Mitä seuraavaksi?

Jotenkin käsittämätöntä, mitä vauhtia aika tuntuu tällä hetkellä kuluvan. Häihimme on enää sellaiset 2,5 kuukautta aikaa. Ja kun yritin saada tolkkua hääkirjani ja excel-taulukoideni to do -osioista, päätin, että kokoan tähän niitä asioita, jotka haluaisi saada hoidettua mahdollisimman pian.

- Pöytäliinat

Nämä pitäisi päättää ennen kuin tapaamme cateringin kesäkuussa. Eli hankimmeko jostain kertakäyttöiset pöytäliinat (jotka tuntuisivat kuitenkin laadukkailta) vai vuokraammeko ne cateringilta. Muuten varmasti automaattisesti vuokraisimmekin, mutta meidän juhlapaikalla pöydät ovat niin kapeat, että tavallisen pöytäliinan kanssa vieraat saisivat varmaan sen 50 senttimetriä pöytäliinaa syliinsä. Toisaalta emme ole valmiit satsaamaan niin paljon, että ostaisimme parikymmentä oikeaa pöytäliinaa. Joten etsinnässä kapeat hyvän oloiset kertakäyttöiset pöytäliinat, saa vinkkailla!

- Kuvien kehittäminen

Aiomme ripustaa meistä ja vieraistamme kuvia ikään kuin aikajanalle juhlapaikassa (tarkka kohtakin on kyllä vielä päättämättä) ja tätä varten pitäisi valikoida kuvat ja kehittää ne. Tämän hoitaisin mieluusti nyt lähiaikoina, ettei se jää roikkumaan viimetippaan. 

- Hääkimpun lopullinen suunnittelu

Olen käynyt juttelemassa kukkakimppuni tekijän kanssa jo parikin kertaa, mutta olen vähän hanakala ja pedantti asiakas kukkien suhteen. Viimeksi tänään kävin ostamassa pari erilaista kukkaa ja mallailin niitä sulhon kravaattiin. Tälläkään asialla ei oikeasti ole kiire, kukkakauppiaalle riittää tieto kaksi viikkoa ennen häitä. Mutta minä en jaksa ajatella tätä asiaa enää yhtään. :D Haluan saada vedettyä sen listalta yli.

- Cateringtapaamisessa pitäisi päättää hääkakkumme

Olen systemaattisesti käännyttänyt miestäni siihen, että juustokakku on ainoa oikea valinta. Hän pitää kyllä juustokakusta, mutta pitäisi myös kermakakkua vaihtoehtona. Minä puolestani en missään nimessä halua kermakakkua. Se on vain liian.. kermainen. En oikein tykkää. Ja nyt te mietitte, että joku hullu ei pidä kermasta. 

- Tienvarsikylttien teon aloitus

Mieheni sai hullun hauskan idean tienvarsikyltteihin liittyen. Lopputuloksesta tulee täysin poikkeava ja siinä ei taida olla mitään romanttista. :D Mutta työstäminen tulee vaatimaan painepesuria ja spraymaalia. Eli myös pihaa. Joten pitää käydä joku viikonloppu anoppilassa.

- Led-kynttilät pitäisi ostaa

Eli heti kun pääsisin Tigeriin, jossa niitä on. Ostan koko kaupan tyhjäksi. No en oikeasti. Kai. Tampereen Tigerista kynttilät olivat loppuneet, kun siellä huhtikuussa kävin.

- Hallaharso

Nyt olisi oikea sesonki ostaa hallaharsoa. Käytiin jo katselemassa sitä ja todettiin, että se myydään niin isona tavarana, että tarvitaa peräkärry. Tai siis mie totesi, minä yritin selittää, miten saadaan kyllä nätisti taiteltua 4x30 metriä auton takakonnttiin..

- Häävalssi

Pitäisi päättää ja aloittaa treenaaminen. Mieheni tuntuu kuvittelevan, että se luonnistuu harjoittelemattakin. Vaikka hänellä ei ole rytmitajua. Vaikka minun helmani tulee meidän väliimme. Vaikka minulla on korkeat korkokengät. Vaikka meistä kumpikaan ei ole lahjakas tanssija. Jep. Me harjoittelemme.

- Systemaattiset kauneusrutiinit

Nyt on korkea aika aloittaa. Vettä kittaan jo nyt kurkkuuni hyvän määrän päivittäin, mutta lisäksi kävin juuri päivittämässä ihonhoitotuotteitani. Vielä pitäisi ostaa hyvä kasvojenkuorinta aine. Mutta nyt alkaa siis tosi toimet: säännöllinen vartalon ihon kuorinta ja kosteutus, samoin kuin kasvojen. Hyvät perustuotteet puhdistukseen ja kosteutukseen, mutta myös hyvä naamio säännölliseen käyttöön. 

Paljon ollaan jo tehtykin. Jotenkin vain tuntuu, että uudet listaukset korvaavat aina vanhat. Mutta joka kerta mennään myös syvemmälle pienempiin yksityiskohtiin. Kyllä tästä vielä häät järjestetään!

Ps. Vielä ei ainakaan edes stressaa! Olen vain niin fiiliksissä!

Kolme metriä pitsiä

Tiedättekö, tämä häiden järjestely saa pienen ihmisen päässä tapahtumaan kainennäköistä kriiseilyä. Ihan pikkuruisista ja jopa typeristä asioista. Enimmäkseen omalla kohdallani nämä koskevat päätöksen tekoa. Olen hemmetin huono välillä tekemään päätöksiä ja jahkailen minkä ehdin. Välillä taas yllätän itseni tekemällä päätöksiä täysin spontaanisti ja intuitiivisesti.

Nyt mennään vähän siltä ja väliltä. Sydän sanoo "jooo!!" ja järki huutaa "EI!".

Mistä on kysymys? No siitä hunnusta. Tähän voisi laittaa sellaisen kivan kirosanalitanian perään. Miten ihminen voi kehittää näin järkyttävän kriisin hunnusta? Ja aiheuttaa koko aiheesta päänsäryn kaikille läheisilleen.

kuva

En edes jaksa linkata kaikkia huntu aiheisia postauksia blogistani. Jos kuitenkin kiinnostaa, kurkatkaa kategoria "häätyyli" -johon tämänkin postauksen aion tägätä. Mutta pieni kertaus. En ole osannut päättää haluanko hunnun vai en. Olin alunperin sitä mieltä, että joo. Tai ihan alunperin halusin hunnun. Sitten perhedyin hintoihin ja näin tähtiä ja kuoppasin haaveet. Sitten ne virisivät uudelleen. Sitten en tiennyt mitä haluan. 

Sen jälkeen keksin, että käyn katsomassa vuokrattavia huntuja. Saisin nähdä, että miltä huntu näyttäisi puvun kanssa ja voisin sitten tehdä päätöksen. Vuokraus ei myöskään ole niin tyyristä. Eikö kuulosta ihan loistavalta ajatukselta? Niin minustakin.

Joten kävin tässä hiljattain katselemassa huntuja. Liikkeessä oli todella suppea tarjota haaveilemiani pitkiä pitsihuntuja. Ajattelin, että nilkkapituinen olisi paras. No sovitin sitten yhtä, joka oli katedraalimittainen. Ja voi että se oli kaunis! Ihanan pehmoista materiaalia ja reunat kauniilla pitsillä koristelltu (ohuempi pitsireunus kuin näissä kuvissa). Kokonaisuus sopi pukuuni ihanasti. 

Kokeilin vielä toista huntua, mutta sen materiaali oli paljon kovempi ja en pitänyt kaksikerroksisuudesta tippaakaan. Pitsikään ei säväyttänyt samalla tavalla. No tässä vaiheessa työntekijä selitti, että tavallisiin huntuihin voi myös lisätä pitsiä reunoihin. Ja minulla alkoi kilkattaa hälytyskellot päässä ja kovaa. Kysyin, että niin, olikos nämä niitä vuokrahuntuja?

Työntekijä kävi kysymässä omistajalta (? tai kokeeneemmalta työntekijältä), joka kertoi, että se kovan materiaalin huntu on vuokrattavissa, mutta pitkä pehmoinen ei. Kysyin varovasti sitten toisen hunnun hintaa ja päästiin kolminumeroiseen summaan.

Tässä kohdassa päässäni kävi se ruma v-alkuinen sana. Kyllä harmitti. Mutta oma moka. En sanonut selvästi liikkeeseen tullessa, että vain vuokrahuntuja. Eikä uusi työntekijä osannut kysyä. Minä oletin, että kun varasin ajan liikkeeseen ja kerroin ajatuksistani, niin ne olisi merkattu johonkin ylös. Typerä minä.

kuva

Lopputuloksena sitten kerroin jääväni miettimään huntua ja lähdin kotiin. Manailin mielessäni omaa törppöyttäni koko kotimatkan. Ja vielä kotonakin. Ja äidilleni. Harmittelin myös sitä, ettei työntekijä kysynyt olenko ostamassa vai vuokraamassa. Tosin tämä ei itsekään tiennyt, mitkä olivat vuokrattavia ja mitkä eivät. 

Olen hurmaantunut huntuun, joka maksaa kiitettävästi. Olen hullaantunut huntuun, joka on epäkäytännöllisesti kolme metriä pitkä. Miten meni noin niin kuin omasta mielestä?

Minulle kyllä tarjottiin mahdollisuutta myös tilata lyhyempi huntu, mutta se tuntuu liian arpapeliltä. Kuvan perusteella ostaa huntu. Jos se sitten ei olekaan hyvä?

Olemme siis tilanteessa, jossa sydämeni ja sisäinen morsiameni huuta, että haluan käyttää huntua, kun astelen elämäni toivottavasti ensimmäisen ja viimeisen kerran avioon. Huntu on kaunis, se täydentää kokonaisuuden ja se on vain upea. Järki sanoo, että niin iso rahasumma vain siitä, että pidän huntua ehkä tunnin koko päivän aikana. Ja että haloo, kolme metrinen huntu?!

Toisaalta sydän kuiskuttaa, että varmasti saisin hunnun myytyä, kun pistää järkevän hinnan ja sillä saisin osan huntukustannuksesta katettua. Sydän vihjailee, miten kivalta huntu näyttäisi kuvissa. Kaasonikin näytti vihreää valoa hunnulle. Samoin äitini. Lisäksi pohdin, että olen valmis maksamaan suunnilleen saman hinnan kasvohoidosta. Miksi en hunnusta? 

Mutta kyllä täällä taas ollaan pyörällä päästään.

Ja sulhohan on hunnusta sitä mieltä, että se on vain rätti päässä. Eli hänen kanssaan en tästä asiasta aio sanallakaan keskulua. Kriiseilen ihan keskenäni.

Mekko vaihtoon

Eh, pitäisikö taas aloittaa sillä perinteisellä litanialla: "koska olen nainen..." Toisaalta. Olisi turhan alleviivaavaa, että kaikki naiset olisivat tällaisia.

Mielensämuuttajia.

Täytynee osoittaa syyttävä sormi ihan vain itseensä omassa persoonassaan.

Mutta kaikki tapahtui vahingossa, aivan harkitsematta. Olimme viettämässä aurinkoista päivää joenrannassa, kun ehdotin spontaanisti miehelleni, että kävisimme läheisessä tavaratalossa. Tuli vain sellainen tunne, että siellä pitää käydä. Haahuilin ensin kosmetiikkaosastolla ja sen jälkeen eksyin ale-osastolle (askeleet vain veivät sinne, en voinut sille mitään! Ja muut kootut selitykset).

Hyppysiini osui luonnonvalkea mekko, joka oli koon isompi kuin yleensä käytän ja näytti itseasiassa aika karmealta henkarissa. Ja siitä huolimatta häät mielessäni raahustin mekon kanssa sovituskoppiin. Ja sen jälkeen minulla oli emojisydämet silmissä. Mekko oli törkeän kivan näköinen. Pitsiä, lyhyt helma, se päällä on helppo liikkua ja se ei puristanut (koska vähän väljä). Alennuksen jälkeen hintaakin jäi vain muutama kymppi. Tätä liittoa ei käynyt vastustaminen.

Ja niin olin vaihtanut suunnitelmiani häiden jatkomekon suhteen. Yks kaks alkuperäinen kakkosmekko muuttuikin sunnuntain vaimomekoksi ja uusi mekko jatkomekoksi. Olen niin fiiliksissä, koska uudessa mekossa on pikkuisen jotain samaa kuin varsinaisessa hääpuvussani. Ja siinä on ihana tanssihelma, jota heilutella. Eihän mekko näissä kuvissa näytä kummoiselta, mutta omissa muistikuvissani (ja toivottavasti myös livenä) senkin edestä!

Että sen pituinen se.

Mutta eihän tytöllä voi olla mekkoja liikaa!

Vihkiminen: suunnitelmat check!

Meille kirkkovihkiminen on tärkeä asia. Näin ollen siihen liittyviä yksityiskohtia on pohdittu ja pähkäilty oikein ajan kanssa. Viikonloppuna teimme päätökset vihkikaavaan liittyen. Siellä on aika monta kohtaa, joihin voi itse halutessaan vaikuttaa. Laitoimme ehdotukset tänään menemään vihkipapillemme, katsotaan, mitä hän tuumaa!

Olin myös yhteydessä kanttoriimme, joka näytti vihreää valoa kaikille musiikkivalinnoillemme, jes! En uskalla aivan täysillä vielä hehkuttaa, jos tässä tulisikin jotain mutkia matkaan. Kuitenkin lähtökohtaisesti aikamoinen kivi vierähti sydämeltäni, sillä toinen marsseistamme ei ole kaikista perinteisin. Toisaalta mietin myös sitä, että aika moni "perinteisistä" häämarsseista on näytelmämusiikkia. Alkuperä on vain tainnut monella hämärtyä ja unohtua. Se, miten nämä olisivat hengellisempiä kuin esimerkiksi elokuvamusiikkiin pohjautuvat marssi, niiin..? 

Don´t know.

kuva

Kanttori myös antoi positiivista palautetta siitä, että olin niin hyvissä ajoin yhteydessä. Meidän marssitoiveemme oli sellainen, että hän ei osaa suoralta kädeltä sitä soittaa, mutta totesi, että tässä ajassa hän kyllä sen oppii aivan varmasti. 

Saatoimme musiikin suhteen hyödyntää kaikki vihkikaavan ja/tai -kohdat, joissa sanottiin, että voidaan käyttää musiikkia tai virttä. Hups. Mutta meillä molemmilla on muutamia virsiä, joista pidämme erityisesti ja halusimme ne osaksi päiväämme. Ne ovat tuttuja ja jotenkin niistä aina saa sellaisen hyvän fiiliksen. Tosin omasta lemppari virrestäni pudotin pari viimeistä säkeistöä pois, koska niitä on laulettu viimeaikoina hautajaisissa ja en halua ajatelle sitä liikaa hääpäivänä. 

kuva

Pyrimme vihkimisessä osallistamaan läheisiämme, jotka ovat mukana lukemassa tekstejä ja rukouksia, sekä esiintyvät kirkossa. Isäni saattaa minut alttarille ja sukulaistytöt toimivat morsiusneitoina. Minusta tuntuu hyvältä ympäröidä meidät jo kirkossa rakkailla ihmisillä. 

Lisäksi mies sopi tänään kuulutuksistamme, käymme ne sitten yhdessä kuuntelemassa kotikirkossamme viikko ennen vihkimistä. 

Tuntuu, että hääsuunnittelussa eletään juuri nyt kulta-aikaa! Tuntuu, että häät alkavat olla todella lähellä (alle kolme kuukautta), mutta kuitenkin niin kaukana, että saa rauhassa fiilistellä. Toisaalta saa jo pureutua hyvällä omallatunnolla yksityiskohtiin ja hykerrellä aina, kun saa jotain to do -listalta pois. 

Toivon satakymppilasissa, että se viimehetken stressi jää kokonaan pois ja voin vain fiilistellä ja nauttia tästä kaikesta!

I Do & Me Too

Tänään on kyllä taas yksi vähän erityisempi päivä muiden joukossa. Ensinnäkin nyt on 100 päivää häihimme (oli ehkä paras idea hankkia laskuri puhelimeen, tekee odotuksesta jotenkin todellisempaa) ja toisekseen tänään tuli maistraatista esteiden tutkinta. Nyt meillä on se todellinen naimalupa!

Muistaako muut, kun rippikoulun suorittamisen jälkeen ne suositut tyypit hehkuttivat, että nyt on naimalupa? Minusta tuntuu, että nyt meillä on huomattavasti konkreettisempi naimalupa.

Olemme kyllä siis kirkossa menossa naimisiin, mutta päätimme mennä siitä, mistä aita on matalin, ja tehdä esteiden tutkinnan verkon kautta. Luulimme olevamme nohevia. Mutta kun kyselimme vihkipapilta, mitä tulisi huomioida ennen vihkimistä, niin hän pyysi olemaan omaan seurakuntaan yhteydessä, että saamme vihkiraamatun. Että se siitä sitten, ettei tarvitisisi (yrittää ehtiä) käydä seurakunnassa virastoaikaan. Tämä suunnitelma olisi toiminut paremmin, jos meidät vihittäisiin omassa seurakunnassamme. Tuon esteiden tutkintatodistuksen otamme sitten mukaan, kun tapaamme vihkipappimme puolitoista viikkoa ennen vihkimistä. 

Lisäksi eilen postista kolahti pikkuiset höpsötykset, jotka tilasin. Eli kenkiimme "I Do" ja "Me Too" -tarrat. Jos joku ei tiedä, niin nämä on siis tarkoitus liimata kenkiemme pohjiin. Mietin kyllä, että näkyykö omat tarrani helmani alta, joten varalta aion tehdä niin päin, että mies ottaa nuo "I Do" -tarrat ja minulle tulee Me Too.

kuva

Toinen pohdinnan aihe on, että miten päin nuo nyt laitan kenkiimme. Laitammeko niin, että ne näkyvät oikein päin, kun polvistumme alttarille, vai niin päin, että jos istuessa nostamme jalat suoraan eteen, niin ne näkyvät (tämä voisi olla kuvissa hauskempi). En tiedä vielä. Täytyy pohtia.

Nämä tarrat saavat myös olla omalla kohdallani "jotain sinistä". En ole kyllä yhtään miettinyt toteutanko tuon kuuluisan mantran (uutta, vanhaa, sinistä, lainattua), mutta koska sininen on "minun" värini, niin sitä haluan ripauksen päivään.

Että tällainen sillisalaattipostausta tällä kertaa.

Flower things

Blogi on ollut viimeaikoina hiljainen, mutta se ei (onneksi) tarkoita, etteikö hääsuunnitelmat olisi edenneet. On itseasiassa ollut jopa hyvä tohina päällä. Mutta kun siinä sivussa on sitten tullut se muukin elämä, niin blogille ei ole ollut aikaa. Vaikka olisi monta aihetta, mistä haluaisin kirjoittaa. 

Joten tänään päätin kirjoittaa hääkukista. 

kuva

Meidän häämme ovat melko pienellä paikkakunnalla, jossa emme itse asu. Eikä myöskään kukaan tuttu. Löysimme vain sieltä meille sopivan hääpaikan ja siihen perustui paikkakuntavalinta. Kuitenkaan paikkakunta ei ole kuin 50km päässä kotoamme. 

Laitoin sitten sille kylän ainoalle kukkakaupalle viestiä hääkukistamme. Sähköpostiini vastattiin niin paljon myöhemmin, että unohdin jo koko asiaa kysyneeni. He kuitenkin tiedustelivat tarkemmin, millaista kimppua olen ajatellut ja se pisti minut itsenikin visioimaan vähän lisää.

kuva

Eli kanervaa, ehkä jotain muitakin lunnon kukkia ja kenties vaikka väriteemaan sopivia ruusuja seassa? Ei mitään blongiä sekaan, rennon boheemi muoto. Ei narulla kieputettua vartta. Tämän lisäksi samaan sarjaan vieheet. Tosin niistä kysyinkin teillä, kun omassa sivistyksessäni aukko: kenelle kaikille viehe kuuluisi tulla? Olin ajatellut, että se tulee sulhasella ja bestmanille. Kaasolla ja morsiusneidoilla on kanervia hiuksissa. Mutta kuuluisiko vieheet joidenkin säännösten mukaan olla myös joillain muilla? Olen tässä asiassa ihan kujalla.

kuva

Vastasin siis kukkakaupalle kimppukysymykseen, mutta taaskaan vastausta ei ole kuulunut ja tässä alkaa vähän hihat ja kävyt palaa odotellessa. Työpäivien aikana on myös vaikea soitella kukkakauppaan ja he ovat lähinnä sesonkiluontoisesti auki. Matkaakin kertyy niin paljon, ettei asioikseen kannata lähteä ajelemaan ja kokeilemaan, jos olisi auki. 

Niinpä aion marssia omaan lemppari kukkakauppaani ja kysellä kukka-asioita tarkemmin. Lähinnä mietityttää, miten saan kukat hääpäivänä juhlapaikalle, mutta tähänkin on jo yksi ajatus viritteillä. Itsehän menemme juhlapaikalle jo perjantaina ja samoin lähipiirimme. Ongelman muodostaa eniten se, että kukat pitäisi saada jo potretteihin, jotka otetaan ennen vihkimistä. Ei siis riitä, että joku vieraistamme toisi ne kirkkoon. 

En halua kimpun olevan valtava, en liian säntillinen. Vähän rönsyilevää, rentoutta, eriparisuutta ja harmoninen väriyhdistelmia. Muuta en tahdo.

Hyvin muuten taas pyörrän sanani, kun alunperin aioin sitoa kimppuni itse. Mutta menee aikataulu vähän turhan tiukille, jos pitää alkaa sitojan taitoja kokeilemaan. Vieheiden väkertämisestä puhumattakaan..

Pöytänumerot

Haluan juhlapöytiimme ripauksen kultaa. Yksi ripaus on paikkakortit ja toinen pöytänumerot. Olemme ilmeisesti nyt kallistumassa siihen, että meillä meille tulee neljä pitkää pöytää juhlatilaan. Minä olisin halunnut katkoa ne muutamaan osaan, että olisi helpompi kulkea, mutta mieheni ilmoitti, että ei mahdu. Hyvä kun nyt saamme pöydät mahtumaan. Ok. Siis neljä pöytää.

Jokaisen pitkän pöydän siihen päähän, mistä ihmiset tulevat juhlatilaan, laitetaan pöytänumerot. Ajattelin, että jo ennen saliin tuloa aulassa olisi pöytäkartta, josta oman pöytänsä voi tarkistaa. 

Pinterestistä nappasin tämän idean kultaisiksi spraymaalatuista viinipulloista. Reippaana tyttönä kokeilin jo ensimmäisillä pulloilla ja täytyy myöntää, että en ole lopputulokseen aivan tyytyväinen. Vaikka kuinka varovasti ja kaukaa suihkutin maalia, niin se lähti valumaan. Joten jokaisessa pullossa on tasaisesti valumajälkiä. Mieheni on sitä mieltä, että ne luovat vain ilmettä, mutta itse en ole varma.. Kauempaa pullot näyttävät kyllä todella hyviltä ja eihän siinä pöydän päädyssä istui kuin kaksi ihmistä, joka voi pulloa paremmin tiirata. Pitää valikoida nämä ihmiset niin, että he eivät ole liian tarkkoja. ;)

Numero on tässä kiinnitettynä paerinarulla, mutta tämä ratkaisu ei toimi. Pitää keksiä jotain muuta. Luulen, että yritän löytää viinipullon korkkeja, joihin viilletään lovi ja painetaan numerokortti niihin. Numerokortit ostin Ikeasta ja ne taitavat olla oikeasti pakettikortteja?

Loput pullot maalaan vasta, kun on lämpimämpää. Turhan innokkaana maalailin ulkona, kun lämmintä oli hieman. Ei ehkä se maali tartu kaikista parhaimmiten kylmään pintaan. Mutta malttamaton mikä malttamaton. Onneksi sentään vanhasta kantapään kautta opitusta kokemuksesta muistin, että sisällä EI kannata maailailla.