Servettitaskut

Mieheni ei pitänyt minua ihan normaalina, kun ilmoitin alkavani taitella servettejä häihimme. Ei kyllä ne pari muutakaan ihmistä, joille asiasta mainitsin (kuten äitini). Kyllä, tiedostan, että häihimme on vielä yli neljä kuukautta aikaa.

Mutta. Servettitaskut ovat asia, jonka voin tehdä etukäteen. Joten teen sen etukäteen. Olen jo nyt kauhuissani siitä, mitä kaikkea on pakko jättää häitä edeltävään viikkoon ja sitä, miten väsynyt olen kaikesta hulinasta. Minä uskon siihen, että kun teen pikkujuttuja jo nyt alta pois, minusta ei tule hullua stressaantunutta bridezillaa. Eikä minun toivottavasti tarvitse tehdä häitä edeltävänä yönä muuta kuin nukkua (ihan niin kuin saisin nukuttua).

Narun väri ei toistu näissä kuvissa valitettavasti oikein

Joten tadaa! Tässä meidän servettitaskut. Idean taskuihin sain Always walk beside you -blogista. Ensin ajattelin vain tehdä pelkät taskut valkoisista serveteistä (huom! Nämä Pirkka juhlaliinat olivat ainakin tänään Citymarketissa tarjouksessa, en tiennyt sitä, kun kävin ne ostamassa, mutta olipa iloinen yllätys!). Mutta kun kävin askarteluliikkeessä ihan muut askartelut mielessä, kiinnittyi katseeni paperinarukerään. Ja siitä se ajatus sitten lähti. 

Mieheni auttoi alkuun liinojen taittelussa ja neuvoi minulle, miten kannattaa taitella, että lopputulos on paras. Oma avaruudellinen hahmotuskykyni on nollan luokkaa. Täydellisiä näistä ei tullut, sillä servetit eivät olleet täydellisen suoria lähtökohtaisesitkaan. Mutta kyllä lopputulos on ihan hyvä ottaen huomioon, että vieraat katsovat niitä varmaan kaksi sekunttia, ennen kuin ottavat käyttöönsä. Kaiken kaikkiaan taittelussa ja paperinarun laittamisessa meni pari tuntia. Taittelu itsessään oli melko nopeaa, kun tajusi, miten tasku toteutetaan. Hitainta oli paperinarun avaaminen tuollaiseksi rusettimaiseksi kiinnityskohdassa. 

Ja tiedättekö, minä nautin. Olin onnellinen omassa pikkuisessa hääkuplassani taitellessani lautasliinoja. En usko, että tällaista onnellisuuden tunnetta olisin saavuttanut hääviikolla kiiressä ja paineen alla työskennellessä. 

Joten jes, positiivisin fiiliksin jälleen yksi to do -asia listalta tehty!

Elämäni mukit

Hurahdin muumimukeihin joskus neljä tai viisi vuotta sitten. Sitä ennen pidin niitä melkoisena höpön höpönä. Ei koskaan pitäisi suhtautua mihinkään ylimielisesti, sillä niinhän siinä kävi, että lopulta ihastuin mukeihin melko palavasti ja aloin kerryttää omaa kokoelmaa. Minulla mukit ovat olleet aina käytössä, eikä niiden ideana ole olla vitriinissä pölyttymässä ja odottamassa arvon nousua. Mukit ovat mukana arjessa ja juhlassa - kirjaimellisesti. Nytkin tätä postausta kirjoittaessa on muki täynnä kahvia ja odottaa tuossa vieressä, että otan taas kulauksen. Vastaavasti olemme pitäneet juhlia, joissa kuumat juomat on tarjottu muumimukeista. Ne ovat osa elämää.

Olen aina pitänyt muumeista. Osaan sellaisen kasan muumisitaatteja, että heikompaa hirvittää. Olen siis lapsena muumini nauttinut ja vielä vanhemmalakin iällä. Mieheni on ensimmäinen mies, joka on osannut napata kiinni lainauksista, eli kuka sanoi ja missä jaksossa. Jos mieheni ei olisi muutenkin aivan ihana, niin viimeistään tämän selvittyä olisin hullaantunut häneen. Kihlajaislahjaksikin saimme muumimukeja.

Mihin tällä pohjustuksella pyrin? Haluaisin tarjota hääkakun parina kahvin ja teen muumimukeista. Ei, ne eivät ole osa etiketin mukaista pöytäkattausta, mutta en jaksa piitata sellaisista tuon taivaallista. Lisäksi huomiona, että en edes omista kahviastiastoa. Olen siis melko varma, että pidämme häämme miten tahansa, niin ujutan muumimukit niihin. Ne ovat ihanan värikkäitä ja elämäniloisia. Sitä paitsi sitten minulla olisi erittäin hyvä syys hankkia lisää muumimukeja, että kaikille varmasti riittää! ;)

Mies tosin totesi, että esimerkiksi hänen siskollaan on aika paljon muumimukeja, joita varmasti voisimme lainata. Mukavaa, kun seurana on kaikissa tilanteissa järjen ääni. Ehkä en osta kymmentä muumimukia seuraavan puolentoista vuoden aikana. Ehkä.