torstai 7. heinäkuuta 2016

Still here!

Moikka! Onpas blogi ollut pitkään hiljaan. Johtuu ihan siitä, että ennen blogin hiljenemistä minulla oli maailman ihanimmat polttarit, sen jälkeen sain hirveän stressiväsymysflunssan, pinnistelin viimeiset päivät ja pääsin sitten kesälaitumille. Nyt olenkin ollut viimeiset pari viikkoa kesälomareissulla ja tietoisesti jätin hääsuunnitelukirjani kotiin. Päätin, että haluan pienen tauon hääsuunnittelusta ennen kotiin paluuta ja viimeisten viikkojen puuhailuja.

kuva
Polttareista en varmaan sen enempää kerro tänne blogiin, sillä en ole saanut niistä juurikaan kuvia itselleni. Lisäksi niissä kaikissa näkyy rakkaita tytsyjäni. Sen voin kertoa, että polttarit olivat aivan minun näköseni, pääsin kaunistautumaan, hevostelemaan, morsiussaunomaan (kuule ihan kaksi kananmunaa sain päähän hedelmällisyyden varmistamiseksi) ja uimaan sekä mökkeilemään. Ainoastaan yksi ystävistäni ei ollut päässyt paikalle ja olin todella yllättynyt ja kiitollinen, kun näin muut ystäväni ympärilläni. Monet matkustivat jopa 500 kilometria päästäkseen viettämään viimeisiä neiti-juhliani. 

kuva
Nyt ollaan siis siinä pisteessä, että häihin on on enää kuukausi aikaa. HUH! Tämä alkaa tuntua jotenkin todelliselta. Siltä, että aika ihan lentää. Ainakin tähän asti minulla on kuitenkin ollut rauhallinen ja stressitön olo. Häidemme ilmoittautuminen päättyi ja ainoastaan viisi henkilöä ei pääse tulemaan, eli juhlimme reilun 50 hengen voimin. 

Tänään pidin myös pienen tauon hääsuunnittelemattomuudessani ja vietin pilvistä päivää tekemällä alkoholi-ilmoituksen poliisille, suunnittelemalla sulhon kanssa majoituskuviot ja lisäksi sulho tiedusteli juhlapaikalta, milloin voisimme saada juhlapaikan avaimet (jo häitä edeltävänä päivänä klo 12.00, JES!).

kuva   
Muutamia pieniä häähankintoja olen vielä tehnyt ja niistä voisin kirjoitella, kunhan palaamme kotiin. Viikonloppu menee vielä reissussa, mutta viimeistään ensi viikolla yritän ehtiä paremmin blogimaailman äärelle!

Kaikkien ihanien hääblogeja olen kyllä lomallakin lukenut, mutta en ole ehtinyt kommentoida. Nettiyhteydet kun ovat olleet hyvin rajallisia. Tähänkin yritän ehtiä panostamaan lähiaikoina. :)

After all, enää 30 päivää!

6 kommenttia:

  1. 30 päivää, se on kyllä tosi lyhyt aika! Itse panikoin jo 2 kuukauden rajapyykin ylittämistä. ;) No onneksi teillä on kaikki järjestelyt hyvällä mallilla.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että viimeiset pari kuukautta aika on vain lentänyt. Ja nyt puhutaan enää päivistä! Toivottavasti säilyn stressittömänä mahdollisimman pitkälle :) teilläkään ei ole enää pitkä aika!

      Poista
  2. Oikein paljon tsemppiä, iloa ja zen-fiilistä loppurutistukseen. Pian se h-hetki on jo käsillä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten tämä kommentti oli mennyt minulta aivan ohi? Mutta kiitos! Aion nauttia joka hetkestä! :)

      Poista
  3. Hienoa, että lähes kaikki kutsutut pääsevät osallistumaan juhlaanne! Tsemppiä vielä viimeisiin valmisteluihin. :) Blogissani on meneillään unelma-arvonta, kannattaa käydä osallistumassa! http://elamanipaivamedarinsp.blogspot.fi/2016/07/unelma-arvonta-elamani-paiva-4-vuotta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä otettu, että niin moni pääsee paikalle :)

      Kävinkin eilen jättämässä puumerkin arvontaan ;)

      Poista