maanantai 4. huhtikuuta 2016

Vieraskirja

Nykyään on niin valtavan paljon erilaisia tapoja, miten toteuttaa vieraskirja. Vaihtoehtojen suohon on helppo hukkua. Voi olla purkkiin jätettävät terveiset, jonkinlainen lomake, jonka jokainen vierastäyttää, sormiväreillä ja sormen jäljillä toteutettu puu, polaroidkamerakuvat jne. Mitä näitä nyt on. Tässä vain muutama ehdokas, jotka tulivat mieleeni.

Me päätimme olla perinteisiä. Meille tulee ihan vanhanaikainen vieraskirja, johon jokainen vieras saa käydä jättämässä terveisensä. Ajatuksenamme on, että häiden jälkeen kirja jää meillä muutenkin käyttöön, kun meillä käy vieraita. Pidän ajatuksesta, että voimme myöhemmin palata kirjan viesteihin ja katsoa, miten samat ihmiset ovat myöhemmin käyneet luonamme. Pidän myös siitä, että kirjalle on olemassa jatkokäyttöä, eikä se ole vain yhtä päivää varten hankittu.


Katselin alustavasti netistä erilaisia häävieraskirjoja, mutta ne olivat omaan makuuni aivan liian krumeluureja. Niinpä olinkin helpottunut, kun löysin kerran Suomalaisessa kirjakaupassa asioidessani vieraskirjan, joka miellytti omaa silmääni. Täytyy tunnustaa, että koska sulho ei ollut mukana eikä tavoitettavissa, niin ostin kirjan ilman hänen hyväksyntäänsä ja pidin sormia ristissä, että ei tule noottia! Onneksi se sitten meni myös hänen seulansa läpi.

Kirja on hieman kullanhohtoinen pinnastaan. Kuvassa se ei tietenkään toistu oikein (varmaan siksi, että en poistanut vielä kirjaa pakkauksesta, hups). Kuitenkin sävy on myös todella hillitty, joten en usko meidän kyllästyvän siihen vuosienkaan aikana. Toisaalta se sopii hyvin häidemme teemaan. Win-win -situation.

2 kommenttia:

  1. Yksinkertaisen kaunis kirja :) Meilläkin päätettiin moneen kertaan vieraskirja-asiaa uusiksi ja lopulta päädyimme viestilaatikkoon polaroid-kuvien ja monen muun mutkan jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienestä yksityiskohdasta saa kyllä mutkikkaan päätöksentekoprosessin aikaiseksi :D

      Poista