyttä ja edullista hintaa. 

Tämä olisi rento, kuitenkin pitsinen ja kohtuu hintainen! mekko

Ja voisihan ajatella niinkin, että jos mekkoa ei tule käytettyä illalla, voisi sen vetäistä päälle seuraavana päivänä. Tosin silloin sen pitäisi olla melko rento tapaus. Mutta harkitaan harkitaan.

Tuleeko teille muille illaksi eri mekko?

Jotenkin ärsyttää tämä oma vatvominen. Tämän piti olla asia, jota en edes mieti!

No ne kengät

Ei taas meinannut mennä tämä minun hääkenkien hankinta kuin Strömsössä. Muistatteko, kun hehkutin niitä blig bling -kenkiä jokunen aika sitten? Jo tuolloin sovitin niitä jalkaani kotikaupunkini Sokoksella ja huokailin. Mutta jokin esti minua ostamasta niitä heti. Jäin pohtimaan, sillä käville tuon sovituksen jälkeen vielä ulkomailla ja halusin tarkastaa Portugalin kenkämahdollisuudet ennen ostopäätöstä.

No ei löytynyt Portugalista kenkiä. Ja kun tieni vei seuraava kerran Sokokselle kenkiä kuolaamaan, jouduinkin toteamaan, että kengät olivat omassa koossani loppu (kysyin myyjältäkin). Sen jälkeen kiersin kaupunkimme kaikki kenkäliikkeet läpi: ei haluamiani kenkiä. Sen jälkeen soitin äidille ja pyysin häntä tarkistamaan tilanteen Helsingissä. Lopputulos: ei kenkiä minun koossani.

Kahlasin kaikki verkkokaupat, joissa kengät saattaisivat olla myynnissä. Kaikkialla ne olivat loppu. Sätin itseäni melkoisesti siitä, että jos jotain haluaa, niin se kannattaa ostaa, eikä jäädä vain haihattalemaan. Laitoin kuitenkin vielä Zalandolle kokovahdin, jos vaikka omaa kokoani tulisi myyntiin ennen hääpäiväämme.

Ja eräänä päivänä puhelimeeni kilahti sähköposti. Pieni erä kenkiä koossa 36 oli saapunut verkkokauppaan. Heti kun pääsin töistä kotiin, kirjauduin koneelle ja sivusto kertoi, että enää yksi pari jäljellä. Naputtelin tilauksen salaman nopeasti menemään. Pelkäsin, että parin päivän päästä tulisi ilmoitus, että kenkiä ei voida toimittaa, koska viimeinen pari oli jo mennyt

Mutta mitä vielä! Hieman ennen joulua puhelimen piippasi jälleen ja tällä kertaa tietona oli, että kengät ovat noudettavissa. HURRAA! Ehdin joulunaikaan kokeilla kenkiä puvun kanssa noin suurin piirtein (pukua ei nyöritetty kunnolla) ja helma ei jäänyt ainakaan liian lyhyeksi kenkien kanssa. Lähinnä jäin miettimään, onko helmaa kohottava tylli yksinään hankala liikkumisen kannalta. Pitäisi varmaan kysellä, jos tästä kaupungista saisi jostain vuokrattua kapean alushameen puvun alle, ettei tylli sotkeudu nilkkoihin ja hankaloita kävelyä. Taidan kirjoittaa selvitystyön to do -listalleni.

Mutta enivei - nyt minulla on hääkengät! Ja tykkään niistä kyllä kuin hullu puurosta ja olen niin iloinen, että löysin ne muutamien mutkien jälkeen.

Ps. Kenkien sävy on "platina", vaikka kuvat näyttävätkin kovasti pelkästään hopeisilta.

Pps. Olisi tietenkin ollut esteettisempää laittaa nilkkaremmit kuvia varten kiinni. :D

Ostetaan huntu

Siitä huolimatta, että mieheni on linjannut hunnun olevan rätti päässä, haluaisin saada hunnun häihin. En vain pääse yli siitä, että huntu ja minä kuulumme samaan pakettiin kirkon käytävällä. 

kuva

Joten. Etsintä kuulutan hunnun! Onko sinulla myynnissä/joutavana/tarjolla/jotain sinnepäin ivoryn värinen pitkä/puoli pitkä huntu? Eli nilkkapituinen tai vähintään polvien korkeudelle yltävä.

kuva

Huntu saisi olla tyllinen ja pitsireunuksesta plussaa. Jos sinulla tällainen löytyy, niin laita viestiä: keijukaismorsian@gmail.com, mieluiten kuvan  ja hinnan kera.

Eipä minulla muuta. Palataan huomenna linjoille muissa mietteissä!

Say Yes to the Dress

Tiedättekö sen ihanan kutkuttavan tunteen mahanpohjassa, värinää sydänalassa ja idioottimaisen riemun virneen huulilla, joka on siellä, kun menet nukkumaan ja joka palaa huulille heti herätessä. Tuntuu siltä, että jokin asia on vain täydellisen oikea. Minulla oli tällainen tunne mieheni kanssa. Ja nyt näköjään myös hääpukuni kanssa! 

Kyllä. Minulla on hääpuku (tai ainakin kohta on) ja olen oireista päätellen rakastunut pukuuni. Minua on ärsyttänyt jo vuosia se, miten ihmiset rakastavat lapsiaan, kenkiään, uutta laukkuaan ja miestään samalla sanalla. Aina ollaan niin rakastuneita. Mutta nyt täytyy huvittuneena tunnustaa, että kyllä - olen rakastunut materiaan. 

Niin, pitäisikö aloittaa alusta? Tosin tarinahan on aika lyhyt. Kävin keväällä sovittamassa yhtä hääpukua, mutta se ei ollut sopiva, eikä hyvä, eikä oikeastaan sellainen kuin halusin. En oikeastaan tiedä, miksi siitä huolimatta sovitin sitä ja olin oikeastaan helpottunut, kun se ei ollut hyvä.

Olen kytännyt tori.fi -sivustoa ja hääkirpputoreja jo pitkän aikaa. Useimmiten puvut ovat olleet aivan väärällä suunnalla tätä Suomen länttiä ja sen takia kuolailut ovat jääneet vain tietokoneeni/puhelimeni ruutuun. Kunnes tuli täällä omilla kotikonnuilla käytetty puku myyntiin, jota kävin katsomassa lähes päivittäin reilun kuukauden ajan. Se oli vähän budjettini suhteen yläkanttiin. Eikä kuvista ehkä saanut kunnon käsitystä, millainen puku olisi päälläni. Mutta se kaiveli ja kutkutti mieltäni, kunnes totesin, että parempi käydä sovittamassa, että saan tämän kutkan ja syyhyn pois.

Mutta sen sijaan, että olisin saanut syyhyn pois, totesinkin sovittaessa, että puku on täydellinen. Se istui kuin unelma, korosti vartaloni parhaita puolia ja oli vain törkeän kaunis. Itsellekin tuli kaunis olo, vaikka en ollut yhtään laittautunut. Ja se virne, joka puhkesi naamalleni, oli aika muikea (ja näköjään aika kestävää sorttia). Kaasoni totesi, että tässä se on: puku on minulle täydellinen ja juuri sellainen, mistä olen koko ajan puhunut. Laitoin sovituksesta kuvia vielä hyvälle ystävälleni ja äidilleni. Molemmat totesivat, että se on siinä. Ystäväni jopa totesi tämän "say yes to the dress".

Nukuin yön yli varmistuakseni päätöksestäni ja heräsin siis se typerä hymy naamallani. Joten kai se on uskottava. Toinen hääpuku, jota sovitin, on vain Se Oikea. Ilmoitin myyjälle jo ennen aamu seitsemää (soriiiiii), että ostan puvun ja sovimme, että kunhan minulla koittaa seuraava palkkapäivä, niin puku vaihtaa omistajaa. 

Eli vielä minulla ei ole fyysisesti pukua, mutta luotan kyllä myyjään. Hänen intressinsä oli saada puku myytyä ja minun intressini löytää täydellinen puku käytettynä (mihin en kyllä täysin uskonut). Se on pitsinen, se on puolimerenneito, se on ihana! Niin ja vaikka se oli budjetissani yläkanttiin, niin sain yli tuhannen euron puvun alle puoleen hintaan pesetettynä. Sounds like a deal!

Olen niin innoissani, ilahtunut ja onnellinen (=pähkinöissäni), että tekisi mieli hyppiä tasajalkaa ja taputtaa käsiä yhtäaikaa.

MINULLA ON HÄÄPUKU!!! 

Royal wedding

No olihan minun pakko eilen tirhustaa hieman kuninkaallisia häitä. Siitäkin huolimatta, että Carl Philip ei ole koskaan kuulunut suosikki kuninkaallisiin eikä varsinkaan hänen tuore vaimonsa, prinsessa Sofia.

Katsoin ainoastaan vihkimisen ja mielestäni seremonia oli todella rento ja hääpari oloinen siitä huolimatta, että kyseessä oli aika suuren mittakaavan häät. Joilta myös voisi odottaa melkoista määrää pokkurointia. Vihkijän puhe oli kyllä aika erikoinen varikkovertauksineen.

kuva

Eniten kiinnitin huomiota Sofian kampaukseen, joka on samantapainen, mitä olen joskus itsellenikin harkinnut. Ihanan yksinkertainen ja tyylikäs. Kuinkahan moni tämän ja ensi kesän morsiamista nappaa kampauksen itselleen? Saa nähdä, olenko itse vielä siinä veneessä.

Hääpuku oli kaunis, mutta kieltämättä siitä tuli hieman herttuatar Catherinen puku mieleen. Toisaalta omaan makuuni Sofian puku sopi paremmin, koska se oli yksinkertaisempi ja jotenkin linjakkaampi. 

Oli aika söpöä nähdä Carl Philipin ilme, kun hän näki ensimmäisen kerran morsiamen astuvan kirkon käytävälle. Harmi, kun en millään usko saavani yhtä liikuttunutta ilmettä oman siippani kasvoille. Onneksi näissä kruunupäiden häissä oli varmasti niin monta kuvaajaa paikalla, että ilme saatiin taltioitua myös jälkipolville. 

kuva

Kirkko oli todella näyttävästi koristeltu ja kuvista voi huomata, että melkoinen kukkaseinämä oli rakenneltu myös juhlapaikalle. Siinä on riittänyt monella työntekijälle tekemistä. Kaunista, mutta vaikka minulla olisikin muutama miljoona taskussa, niin en haluaisi samanlaista seinämää meidän häihimme. :)

Pitääkö hääpuvun olla upouusi ja ikioma?

Olen paljon mietiskellyt hääpukua, niin kuin varmasti valtaosa morsiammista. Se, mikä on hämmästyttänyt minua, on että minulle ei ole niin tärkeää, että ostaisin puvun uutena. Voisin siis aivan hyvin ostaa kerran tai pari käytetyn puvun. Viimeaikoina olen myös pohtinut puvun vuokrausta. Kävin läheiseni asialla eräässä pukuvuokraamossa, joka oli täynnä hääpukuja. Puvut muokataan jokaisen vuokraajan mittojen mukaisiksi. 

kuva

Itse olen aina kuvitellut, että vuokrapuvut repsottavat miten sattuu, eivätkä vahingossakaan istu päälle. Mutta tämä vuokraaja tuntui olevan hyvin ammattiylpeä, eikä anna kenenkään pukea päälleen huonosti istuvaa pukua. Toki hinnatkin olivat mielestäni vuokrapuvusta vähän suolaiset, alkaen 250 euroa. Ajattelin heti, että samoihin hintoihin voisi löytää myös käyteyn puvun. Mutta todennäköisesti sitä käytettynä ostettua pukua saisi käyttää ompelijalla, että se istuu minun päälleni. Ja se pitäisi käyttää pesulassa. Viimeistään siinä vaiheessa, jos haluaisi myydä sen eteenpäin. Joten en pidä vuokraamista enää ollenkaan hullumpana näkökulmana. Häät ovat tietyllä tavalla niin kertakäytön kulutusjuhlaa, että haluaisin vältellä sitä siinä, missä vain voin. 

kuva

Tietenkin vuokrapuvunkin pitäisi olla sellainen, että ihastun siihen eikä mikään "ihan kiva". Saada minut säihkymään. Mutta en koe, että minun pitäisi omistaa puku tai että kukaan muu ei saisi koskaan käyttää enää sitä samaa pukua. Upouutta pukua en todennäköisesti aio osta. Ihan jo järjettömien hintojen takia. Tietenkin, jos sattuisi löytymään järkevän hintainen (alennuslapulla merkitty) puku, niin sitä voisi harkita. Mutta siinäkin tapauksessa toivoin puvun pääsevän kokemaan vielä ainakin parit juhlat ja myisin sen eteenpäin. En ymmärrä, miksi pitäisin pukua kaapissa pölyttymässä vain muistojen takia. Muistot säilyvät, vaikka pukua ei olisi. Joku ehkä ajattelee, että olisi ihana säästää puku omaa tytärtä varten. Pukisitko sinä äitisi hääpuvun hääpäivänäsi päälle?

Mitä te olette mieltä? Pitääkö hääpuvun olla upouusi ja pitääkö sen olla ikioma?

Huntu haaveita

Haaveilen hunnusta. Oikeastaan en ollut edes ajatellut, etten laittaisi huntua. Kunnes aloin katsella unelmahuntuni hintaa ja totesin, että huh huh! Haluaisin pitkän hunnun, jossa on pitsiset reunukset. Lyhyt huntu taas ei innosta yhtään. Pitkä sen olla pitää (en tiedä miksi). Mutta. Ne pitkät tosiaan maksavat ainakin pari sataa euroa ja käytettynäkin ne ovat todella tyyriitä. 

 kuva

Lisäksi hetkellisesti haaveitani hillitsi mieheni. Kysyin häneltä, että mitä mieltä hän on, jos laitan hunnun. Hän kysyi, että ai sellaisen rätin päähän? Eh. Selitin, että pitkän kauniin pitsisen hunnun ja hän oli silti vähän kielteisen kuuloinen. Mutta jos minä en puutu mieheni pukeutumiseen, niin eipä hänelläkään ole sanomista minun pukeutumiseeni häissä. Eli luotan siihen, että jos näytän tarpeeksi upealta ja tyrmäävältä hunnun kanssa, niin hän unohtaa huntukielteisyytensä. Hän ei vain vielä tiedä, mistä todella tykkää. ;)

Minulle huntu on häihin liittyvä asuste. Ei mikään neitsytmorsiammen symboli. Nykyään tuntuu, että yhä harvempi morsian käyttää huntua. Eihän se ole mikään käytännöllisyyden multihuipentuma, mutta jotenkin se huntu tekee minulle sen hääfiiliksen. 

kuva

Joten palataan siihen alkuperäiseen dilemmaan. Hintaan. En halua huntua niin paljon, että maksaisin pienestä budjetistani pari sataa euroa saadakseni sen. Mutta onneksi on ebay! Tai ainakin toivon niin. Siellä on haluamani kaltaisia huntuja murto-osalla kotimaisista hinnoista. Minä olen vielä täysin kokematon ebayn käyttäjä, mutta ystäväni on tilannut sieltä vaikka mitä onnistuneesti. Olen tällä hetkellä sitä mieltä, että voin muutamalla kympillä kokeilla, saanko sen, mitä haluan. Mutta vähän kyllä mietityttää se, että en ole aiemmin ebayta käyttänyt. Onneksi tämä ei ole se kaikista akuutein hankinta ja sen kanssa ei ole mikään kiire. Mutta katsotaan sitten lopulta, päädyinkö toteuttamaan tämän haaveeni onnistuneesti!

Pohdintaa häämekosta

Olen miettinyt, haluanko yhden vai kaksi häämekkoa? Mitään raskasta pönöttävää pukua en usko päälleni pukevan, vaan pikemminkin kevyen mekon. Siinä saisi olla jotain keijukaismaisen keveää (eikö olekin yllättävää?). Minulla ei ole selkeää käsitystä, mitä haluaisin. Mutta yllätyksekseni olen todennut, että taidan haluta lyhyen helman. Se voisi hyvinkin olla takaa pidempi, mutta edestä kuitenkin lyhyt. Vaikea kuvitella, että haluaisin raahata raskaita helmoja maata pitkin bileissämme. Se ei sopisi yhtään muuhun tunnelmaan. Eikä kumppari haaveisiini. ;)

mekko

Perhepiirissä pidettyihin kirkkohäihinkään en osaa kuvitella mitään "kunnon" pukua. Koska siinä hintakin todennäköisesti hyppäisi taas pilviin. Alunperin mietin pitsistä kotelomekkoa tai muuta tyylikästä kotelomekkoa kirkkoon ja jotain keveän hulmuavaa takapihajuhliin. Mutta hiljalleen alan kääntyä ajatukseen, että parasta olisi löytää yksi täydellinen mekko, jota voisin pitää kahtena päivänä! Lisäksi mekolle asettaisin kriteeriksi, että sitä voisi  mahdollisesti käyttää myös muissa juhlissa tulevaisuudessa.

Luulen haluavani vaalean mekon. Se, onko väri kerma, beige vai lumenvalkoinen, ei ole oleellista. Muutenkaan en ajatellut katsella mekkoa mistään hääosastolta tai hääpukuliikkeistä. Olen huomannut, että kun mihin tahansa liittää sanan "hää", hinta hyppää tuntuvasti. Juhlakampaus voi maksaa 50 euroa, mutta jos se on hääkampaus, niin 80 euroa. Juhlameikki on 30 euroa ja häämeikki 50 euroa. Juhlapuku on 150 euroa, hääpuku 1000 euroa.

mekko

Itseasiassa en ole asettanut itselleni mitään rajoitetta, mistä pukua en saisi löytää. Mies ilmoitti, ettei halua minun aivoituvan mistään henkkamaukan mekossa. Mutta jos satun löytämään täydellisen mekon sieltä, niin aion vain olla kertomatta hänelle, mistä mekko on peräisin. :D

Eniten toivon, ettei minun tarvitse tyytyä kompromissiin. Kyllä häämekko on aina häämekko ja sen toivoisin olevan täydellinen, enkä jotain sinnepäin. Monen muun asian suhteen olen sitä mieltä, että ei ole niin justiinsa. Mutta kyllä tytön pitää astua avioliiton satamaan juuri siinä mekossa, joka tuntuu yhtä oikealta kuin sulhanenkin. Toisaalta. Kyllähän pappi varmasti vihkii, vaikka astelisin alttarille collegehousuissa ja t-paidassa. Kaikki on niin suhteellista.