Juhlapaikan look

Kun aloitin hääblogin pitämisen päätin, että en sitten lopeta sitä heti häiden jälkeen, koska sellainen on ärsyttävää. 

Mutta huomaan nyt, että olen kovaa vauhtia luisumassa kohti sitä. Tuntuu, että tuo meidän tärkeä päivä oli meille niin ainutlaatuinen, etten haluaisi jakaa sitä muille. Huomaan, että jos joku tuttu kysyy, miten häät menivät, vastaan jotenkin hyvin yleisluontoisesti ja tuon vain pari pieleen menneyttä asiaa ilmi. En halua kertoa niitä ihania hetkiä, jotka menivät täysin putkeen. Jotka kuuluvat vain meille ja vieraillemme.

Tästä ajatusmaailmasta huolimatta yritän nyt hieman jakaa häitämme myös tänne blogin puolelle ja aloitan jostain helposta, eli juhlatilan yleisilmeestä. 

Juhlatilamme oli hirsinen ja toin sinne koristeilla ripauksen valkoista, kultaa ja kanervaa. Olin todella helpottunut, kun kanervia löytyi todella helposti ja ne kukkivat juuri oikeaan aikaan! Minulla ei nimittäin ollut mitään kaiken kattavaa B-suunnitelmaa...

Lisäksi meillä oli iltajuhlia varten sellainen ulkokatos, jossa jatkoimme juhlia tanssien, nauraen ja hölmöjen juttujen parissa aamun pikkutunneille asti. Siitä ei vain ole kuvia, joissa ei näkyisi vieraitamme. Kuitenkin hämyisä tunnelma, ledvaloja ja hallaharsoa. 

Me luovutimme puoli kolmen aikaan, mutta kuulema viimeiset vieraat istuivat saunan lauteilla vielä viideltä aamulla. Ihan mahtavaa!

Enää neljä jäljellä!

Häihimme on enää nelisen kuukautta. 

Ja tiedättekö, se tuntuu todella lyheyltä ajalta, kun häitä on alettu suunnitella heti kilautumisemme jälkeen, eli elokuussa 2014.

Viimepäivinä olen yllättänyt itseni miettimästä, ovatko häät, joita nyt suunnittelemme, juuri sellaiset, kun haluamme. Tietyllä tavalla olen palannut alkuperäisiin ajtuksiimme. En tiedä, kuinka moni teistä muistaa, mutta alunperin suunnittelimme simppeleitä juhlia, joissa vihkimiseen tulisi vain perheet ja heidän kanssaan kävisimme syömässä ja toisena päivänä pitäisimme  puutarhajuhlat ystäville.

kuva

Ajatus edelleen viehättää minua, mutta olen ihan tyytyväinen, että luovuimme tästä suunnitelmasta. Koska meillä ei ole enää sitä pihaa, missä juhlat piti viettää. 

Kaikista eniten olen miettinyt hääpukuani. Alunperin halusin hyvin yksinkertaisen mekon. Nyt minullla on pitsiunelma appivanhempien luona odottamassa hääpäivää. Ja silti mietin, onko puku liikaa? Toisaalta tiedän, että minua saattaisi jäädä harmittamaan, jos en olisi hankkinut kunnon hääpukua. Mutta tämä alkaa kuulostaa siltä, että minun on parempi käydä sovittamassa pukua pitkästä aikaa, että muistan taas, miksi sen halusin. Muistaakseni maksoin siitä pienen omaisuuden, vaikka löysinkin puvun käytettynä. Ei tee mieli heittää satasia hukkaan keksimällä nyt, että haluankin astella alttarille kotelmekossa. Täytyy siis käydä sovittamassa pukua ja muistaa, miksi haluan juuri se päällä astella kirkon käytävää pitkin. Ja onneksi minulla on toinen mekko iltaa varten, joka vastaa alkuperäisi haaveitani. ;)

kuva

Muistelen hieman kaiholla myös kartanosuunnitelmiamme. Kartano olisi ollut törkeän upea. Mutta omistajan kanssa yhteistyö oli kohtuuttoman vaikeaa, eikätkä kaikki vieraat olisi mahtuneet yöpymään juhlapaikalla. 

Joten ehkä tulevat häämme ovatkin kompromissi näistä kahdesta ensimmäisestä suunnitelmasta. On luonnon läheinen juhlapaikka, vesi ja metsät ympärillä. On myös selkeä hirsinen juhlatila, jossa on katto ja seinä, jos sattuu satamaan vettä. Saamme kaikki läheiset todistamaan vihkimistämme ja juhlimaan kanssamme samana päivänä. Tai oikeastaan viikonloppuna, sillä varmasti hyvä osa vieraista saapuu jo perjantaina ja on sunnuntaihin asti. 

kuva

Juhlat tulevat olemaan rennot. Varmasti vedämme muutamia perinne mutkia suoriksi. Minulla on kutina, että olemme saaneet suunniteltua juurikin sellaiset häät kuin haluamme.

Mutta on tässä ollut työmaata! Onneksi on tämä blogi, niin voi hieman palata menneisiin vaiheisiin. Kävimme katsomassa varmaan lähemmäs kymmenen hääpaikkaa, pariin meillä on ollut varauskin. Olemma arponeet, soutaneet ja huovanneet. Olen ihastunut rustiikkisiin koristeisiin, sitten miettinyt minttua ja graafista ilmettä sekä kuparia. Ja lopulta löysin meidän tyylin. Jonka mieskin hyväksyi (tämä on niitä asioita, jotka hän mielellään delegoi minulle).

Että neljä kuukautta enää jäljellä. Ja en millään malttaisi odottaa, mutta toisaalta toivon, ettei aika mene liian nopeasti. On ihana fiilistellä ja haaveilla. Tunnelmoida. Odottaminen on puolet ilosta.

Kuvituksena Pinterestiin keräämiäni kuvia, joiden avulla olen selkeyttänyt meidän häidemme visuaalista ilmettä.

Kuinka monella teistä suunnitelmat ovat eläneet? Vai oletteko heti tienneet, millaiset häät haluatte?

Meillä on juhlapaikka! (!!!!)

Tiedättekö, tämä juhlapaikan metsästys on käynyt työstä. Laskeskelin mieheni kanssa, että viimeisen vuoden aikana olemme käyneet ainakin kahdeksaa juhlapaikkaa katsomassa. Alunperin ihastuimme yhteen, johon yritimme tehdä varausta, mutta se nyt vain oli sanalla sanoen hankalaa (lisää voi lukea täältä). Niinpä päätimme lopulta aloittaa etsinnät uudelleen. Ja ehkä tämä kaikki kannatti, sillä nyt löytyi paikka, joka tuntuu meiltä.

Kun vuosi sitten aloimme suunnitella häitä, haaveilimme, että juhlapaikalla olisi majoitustilaa, että vieraiden olisi mahdollista jäädä yöksi. Että voisimme saunoa ja uida yöllä juhlien päälle, paistaa makkaraa ja hengata. Ensimmäinen paikka, jota kävimme katsomassa, vastasi tätä haavetta. Mutta. Hinta oli niin järkyttävä, että emme vain voineet kuvitella taipuvamme siihen. 

Sen jälkeen kävimme siis katsomassa hyvin erilaisia juhlatiloja. Olemme myös tässä välin juhlineet kahdet häät, joten olemme myös pystyneet pohtimaan konkreettisemmin, mitä haluamme omilta häiltämme.

Tämä juhlapaikka varattiin meille alustavasti jo ennen kuin pääsimme sitä katsomaan. Se on ilmeisesti suosittu paikka, joten sen vuoksi meitä ajatellen alustava varaus (ettei kukaan ehdi vetää välistä). Joten nyt kun tänään kävimme sitä katsomassa ja ihastuimme, niin on helpottavaa tietää, että meillä on jo tuo alustava varaus ja huomenna asiomme sen vahvistaa. 

Päärakennuksen iso tila, jota käytämme juhlatilana, on hirsinen. Etukäteen pelkäsin sen olevan mäntypaneloitu (mitä se onkin katonrajasta), mutta pääsääntöisesti se onkin hirttä (tähän paljon sydämiä). Kyseessä on naapurinkaupungin leirikeskus, jossa on rantasauna ja järvi ympäröi niemenkärkeä, jossa leirikeskus sijaitsee. Siellä on majoitustilat tarjolla kaikille vieraillemme (toki leirimajoitushengessä, eli kerrossängyt rocks) ja matka kirkosta juhlapaikalle ei ole pitkä. Kyseessä on yksityisalue, jonka vuokraamme kokonaan itsellemme koko hääviikonlopuksi, joten kenelläkään ulkpuoliselle ei ole sinne mitään asiaa. Voimme mennä jo perjantaina laittamaan paikkoja kuntoon ja jäädä sinne samalla saunomaan ja todennäköisesti myös yöksi. Leirikeskuksessa on myös kesäkeittiö, jossa paistella makkaraa illan hämärtyessä ja erillinen rakennus, johon haaveilen pystyttäväni meille tanssilattian. 

Minusta tuntuu, että tämä on juuri meidän juhlapaikkamme. Hintakin tulee todennäköisesti olemaan erittäin kohtuullinen koko viikonlopusta, mutta kokonaispakettihinta ratkeaa varmasti lähipäivinä. Toki majoittujien tulee maksaa yöpymisestä vielä erikseen, mutta hinta tulee olemaan alle 20 euroa/ henkilö. Aiomme tarjota vieraille aamupalaa. Kyllä hyvää näköjään kannattaa odottaa. Vaikka sitten vuosi.

Juuri nyt olen aivan innoissani häistä ja tätä hyvää hääfiilistä pääsen pitämään yllä myös tulevana viikonloppuna, jolloin on kesän kolmannet häät!

Hiusten repimistä

Alan olla siinä jamassa, että seuraavaksi reviin hiukset päästäni. Tällaisen viestin laitoin myös kaasolleni, jonka kanssa sovimme kriisipalaverin ensi viikolle. Eihän ole suotavaa, että häissämme, minulla ei olisi lopulta lainkaan hiuksia (onneksi on peruukit).

Minua on alkanut stressata se, että meillä ei ole häitämme varten mitään muuta varmana kuin päivä ja vihkikirkko, joka on siis varattu. Eniten hiusten kiskomista aiheuttaa tällä hetkellä hääpaikkamme. Jota emme ole saaneet varmaksi varattua, vaan alkuperäisen sopimuksen mukaan saamme varmistuksen vasta loppusyksystä.

Kun häihin alkaa olla enää vuosi aikaa, olen tajunnut, että ei se loppusyksy riitä. Mitä jos siinä vaiheessa juhlapaikan omistaja sanookin, että ei käy? Elämme marraskuuta ja meillä ei ole tietoakaan, missä viettää juhlamme. Tämä kesä on ainakin vakuuttanut, että säiden jumaliin ei kannata luottaa ja pitää häitä taivasalla. Ja voin kuvitella, että siinä vaiheessa suurin osa juhlatiloista on jo ensi kesää varten varattuja.

Mieheni soitteli vuokraajalle tällä viikolla, jos pääsisimme ensi viikolla katsomaan pihaa kesäkukoistuksessaan, kuten olimme sopineet talvella käydessämme. No ei taas ole helppoa. Vastaus oli, että ehkä käy maananaitana, soittakaa vielä silloin, kun hän ei ole varma menoistaan. Minulle iski pelko, että missähän vaiheessa hän tieteää elokuun 2016 suunnitelmistaan? Alkoi myös epäilyttää, että hän saattaisi perua vaikka ensi keväänä vielä varauksen. 

Demonstraatio hiusten repimisestä

Lisäksi olen alkanut miettiä, että mitä asiakaspalvelu ja asiakaslähtöistä toimintaa tämäkin on. Me maksaisimme kiitettävän summan tiloista ja juhliemme pitämisestä siellä, vastineeksi ei oikein saada sellaista kohtelua, mitä tästä vaihtokaupasta voisi olettaa. Minä arvostan palvelua, hyvää palvelua ja tämä ei nyt tunnu siltä. Olen myös kuullut huhua, että omistajalla on tapana käydä tarkistamassa kesken juhlien, mikä on meininki, että ei kai paikkoja hajoteta. Minusta tuollainen valvonta tuntuu jo ajatuksen tasolla aika ikävältä.

Miksi en ole vielä suoralta käsin heittänyt kirvestä kaivoon? Koska tuo tila on todella ainoa, mikä viehättää ja sopii sekä minulle, että miehelleni. Mutta kieltämättä olen taas alkanut katsella alueen tarjontaa. Eipä se ole edellisen metsästyksen jäljiltä mihinkään muuttunut. Olen alkanut myös pohtia logistiikkaa. Voisimme valita jonkun vähemmän kivan paikan, mutta paremmalla sijainnilla. Vieraide nolisi helpompi tulla juhliin ja lähteä sieltä. Mutta tämä käytännössä tarkottaisi jotain työnväentaloa, mikä huokailuttaa aika rankasti jo ajatuksen tasolla.  

Miksi täydellistä juhlapaikkaa ei vain voisi tippua nenän eteen? Olen alkanut jopa pohtimaan, että voisin hieman joustaa hinnasta, kunhan saisin täydellisen paikan. Mutta kun näillä näkymin sellaista ei vain ole, kaikissa tiloissa on omat puutteensa. Sijainti, ulkoasu, sisätilat ja piha ovat asioita, joiden toivoisin yhdistyvän saumattomasti, mutta näköjään not gonna happen.

Ja näin ollen revin hiuksia päästäni.

Tuntuu, että olemme palanneet jälleen lähtöruutuun. Sillä erotuksella vain, että häihin on enää vuosi ja alle kuukausi aikaa. Mikään ei etene, mitää ei saa varmaksi ja kaikki vain leijuu epämääräisenä ympärillämme. 

Selkeämmin sävelin eteenpäin

Olen kyllä aivan fiiliksissä taas häiden suhteen. Välillä oli kaikki niin sekavaa ja mistään ei saanut konkreettisesti kiinni, että mitään suunnitelmia oli vaikea tehdä ja kaikki vain leijui ilmassa. 

Nyt kun meillä on siis 99% todennäköisyydellä se hääpaikka, olemme luoneet sulhon kanssa uuden ja selkeämmän suunnan häillemme.

1. Meille tulee vain yhdet häät ja yksi hääpäivä. Me punnitsimme, kääntelimme ja vääntelimme tätä ja pohdimme, mikä olisi kaikista eniten meitä miellyttävä ratkaisu. Sinänsä olisi ehkä mukavampi jorata kavereiden kanssa erilliset bileet takapihalla, mutta toisaalta on myös mukava saada kaikki tärkeät ihmiset osaksi, kun astelemme kirkossa papin eteen. Lisäksi voimavarat eivät taida millään riittää kahden päivän suunnitteluun ja organisointiin. Budjetista puhumattakaan.

kuva

2. Saatamme vaihtaa vihkikirkkoa. Hääpaikkamme ei ole kotipaikkakunnallamme, vaan viereisellä ja sinne ajaisi nyt varatusta hääkirkosta melkein tunnin verran. Sulho selvittää, että millainen politiikka naapuriseurakunnassa on vieraspaikkakuntalaisten vihkimiseen. Eli ottavatko he siitä maksua ja olisiko eräs puukirkko meidän päivänämme vapaana. Pidämme kyllä vielä toistaiseksi oman seurakunnan varauksenkin voimassa, sillä jos tässä käykin niin kurjasti, että tuo unelma hääpaikka lähtee alta (se on se pahkuran 1 prosentti!), niin varmaan teemme jonkinlaisen paniikkiratkaisun sitten täällä kotipaikkakunnalla. Vaihtamalla kirkkoa säästämme tunnin juhla-aikaa, kun ihmiset tekevät pelisiirtonsa (=liikkuvat välimatkan) jo ennen häitä. Sinänsä tällä ei ole suurta merkitystä, koska lähes kaikki vieraat tulevat ympäri Suomen ja he joutuvat silti pohtimaan majoittumistaan.

3. Olin haaveillut graafisesta ja minttuisesta yleisilmeestä häihimme, mutta se ei sovi tilaan tippaakaan. Kartano, jonka sisustus mukailee 50-luvun sikariporhojen mieltymyksiä, ei ehkä mukaudu tuohon alkuperäiseen haaveeseeni. Sen sijaan olen alkanut pohtia kuparia, kirkasta lasia ja valkoista ripauksella mustaa yleisilmeen luojiksi. Ei mitään härpäkkeitä mihinkään roikkumaan, koska se veisi paikan viehätystä ja noh.. runnoisi sen pirstaleiksi. Mutta jotenkin helpottaa itseä, että saan visuailisoitua tämän uuden linjan itselleni, eikä tarvitse vain kaikesta todeta, että "vitsi miten kiva", tietämättä yhtään, tuleeko se sopimaan hääpaikan tunnelmaan vai ei. Sitä paitsi tykkään haasteista.

kuva

4. Alan hiljalleen tajuta, että vaikka juuri nyt häihin tuntuu olevan vielä ikuisuus, niin aika tuntuu hurahtelevan uskomatonta kyytiä. Tuntuu, että vastahan oli joulu ja nyt eletään kuitenkin jo kevättä. Juuri nyt kuvittelen, että elokuuhun 2016 on vielä miljoona valovuotta aikaa, mutta ei sinne oikeasti ole. Joten hiljalleen voisin alkaa vaihtaa tämän haaveiluvaiheen toimintavaiheeseen. Näillä näkymin ruoka ja paikka on hoidettu. Enää miljoona muuta asiaa mietittävänä, vertailtavana ja hoidettavana. :D

5. Helpottavinta on, että alamme tietää, mitä haluamme. Huh.

Hyvät ja huonot uutiset

No niin, nyt ollaan saatu hääsuunnitelmia eteenpäin  - tavallaan. Tämä on vähän tällainen "hyvät ja huonot uutiset". Eli hyvä uutinen on se, että löydettiin aivan huikea hääpaikka!! Huono uutinen on, että sen varauksen voi vahvistaa vasta ensi syksynä loka-marraskuussa.

 

Paikan omistaja ei mainosta itseään missään ja mekin olimme vain kuulleet juttuja, että koko paikassa voidaan pitää juhlia. Hän valikoi tarkasti asiakkaansa ja meidätkin tentattiin aika huolella läpi, kun saavuimme tilaa katsomaan. Eli vähän nurinkurinen tilanne sinänsä, että me kyllä jonkin verran tenttasimme tilasta ja kuluista, mutta vielä enemmän meitä syynättiin. Ymmärrän kyllä sinänsä, sillä tila on historiallisesti arvokas.

 

Loppujen lopuksi omistaja lupasi, että voimme pitää häämme siellä 99% varmuudelle, sillä hän ei muista, että hänellä olisi mitään menoa ainakaan alustavasti siihen ajankohtaan. Koska henkilöhän ei pyöritä bisnestä päätoimisena elinkeinonaan, vaan se on ainoastaan harrastus. Hänen ei ole pakko vuokrata sitä kenenkään käyttöön.

 

Minusta tuntui, että hän lopulta lämpeni meille aika mukavasti ja onhan tuo 99% todennäköisyys ihan hyvä. Mutta koska varmistuksen saa vasta puolen vuoden päästä, niin kyllähän tässä vähän pelataan upporikasta ja rutiköyhää. Tila on kuitenkin niin uniikki ja täyttää erityisesti sulhasen toiveet, että pakkohan se on saada. Tila on siis ehkä nimenomaan enemmän sulhasen intresseihin istuva, mutta minäkin ihastuin ulkosivuun, piha on kesällä varmasti upea ja yleisilme seinien kanssa on vaalea. Niin ja tila on avara. Joten kaiken kaikkiaan hyvä kombo. Lisäksi tuo tila ei ole sen kalliimpi kuin oikeastaan moni muukaan ja kuitenkin se on sellainen, mitä ei muualta ihan tuosta noin vain löydy!

 

Tilanne myös muuttuu niin, että taidamme kuitenkin pitää lopulta kaikille läheisillemme yhdet häät. Sulhokin lopulta tuumasi, että se taitaa kuitenkin olla mukavampi niin. Ei meille edelleenkään tule valtavat häät, vaan pysymme alle 50 hengessä. Näillä näkymin kutsuja lähtee 46 hengelle ja vaikka tietenkin toivoisimme, että kaikki pääsisivät paikalle, niin todennäköisesti näin ei ole. Varsinkin, kun lähes kaikki vieraat ovat pitkästä matkasta tulevia.

 

Että tällaista tänne häärintamalle. Nyt varmaan pitää sulatella koko tätä mylläkkä ähkyä tovi. Jos näille häille nyt kuitenkin oltaisiin saatu jonkinlaiset raamit - tosin varmistetusti sitten syksyllä...

Me päätimme, koska päätämme ja pohdintaa anonyymiydestä

Ensi viikolla käymme katsomassa vielä yhden hääpaikan ja sen jälkeen teemme päätöksen, missä ja miten häämme vietämme. Onhan sekin jo hieno saavutus, että olemme rajanneet päätöksen teon tällaiseen vaiheeseen, että enää ei niinkään etsitä uusia paikkoja, vaan arvioidaan näiden tiedossa olevien ja jo katsastettujen hyviä/huonoja puolia. 

kuva

Oikeastaan olen kyllä nyt sen verran kolunnut tämän lähialueen hääpaikkavaihtoehtoja, että melkein pitäisi tehdä siitä jonkinlaista listaa varmaan muidenkin riemuksi, koska kieltämättä sai google laulaa pitkään ja hartaasti, kun tutki vaihtoehtoja. Varsinkin, kun tutki vaihtoehtoja, jotka eivät ole ne kaikista yleisimmät. 

Lähinnä pohdin, että kun tunnustan asuinpaikkakunnan, niin kuinka paljon anonyymiteetti kärsii? Mikä on aivan naurettavaa sinänsä. Tiedän, että näiden tähän astistenkin jorinoiden perusteella lähipiiri pystyy minut identifioimaan (vain sulhanen tietää tästä blogista) ja niin kauan kun en naamatauluani tänne täräytä, niin muuten on tuntemattomampien vaikea minua tunnistaa. Eihän muut kuin läheisimmät edes tiedä hääsuunnitelmistamme. Kihlaus on tietenkin julkista tietoa, mutta nykyään ihmiset menvät kihloihin ja häät tulevat pian/myöhemmin/joskus tai ei ikinä. Nykyään on niin normaalia mennä kihloihin ja odottaa sen jälkeen vaikkapa viisi vuotta avioitumista, että kukaan ei ole meiltä edes kysellyt häistä sen jälkeen, kun heti kihlautumisen jälkeen kuittasimme puheet "katsotaan sitten" toteamuksella.

Miten pääsinkin näin helposti asiasta kukkaruukkuun?

Mietityttääkö muita hääbloggaajia tuo tunnistettavuus? Toiset kirjoittavat selvästi nimellään ja kasvoillaan, toiset enemmän anonyymisti. Miten päädyitte tekemään tuon rajauksen? Tai onko se muuttunut bloggauksen aikana?

Myöhässä

Se fiilis, kun ensin löytää mielenkiintoisen hääjuhlapaikan, jonka vuokra olisi todellakin kohdillaan ja sijainti hyvä. Ja fiilis sen jälkeen, kun saa kuulla, että elokuu 2016 ja sen pari ensimmäistä viikonloppua (mukaan luettuna meidän päivämme) ovat jo varattuja. Eli turha mennä edes tarkemmin paikkaan tutustumaan.

Ehkä tämä oli osoitus siitä, että pitäisi oikeasti nyt tehdän konkreettisia päätöksiä ja varata joku juhlapaikka tai voimme iloisesti huomata jääneemme kokonaan ilman. Minä ihan oikeasti kuvittelin, että olemme niin hyvissä ajoin liikenteessä, että saamme rauhassa pohtia ja pähkäillä. 

HUOH.

Korvien välinen kaaos

Liian monta päivää flunssan kourissa olleena en enää jaksa maata vain sängyssä ja uhmaan flunssajumalia tulemalla bloggailemaan. Oikeastaan todennäköisesti ryöpytän kaikki päänsisäiset mietintäni tähän yhteen postaukseen epäloogisessa järjestyksessä. 

Minulla iski jo stressi häiden suhteen. Kyllä, niihin on puolitoista vuotta aikaa ja silti stressaan. Sen vuoksi, että olemme alkaneet taas arpoa vähän, mitä haluamme. Lähinnä itse viralliselta hääpäivältä. Alunperin ajattelimme mennä sinne ravintolaan syömään perhepiirin kanssa, mutta nyt se on alkanut tuntua kolkolta. Olisi mukavampaa löytää kiva tila/paikka, jossa olla ja tilata sinne ruuat. Voisimme sitten juhlia tilassa koko päivän. 

Noh, tämä taas tottakai nostaa kuluja. Toisaalta, hyvä puoli on se, että pitopalvelut ovat yleensä aina neuvoteltavissa toiveiden mukaisesti, mutta kyllähän tilavuokra on tilavuokra, joka tuo kulueriä, vaikka sen miten kääntäisi. Samoin tarjoilun hinta ja pöytäliinojen vuokrat. 

Sekin tietenkin vielä, että minulla on päähänpinttymä yhdestä juhlapaikasta, joka on mielestäni täydellinen. En pääse siitä yli enkä ympäri. Vertaan kaikkia muita paikkoja siihen, enkä haluaisi muita edes mennä katsomaan, kun tuo yksi on paras. Niin ja kallein. Niin ja sinne ei edes saa kilpailuttaa pitopalvelua, vaan pitää ottaa paikan oma (sitä on kyllä kehuttu paljon). Lisäksi en tiedä, onko mahdollista neuvotella, että emme ottaisi kakkua heidän kauttaan, koska ne haluaisimme tehdä itse. 

Olen myös jotenkin lamaantunut kaiken kilpailutuksen edessä. Kun mietinkin, miten monta sähköpostia pitää laittaa, tiedustella asioita, kysyä pääseekö tiloja katsomaan, mitä kaikkea hintaan tai tilaan kuuluu... ja pitopalveluiden kilpailutus on luku sinänsä. Mieskin aina vain heittää huolettomasti, että "pitää kysyä", mutta jotenkin iskee uupumus pelkästä ajatuksestakin, montako sähköpostia pitää naputella. Ehkä se johtuu kyllä nyt tästä flunssasta, koska yleensä tykkään kilpailuttamisesta ja olen tehnyt sitä ennenkin. 

Eniten hirvittää, että se jokin meidän paikkamme meneekin alta, kun emme ehdi pyörittää tätä kilpailutus ruljanssia läpi ajallaan. Koska meinaan taipua sen edessä henkiseen koomaan. Minusta myös tuntuu, että meidän kivat simppelit pikkuhäät alkavat paisua minkä ehtivät. 

Ehkä pitäisi vain ottaa lusikka kauniiseen käteen ja hoitaa hommat. Varmaan listaus auttaisi, eli ensin listata, mitkä paikat meitä kiinnostavat ja ottaa niihin yhteyttä. Tällä hetkellä kaikki vain kieppuu korvieni välissä, niin ei ihmekään, etten tunnu saavan mistään kiinni. Konkreettinen toimintasuunnitelma. Sitä minä tarvitsen. Ja ehkä jonkin valmiin viestipohjan, jota kopioida ja tarvittaessa hieman muokata ja lähetellä eteenpäin.

Kun vielä menisi tämä tauti ohi, niin löytyisi voimia muuhunkin kuin vain jahkailuun. :)

Pihalla kuin lumiukko

Ei tässä näin pitänyt käydä! Ideoimme viikonloppuna häitämme ja sen sijaan, että olisimme jotenkin saaneet selvemmät sävelet tekemisillemme, menimmekin vain enemmän sekaisin. Mieheni totesikin jossain vaiheessa, että homma alkaa taas paisua. Mutta eikös hullujenkin ideoiden pidä tulla kuulluksi? Sitä kauttahan ne omat juhlat rakentuvat.

Nyt siis mietimme, että pitäisikö kuitenkin varata vihkimisen jälkeen jonkin tila, johon ottaa pitopalvelu ja juhlia siellä perheidemme kanssa. Alunperin pohdimme ravintolaan menemistä ja sen jälkeen kahvittelua kera hääkakun meillä kotona. Mutta näköjään meidän pitää nyt miettiä tämäkin vaihtoehto. Siinä on puolensa ja puolensa. Olisi ehkä juhlavampaa mennä jonkin muualle kuin pelkkään ravintolaan ja siellä voisi sitten juhlia vapaasti koko päivän. Mutta tämä tarkoittaa tietenkin taas lisäkuluja. Toisaalta, ravintolakin on aika kallis vaihtoehto. 

Päädyimme eilen googlettelemaan taas uusia vaihtoehtoja ja punnitsemaan niitä. Varmaan pariin paikkaan laitan tarkempaa kyselyä. Ykkös vaihtoehtoni olisi kaunis huvila, mutta se myös maksaa eniten. Lisäksi paikkaan liittyy muitakin kuluja, sinne pitää ottaa tietty pitopalvelu, maksut tarjoilijoista, pöytäliinoista jne. Toisaalta sitten taas on vanhoja kouluja ja vastaavia, jotka pystyy vuokraamaan todella edullisesti. Mutta niissä on aivan erilainen tunnelma. 

Jälleen kerran totean, että onneksi tässä on vielä puolitoista vuotta aikaa. Voidaan käydä katsomassa erilaisia paikkoja, unohtamatta ravintoloita ja pyöritellä erilaisia vaihtoehtoja sekä excell-taulukoilla budjettivaihtoehtoja. Voi kun saisimme jonkinlaisen ahaa -elämyksen mahdollisimman pian!