torstai 3. syyskuuta 2015

Say Yes to the Dress

Tiedättekö sen ihanan kutkuttavan tunteen mahanpohjassa, värinää sydänalassa ja idioottimaisen riemun virneen huulilla, joka on siellä, kun menet nukkumaan ja joka palaa huulille heti herätessä. Tuntuu siltä, että jokin asia on vain täydellisen oikea. Minulla oli tällainen tunne mieheni kanssa. Ja nyt näköjään myös hääpukuni kanssa! 

Kyllä. Minulla on hääpuku (tai ainakin kohta on) ja olen oireista päätellen rakastunut pukuuni. Minua on ärsyttänyt jo vuosia se, miten ihmiset rakastavat lapsiaan, kenkiään, uutta laukkuaan ja miestään samalla sanalla. Aina ollaan niin rakastuneita. Mutta nyt täytyy huvittuneena tunnustaa, että kyllä - olen rakastunut materiaan. 

Niin, pitäisikö aloittaa alusta? Tosin tarinahan on aika lyhyt. Kävin keväällä sovittamassa yhtä hääpukua, mutta se ei ollut sopiva, eikä hyvä, eikä oikeastaan sellainen kuin halusin. En oikeastaan tiedä, miksi siitä huolimatta sovitin sitä ja olin oikeastaan helpottunut, kun se ei ollut hyvä.


Olen kytännyt tori.fi -sivustoa ja hääkirpputoreja jo pitkän aikaa. Useimmiten puvut ovat olleet aivan väärällä suunnalla tätä Suomen länttiä ja sen takia kuolailut ovat jääneet vain tietokoneeni/puhelimeni ruutuun. Kunnes tuli täällä omilla kotikonnuilla käytetty puku myyntiin, jota kävin katsomassa lähes päivittäin reilun kuukauden ajan. Se oli vähän budjettini suhteen yläkanttiin. Eikä kuvista ehkä saanut kunnon käsitystä, millainen puku olisi päälläni. Mutta se kaiveli ja kutkutti mieltäni, kunnes totesin, että parempi käydä sovittamassa, että saan tämän kutkan ja syyhyn pois.

Mutta sen sijaan, että olisin saanut syyhyn pois, totesinkin sovittaessa, että puku on täydellinen. Se istui kuin unelma, korosti vartaloni parhaita puolia ja oli vain törkeän kaunis. Itsellekin tuli kaunis olo, vaikka en ollut yhtään laittautunut. Ja se virne, joka puhkesi naamalleni, oli aika muikea (ja näköjään aika kestävää sorttia). Kaasoni totesi, että tässä se on: puku on minulle täydellinen ja juuri sellainen, mistä olen koko ajan puhunut. Laitoin sovituksesta kuvia vielä hyvälle ystävälleni ja äidilleni. Molemmat totesivat, että se on siinä. Ystäväni jopa totesi tämän "say yes to the dress".


Nukuin yön yli varmistuakseni päätöksestäni ja heräsin siis se typerä hymy naamallani. Joten kai se on uskottava. Toinen hääpuku, jota sovitin, on vain Se Oikea. Ilmoitin myyjälle jo ennen aamu seitsemää (soriiiiii), että ostan puvun ja sovimme, että kunhan minulla koittaa seuraava palkkapäivä, niin puku vaihtaa omistajaa. 

Eli vielä minulla ei ole fyysisesti pukua, mutta luotan kyllä myyjään. Hänen intressinsä oli saada puku myytyä ja minun intressini löytää täydellinen puku käytettynä (mihin en kyllä täysin uskonut). Se on pitsinen, se on puolimerenneito, se on ihana! Niin ja vaikka se oli budjetissani yläkanttiin, niin sain yli tuhannen euron puvun alle puoleen hintaan pesetettynä. Sounds like a deal!

Olen niin innoissani, ilahtunut ja onnellinen (=pähkinöissäni), että tekisi mieli hyppiä tasajalkaa ja taputtaa käsiä yhtäaikaa.

MINULLA ON HÄÄPUKU!!! 

6 kommenttia:

  1. YES, se on than huippufiilis! (: <3 Onnea puvun löytymisestä. Itse hankin pukuni viime kesänä Facebookin hääkirppiksen kautta. Se oli ensimmäinen sovittamani hääpuku ikinä ja ihan täydellinen. Vaikka oon kierrellyt häämessuja, selaillut mekkoja netistä jne vielä puvun ostamisen jälkeen, ei ole tullut yhtään sellaista vastaan, että haluaisin vaihtaa. Siitä tietää, että oikean olen myös löytänyt (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ehkä uskalla uhmata kohtaloa katselemalla enempää pukuja, vaan olen onnellinen siitä, että oma täydellisyys roikkuu pian vaatekaapissa <3 joskus ensimmäisellä voi osua täydellisen oikeaan, aika hyvä saavutus sinulla :)

      Poista
  2. Mielestäni blogisi ansaitsee Liebster Awardin. Lue lisää palkinnosta postauksestani: http://murphyslawofweddings.blogspot.fi/2015/09/liebster-award.html

    VastaaPoista
  3. Näitä palkintoja on nyt liikkeellä, minäkin valitsin sinut palkinnon saajaksi :)

    http://miehensavaimo.blogspot.fi/2015/09/liebster-award-palkinto-ja-uusia.html

    VastaaPoista