tiistai 26. huhtikuuta 2016

Flower things

Blogi on ollut viimeaikoina hiljainen, mutta se ei (onneksi) tarkoita, etteikö hääsuunnitelmat olisi edenneet. On itseasiassa ollut jopa hyvä tohina päällä. Mutta kun siinä sivussa on sitten tullut se muukin elämä, niin blogille ei ole ollut aikaa. Vaikka olisi monta aihetta, mistä haluaisin kirjoittaa. 

Joten tänään päätin kirjoittaa hääkukista. 

kuva
Meidän häämme ovat melko pienellä paikkakunnalla, jossa emme itse asu. Eikä myöskään kukaan tuttu. Löysimme vain sieltä meille sopivan hääpaikan ja siihen perustui paikkakuntavalinta. Kuitenkaan paikkakunta ei ole kuin 50km päässä kotoamme. 

Laitoin sitten sille kylän ainoalle kukkakaupalle viestiä hääkukistamme. Sähköpostiini vastattiin niin paljon myöhemmin, että unohdin jo koko asiaa kysyneeni. He kuitenkin tiedustelivat tarkemmin, millaista kimppua olen ajatellut ja se pisti minut itsenikin visioimaan vähän lisää.

kuva
Eli kanervaa, ehkä jotain muitakin lunnon kukkia ja kenties vaikka väriteemaan sopivia ruusuja seassa? Ei mitään blongiä sekaan, rennon boheemi muoto. Ei narulla kieputettua vartta. Tämän lisäksi samaan sarjaan vieheet. Tosin niistä kysyinkin teillä, kun omassa sivistyksessäni aukko: kenelle kaikille viehe kuuluisi tulla? Olin ajatellut, että se tulee sulhasella ja bestmanille. Kaasolla ja morsiusneidoilla on kanervia hiuksissa. Mutta kuuluisiko vieheet joidenkin säännösten mukaan olla myös joillain muilla? Olen tässä asiassa ihan kujalla.

kuva
Vastasin siis kukkakaupalle kimppukysymykseen, mutta taaskaan vastausta ei ole kuulunut ja tässä alkaa vähän hihat ja kävyt palaa odotellessa. Työpäivien aikana on myös vaikea soitella kukkakauppaan ja he ovat lähinnä sesonkiluontoisesti auki. Matkaakin kertyy niin paljon, ettei asioikseen kannata lähteä ajelemaan ja kokeilemaan, jos olisi auki. 

Niinpä aion marssia omaan lemppari kukkakauppaani ja kysellä kukka-asioita tarkemmin. Lähinnä mietityttää, miten saan kukat hääpäivänä juhlapaikalle, mutta tähänkin on jo yksi ajatus viritteillä. Itsehän menemme juhlapaikalle jo perjantaina ja samoin lähipiirimme. Ongelman muodostaa eniten se, että kukat pitäisi saada jo potretteihin, jotka otetaan ennen vihkimistä. Ei siis riitä, että joku vieraistamme toisi ne kirkkoon. 

En halua kimpun olevan valtava, en liian säntillinen. Vähän rönsyilevää, rentoutta, eriparisuutta ja harmoninen väriyhdistelmia. Muuta en tahdo.

Hyvin muuten taas pyörrän sanani, kun alunperin aioin sitoa kimppuni itse. Mutta menee aikataulu vähän turhan tiukille, jos pitää alkaa sitojan taitoja kokeilemaan. Vieheiden väkertämisestä puhumattakaan..

2 kommenttia:

  1. Viehe voi olla myös morsiusparin isillä ja äideillä (elleivät naiset tahdo hiuskukkia tai rannekukkia). Mikään pakkohan vieheen ei ole olla kenelläkään, joten teette kuten itse parhaaksi näette :) Teidän häät, teidän päätökset ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, laitoin jo paniikissa tästsä viestiä äidilleni ja hän ainakin ilmoitti, ettei halua mitään kukkia. :D Joten taidan harkitusti pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa. Tykkään ajatuksesta, että monilla olisi kukkia, mutta jos ne riitelevät muun asun sävyjen kanssa, niin ei hyvä. Morsiusneidoilla ja kaasoilla tulkoon hiuksiin. :)

      Poista